19.6.2015

Syrjäytyminen ja syrjintä eivät selitä radikalisoitumista


MTV esittää uutisessaan, että ulkomaalaisnuorten syrjäytyminen ja syrjiminen aiheuttavat islamilaista radikalisoitumista ja sitä kautta yhteyksiä terrorismiin. Tällainen ajatus kuulostaa hyvin järkevältä, sillä syrjäytyneet ja huono-osaiset nuoret, etenkin miehet, ovat tunnetusti alttiita rikolliseen toimintaan, jollaista terrorismikin on.

Mutta onko asia oikeasti näin? Onko asialle näyttöä? Englannissa kahdesta kaupungista kerätystä väestöllisesti edustavasta muslimiotoksesta tehdyn tutkimuksen tulokset ovat varsin yllättäviä, ja ne kertovat hyvin toisenlaista tarinaa.

Radikalisoituminen yhdistyi menestymiseen ja integroitumiseen

Käytetyn logistisen regressiomallin mukaan sympatiat radikalismia kohtaan olivat yleisimpiä alle 20-vuotiailla, mutta ne yhdistyivät opiskelemiseen työttömänä tai töissä olemisen sijaan. Tuloluokista radikaalit asenteet yhdistyivät suurituloisuuteen eli yli 75 000 punnan vuosituloihin. Sen sijaan pienituloisuus eli 5 000–14 999 puntaa vuodessa tienaaminen yhdistyi keskimääräistä vähäisempään radikalisoitumiseen. Integroituminen valtaväestöön, kun sitä mitataan englannilla kotikielenä, lisäsi myös radikaaleja asenteita, ja vastaavasti kodin vieraskielisyys vähensi niitä. Lisäksi huono terveys oman arvion perusteella mitattuna oli yhteydessä keskimääräistä vähäisempään radikalisoitumiseen.

Sen sijaan ahdistuksen tai masennuksen oireet eivät olleet yhteydessä radikalisoitumiseen ja sama koski koettua syrjintää. Tutkimuksen antama kokonaiskuva oli, että radikalismi ei yhdistynyt syrjäytymiseen ja syrjittynä olemiseen vaan ennemminkin menestymiseen ja yhteiskuntaan sopeutumiseen.

Radikalisoitumisen syyt moninaisia ja huonosti tunnettuja

Edellä kerrottu on vain yksittäinen tutkimus, mutta se tuo hyvin esille, miksi islamilaisen radikalismin torjuminen vaikeampaa kuin äkkiseltään voisi kuvitella. Nimittäin tutkimusten antama kokonaiskuva islamilaisesta radikalisoitumisesta on, että siihen ei ole olemassa yksittäisiä suuria syitä, vaan kyse on monimutkaisesta prosessista, joka tunnetaan huonosti. Tämä käy esille esimerkiksi europarlamentin ja Yhdysvaltain rauhantutkimusinstituutin yhteenvedoista. Tutkimuksissa on löydetty tilastollisesti merkittäviä radikalisoitumiseen yhdistyviä tekijöitä, jotka kuitenkin selittävät vain hyvin pienen osan ilmiöstä.

Merkittävien selitysten puuttuminen tekee torjumisesta vaikeaa

Jotta radikalisoitumisen torjuntaan tähtäävien toimien voisi olettaa toimivan, pitäisi ensin pystyä selvittämään radikalisoitumiseen johtavat syyt, ja puuttua sitten niihin. Koska radikalisoitumiselle ei ole löydetty selitysvoimaltaan merkittäviä syitä, on myös torjuntakeinojen tehokkuus erittäin kyseenalainen.

Jos päättäjät eivät edes vaivaudu tutustumaan empiiriseen tutkimusnäyttöön, vaan tyytyvät luottamaan loogisesti järkevältä kuulostaviin uskomuksiin, joiden puolesta ei ole näyttöä tai näyttö on jopa päinvastaista kuin uskotaan, niin ennuste toimien tehokkuudelle on vielä heikompi. Jos joku väittää, että islamilaisen radikalisoitumisen syy on syrjinnässä tai syrjäytymisessä, hän samalla paljastaa, että ei ole perehtynyt asiaan.

Syrjinnän ja syrjäytymisen vähentämiseen tähtääviä toimia voidaan kuitenkin perustella esimerkiksi yhteiskunnallisen koheesion lisäämisellä, rikollisuuden vähentämisellä, taloudellisen kilpailukyvyn parantamisella tai ihmisten hyvinvoinnilla, mutta apua uskonnollisen radikalisoitumisen torjumisessa siltä tuskin voi odottaa. Aiemmin mainittu tutkimus viittaa, että vaikutus saattaa olla jopa päinvastainen.

Ideologisten radikaalien motiivit eri tyyppiä kuin tavallisten rikollisten

Miksi sitten syrjäytyminen ei selitä islamilaista radikalisoitumista, vaikka se selittää tavallista rikollisuutta? Yksi mahdollinen selitys on näiden käytösmallien suhde yhteiskuntaan. Tavallisessa rikollisuudessa on kyse antisosiaalisesta käytöksestä, jossa yksilö tyydyttää itsekkäästi rikollisilla toimilla omia tarpeitaan ja halujaan siitä huolimatta, että tietää toimiensa aiheuttavan haittaa muulle yhteiskunnalle.

Radikaalissa islamismissa sen sijaan näyttäisi olevan kyse ideologisesta visiosta, kuinka ihanneyhteiskunnan tulisi toimia ja kuinka yhteiskunnan tulisi alistua palvelemaan Allahia. Islamilainen radikalismi voidaan siis nähdä yksilöiden taisteluna utopistisen yhteiskuntaihanteen puolesta. Tällaista käyttäytymismallia voi pitää prososiaalisena itsensä alttiiksi panemisena idealisoidun uskonnollisen yhteiskuntamallin puolesta, mikä voi selittää, miksi riskitekijät ovat erilaisia kuin antisosiaalisesti motivoituneen rikollisuuden kohdalla.

Eroa antisosiaalisen taparikollisuuden ja poliittisesti motivoituneen terrorismin välillä voi olla vaikea hahmottaa, koska molemmissa on laillisen yhteiskuntajärjestyksen kannalta katsottuna kyse rikollisuudesta. Tämän takia on helppo olettaa virheellisesti, että niiden taustalla olevat riskitekijät ovat samoja, mihin syyllistyin itsekin ennen aiheeseen tutustumista. Asiat eivät kuitenkaan aina ole niin, kuin uskoisi niiden olevan.
Lue lisää...


14.6.2015

Yhdysvaltalainen poliisiväkivalta, etnisyys ja sukupuoli



Yhdysvaltalaisten poliisien käyttämä väkivalta ja sen seuraukset ovat usein esillä suomalaisessa uutisoinnissa. The Washington Postin tekemän selvityksen mukaan poliisit ovat kuluvan vuoden aikana tappaneet Yhdysvalloissa keskimäärin kaksi ihmistä päivässä. Paljon julkisuutta saavat tapaukset ovat olleet tyypillisesti sellaisia, joissa valkoinen poliisi ampuu mustan yhdysvaltalaisen. Tällaiset tapaukset ovat johtaneet mielenosoituksiin ja jopa mellakointiin.

Yhdysvalloissa ihonväri on merkittävä sosiaalisen identiteetin suhteen. Tämän takia rodullisen etnisen rajan ylittävä poliisiväkivalta tulkitaan helposti siten, että ”heidän” poliisinsa ampuu ”meidän” ryhmäämme kuuluvia ihmisiä. Tapaukset tulkitaan helposti etnisyyden motivoimiksi.

Tilastot myös osoittava, että mustat joutuvat poliisien ampumaksi väestöosuuttaan suuremmalla todennäköisyydellä. Valkoisiin verrattuna mustat olivat The Washington Postin selvityksen mukaan poliisin ampumissa ihmisissä kolminkertaisesti yliedustettuina.

Kuitenkin myös simuloituja tilanteita sisältävissä kokeissa on havaittu, että muuten identtisissä asetelmissa yhdysvaltalaispoliisit ovat alttiimpia käyttämään nopeassa valintatilanteessa asetta vaaratonta tummaihoista kuin vaaratonta vaaleaihoista vastaan. Syntyminen mustaksi tarkoittaa siis suurentunutta riskiä joutua syyttömänä poliisin ampumaksi.

Poliisien ampumaksi joutumiseen liittyy voimakkaasti myös toinen ryhmäjako, joka jää helposti huomioimatta. Tämä ryhmäjako on sukupuoli. Jopa 95 prosenttia yhdysvaltalaispoliisien tänä vuonna ampumista ihmisistä on ollut miehiä, mikä on tarkoittanut miehille naisiin verrattuna suuruusluokaltaan lähes 20-kertaista todennäköisyyttä joutua poliisin ampumaksi. Myös sukupuolen suhteen on havaittu, että koehenkilöt ovat alttiimpia ampumaan epäiltyä valkoihoista miestä kuin valkoihoista naista, eli myös miessukupuolen voi olettaa lisäävän todennäköisyyttä joutua syyttömänä poliisin ampumaksi siinä missä tummaihoisuuskin.

Yhdysvalloissa mustien tekemien henkirikosten määrä on ollut vuosien 1980–2008 aikana valkoisiin verrattuna lähes kahdeksankertainen ja miesten osuus naisiin verrattuna lähes yhdeksänkertainen, kun henkirikosten määrä suhteutetaan verrattavien ryhmien suuruuteen. Sukupuoli on siis tässä tapauksessa vain vähän merkittävämpi selittäjä henkirikosten tekemiselle kuin rodullisesti määrittyvä etnisyys.

Ei ole yllättävää, että poliisin ampumiksi joutuvat kuuluvat keskimääräistä useammin niihin ihmisryhmiin, joihin kuuluvat yksilöt syyllistyvät keskimääräistä useammin henkirikoksiin. Ensinnäkin henkirikoksissa yliedustettuihin ryhmiin kuuluvien henkilöiden kohdalla todellisia uhkaavia tilanteita voi olettaa syntyvän useammin kuin muiden kohdalla keskimäärin. Toisaalta näihin ryhmiin kuuluvien voi olettaa pitävän esillä aseeksi sopivaa välinettä vahingoittamistarkoituksessa keskimäärin muita useammin. Jos suurempi osuus epäilyttävistä tilanteista ja kannettavista esineistä on heidän kohdallaan oikeasti vaarallisia, riskienhallinnan kannalta optimaalinen kynnys ampua on vastaavasti matalampi. Tämä selittää sitä, että mustia ja miehiä vastaan ollaan valmiita käyttämään asetta todennäköisemmin kuin valkoisia tai naisia vastaan muuten identtisissä tilanteissa.

Kun tilannetta tarkastellaan poliisin näkökulmasta, hän joutuu toistuvasti kohtaamaan vaarallisia ihmisiä, ja vaaratilanteen aliarviointi voi johtaa siihen, että poliisin elämä päättyy ennen eläkkeelle pääsemistä. Ratkaisevaa voi olla esimerkiksi, tulkitseeko huonoissa valaistusoloissa oikein, onko jonkun ihmisen kädessään pitämä esine ase vai joku vaaraton esine. Toisaalta myös perusteeton aseenkäyttö voi johtaa seuraamuksiin yhteiskunnan puolelta ja aiheuttaa lisäksi helposti merkittävää kärsimystä syyllisyyden tunteen tuoman tuskan välityksellä.

Mielenkiintoinen kysymys poliisiväkivallan aiheuttaman keskustelun suhteen on, miksi poliisiväkivallan kohdalla nostetaan yleisesti esille kohteiksi joutuneiden rodullinen tausta, mutta samassa yhteydessä ei juuri koskaan käsitellä sukupuolta, vaikka miehet ovat poliisin tappamissa ihmisissä paljon voimakkaammin yliedustettuina suhteessa väestöosuuteensa kuin mustat. Aiemmin käsitellyssä The Washington Postin tilastossa valkoinen mies joutui väestöosuuteensa suhteutettuna poliisin ampumaksi yli viisi kertaa todennäköisemmin kuin musta nainen.

Kysymys rasismista nostetaan säännöllisesti esille mutta ei kysymystä seksismistä eli tässä tapauksessa misandriasta eli miesvihasta. Mitä tämä kertoo yhteiskunnasta? Nähdäänkö miesten yliedustus rikollisuudessa kelvollisena selityksenä yliedustukselle poliisien ampumisen kohteeksi joutumisen kohdalla mutta mustien kohdalla ei? Onko vähemmän väärin, että syyttömänä ammuttu ihminen on mies kuin että hän on musta, vai mistä on kysymys? Tämän asian jätän lukijoiden pohdittavaksi.

Lue lisää...


 

Havainnoija Copyright © 2013
Distributed By Free Blogger Templates | Designed by BTDesigner · Powered by Blogger