28.5.2015

Älykkyys seksikkäintä naisessa – vaiko sittenkin ulkonäkö?



Ilta-Sanomien mukaan brittiläinen evoluutiobiologi David Bainbridge sanoo, että etsiessään itselleen elämänkumppania miehet arvostavat älykkyyttä yli muiden ominaisuuksien.

– Tärkein asia, jota miehet hakeva, on älykkyys. Kyselytutkimukset ovat osoittaneet kerta toisensa jälkeen, että se on ensisijainen asia, jota miehet hakevat, hän sanoo IS:n lähteenään käyttämälle The Telegraphille.

”Evoluutiobiologi” onkin eläinlääkäri

Valitettavasti edellä kerrotussa lähes kaikki asiat ovat pielessä. Ensinnäkin David Bainbridge opettaa Cambridgen yliopistossa eläinlääketieteellistä anatomiaa ja on työskennellyt eläinlääkärinä. Hän ei siis ole evoluutiobiologi, vaikka edellä mainitut lehdet niin väittävät. Bainbridge on kuitenkin kirjoittanut kuusi kirjaa, joiden aiheina ovat aivot, X-kromosomi, raskaus, teini-ikäiset, keski-ikä ja tällä kertaa naisten kurvit. Monista aiheista kirjoittanut Bainbridge kertoo kirjojaan mainostavilla verkkosivullansa pitävänsä tarinoiden kertomisesta.

Väärän ammatin kertominen on kyseisten lehtien virhe, eikä eläinlääkärin tausta tarkoita, että ei voisi kirjoittaa kirjaa, jossa kerrotaan hyvin perustellen ja parhaaseen saatavilla olevaan tietoon nojaten, mikä naisessa saa miehet syttymään. Ihmiset kun oppivat ymmärtämään myös muita kuin omaan ammattialaansa liittyviä asioita.

Sosiaalisen toivottavuuden harha heikentää kyselyjen luotettavuutta

Kuitenkin myös Bainbridgen väitteessä älykkyydestä merkittävimpänä vetovoimatekijänä on iso ongelma. Tämä ongelma liittyy sosiaalisen toivottavuuden harhaan (social desirability bias), jota olen käsitellyt jo aiemmissa kirjoituksissani. Lainaan alla tekstiä, jossa käsittelin oman ulkonäön ja seksuaalikäyttäytymisen välistä yhteyttä.

Suhteeseen päästäkseen henkilöllä on oltava ominaisuuksia, jota toinen osapuoli haluaa. Yksi tällainen ominaisuus on viehättävä ulkonäkö. Sellaisissa tutkimuksissa, joissa on kysytty ihmisiltä ulkonäön merkitystä parinvalinnassa, on kuitenkin saatu tyypillisesti tulokseksi, että ulkonäkö ei merkitse paljon. Kun tutkimuksissa on mitattu mielipiteiden sijaan toimintaa, on havaittu, että ulkonäkö merkitsee tosiasiassa todella paljon. Esimerkiksi eräässä pikadeiteistä tehdyssä tutkimuksessa ulkonäkö havaittiin merkittävimmäksi vetovoimatekijäksi molempien sukupuolten kohdalla.

Ulkonäön merkitystä ei haluta myöntää

Ihmiset eivät ole halukkaita myöntämään ulkonäön merkitystä omalle parinvalinnalleen, koska sellaista taipumusta pidetään pinnallisuutena, ja ihmisillä on taipumus antaa toiminnalleen sosiaalisesti hyväksyttäviä selityksiä. Ihmiset siksi uskottelevat itselleen ja kertovat toisille, että ulkonäöllä ei ole merkitystä. Tällaisessa käytöksessä on kyse sosiaalisen toivottavuuden harhasta, josta kirjoitin myös aiemmassa tekstissäni.

Kyse voi olla joidenkin ihmisten kohdalla myös siitä, että henkilöllä itsellään ei ole riittävästi pariutumismarkkinoilla haluttuja ominaisuuksia, ja hän siksi joutuu tyytymään vähemmän hyvännäköiseen puolisoon ja selittää tilannetta itselleen sillä, että ei edes välitä ulkonäöstä. Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista.

Toinen sosiaalisen toivottavuuden harhaa koskeva kirjoitus, johon yllä olevassa lainauksessa viittaan, koski kihlasormuksen hinnan kasvamista toisen avioliiton kohdalla. Useimmin miehet kertoivat siihen syyksi edellistä kertaa suuremman luottamuksen liiton kestämiseen. Esitin, että tämä on epäuskottava syy ensimmäisen avioliiton kariutumisen jälkeen, ja taustalla on useimmiten oikeasti raadollisempi syy, joka on iän myötä karttunut varallisuus.

Bainbridgen näkemys nojaa epäluotettaviin kyselytuloksiin

Sama ongelma on Bainbridgen älykkyyden vetovoimaisuutta koskevassa väitteessä, sillä se nojaa kyselytutkimuksiin. Kyselytutkimukset ihmisten motiivien selittäjinä ovat epäluotettavia, koska ihmiset antavat sellaisia vastauksia, joita haluavat antaa, ja tähän haluamiseen vaikuttaa ihmisten sisäsyntyinen tarve näyttää hyvältä muiden silmissä. Parempaa tietoa saadaan tarkkailemalla ihmisten tekemisiä sanomisten sijaan.

Seuranhakusivustoilla näkyy pariutumisen todellisuus

Yksi tapa selvittää ihmisten todellisia preferenssejä pariutumisen suhteen, on seuranhakusivustojen käyttäjädatan tutkiminen. Günter J. Hitsch, Ali Hortaçsu ja Dan Ariely (2010) tekivät yhden tällaisen tutkimuksen. He tutkivat logistisen regressiomallin avulla, millaiset ominaisuudet saivat tutkitun sivuston vakinaista suhdetta hakevat käyttäjät ottamaan yhteyttä toisiinsa.

Kauniille naisille eniten yhteydenottoja miehen ulkonäöstä riippumatta

Havaittiin, että käyttäjien kuvien perusteella arvioitu ulkonäkö oli voimakkaasti yhteydessä molempien sukupuolten kohdalla todennäköisyyteen, että heihin otettiin yhteyttä. Käyttäjät ottivat oman ulkonäkönsä tasosta riippumatta yhteyttä sitä todennäköisemmin, mitä paremmalta vastapuoli näytti. Lisäksi miehet välttivät voimakkaasti naisia, joilla oli korkea painoindeksi.

Korkeammin koulutettuja naisia kartetaan

Sivuston käyttäjien älykkyyttä ei testattu, mutta siihen on yhteydessä käyttäjien koulutustaso. Osoittautui, että molemmat sukupuolet suosivat koulutustason suhteen itsensä kanssa samanlaisia kumppaniehdokkaita. Samanlaisuus ei kuitenkaan ollut ainoa selittävä tekijä koulutuksen suhteen, vaan naiset suosivat miehillä korkeaa koulutusta matalan sijaan. Miehet sen sijaan karttoivat korkeasti koulutettuja naisia. Näyttää siis siltä, että miehet karttavat itseään koulutetumpia naisia, mikä on vastoin väitettä, jonka mukaan miehet hakevat elämänkumppaniltaan esisijaisesti älykkyyttä.

Puolison menestys aiheuttaa miehessä huonommuudentunnetta

On tehty myös muuta edellä havaitun kanssa yhteen sopivaa tutkimusta. Yhdessä kokeessa Virginian yliopistossa opiskelevien opiskelijaparien miehille kerrottiin että heidän suhdekumppaninsa oli sijoittunut joko huonoimpaan tai parhaimpaan 12 prosenttiin ongelmanratkaisua ja sosiaalista älykkyyttä mittaavassa kokeessa, jota ei oikeasti koskaan edes suoritettu. Tämä tieto ei vaikuttanut miesten antamiin vastauksiin koskien omaa omanarvontuntoa. Kuitenkin tiedostamattomia asenteita mittaavalla IAT-menetelmällä tehty testi paljasti, että miesten miehet tunsivat itsensä huonommiksi, kun heidän naisensa kerrottiin menestyneen kyseisessä testissä verrattuna siihen tilanteeseen, että naisen kerrottiin epäonnistuneen.

Samanlainen koe tehtiin myös Alankomaissa, jossa miesten omien vastausten mukaan puolison menestyminen tai menestymättömyys ei heihin vaikuttanut, mutta IAT kertoi, että he reagoivat samalla tavalla kuin yhdysvaltalaismiehet.

Toisessa Yhdysvalloissa tehdyssä kokeessa miesten pyydettiin ajattelemaan joko kumppaninsa sosiaaliseen menestymiseen tai epäonnistumiseen liittyvää tapahtumaa. Tässäkin tapauksessa seuraus oli sama, eli miesten omanarvontunto kärsi kumppanin menestyksen muistelemisesta verrattuna tapaukseen, jossa kumppani epäonnistui.

Naisten omanarvontuntoon sen sijaan miesten epäonnistumiset tai onnistumiset eivät vaikuttaneet. Naiset myös ilmoittivat olevansa tyytyväisempiä suhteeseensa, kun heidän miehensä ilmoitettiin onnistuneen, verrattuna tilanteeseen, jossa miehen ilmoitettiin epäonnistuneen. Miehillä taas naisten menestys tai menestymättömyys kuvitellussa testissä ei vaikuttanut suhdetyytyväisyyttä koskeviin vastauksiin.

Ei kateutta vaan menettämisen pelkoa

Tässä kohtaa voi tulla mieleen, että miesten tiedostamaton reaktio on paheksuttavaa kateutta, ja miesten pitäisi oikeasti olla tyytyväisiä puolisonsa kyvykkyydestä tai menestyksestä. Ja miehethän haluavat sanoa asian olevan niin, koska sillä saa sosiaalista hyväksyntää, mutta sisällään he silti tuntevat toisin.

Naisen menestykseen liittyvä miehen huonommuuden tunne ei kuitenkaan luultavasti johdu kateudesta. Sen sijaan syy liitty mekanismiin, jonka takia ihmislajin yksilöille on kehittynyt taipumus muodostaa kiintymyssuhde lisääntymiskumppaneihinsa. Ominaisuus on harvinainen nisäkäslajeilla, joista 95 % on sellaisia, joilla uros ei millään tavalla osallistu jälkeläisistään huolehtimiseen. Ihmisillä taipumus romanttiseen kiintymyssuhteeseen on oletettavasti kehittynyt, koska miesten tuottamat resurssit ovat parantaneet ihmisten kohdalla poikkeuksellisen pitkään avuttomien lasten selviämismahdollisuuksia ja naisen nopeutuneen palautumisen myötä myös lyhentäneet synnytysten välejä. Kuitenkin naisen oma kyky hankkia resursseja heikentää miehen tuottamien resurssien merkitystä ja siten mahdollisesti miehen vetovoimaa. Tämä saattaa saada miehen mieleen nousemaan epäilyksen, että hän ei ole enää tarpeeksi hyvä naiselle eikä pysty enää tekemään naiseen vaikutusta. Kyse on siis pohjimmiltaan kiintymyksestä ja menettämisen pelosta.

Älykkyys on sosiaalisesti toivottava syy rakastua

Protestanttisissa länsimaissa kouluttautuminen on korkeassa arvossa, ja älykkyys sen mahdollistajana on arvostettu ominaisuus. Kun länsimaat vievät toimintamallejaan köyhiin maihin kehitysavun nimissä, korostetaan, että erityisesti tyttöjen kouluttaminen on tärkeää. Arvopohjaamme perustuva naisten osallistuminen koulutukseen ja työelämään ovatkin olleet tärkeässä roolissa taloudellisen menestyksen luomisessa. Tämän naisten koulutuksen merkityksen korostamisen takia älykkyys on mitä suurimmissa määrin sosiaalisesti hyväksyttävä syy rakastua naiseen. Kuitenkaan ihmiset eivät rakastu sen perusteella, mikä on hyväksyttävää.

Viihdyttäviä mutta epätosia tarinoita lukijoille?

Näyttää siis siltä, että ainakaan älykkyys ei ole naisen suurin vetovoimatekijä pariutumisessa. Ulkonäkö sen sijaan on ainakin tärkeämpi kuin usein myönnetään. Kuitenkaan pelkän lehtiartikkelin perusteella on vaikea arvioida, kuinka uskottava kyseinen Bainbridgen kirja on. Kuitenkin artikkelin sisällön perusteella nousee esille epäilys, että kyseessä on taas yksi tapaus, jossa loistava tarinankertoja tekee ihmisille tarinoita, joita he haluavat kuulla, ja tekee sillä muhkean tilin. Väitteitä ei ymmärretä kyseenalaistaa, eikä siihen ole edes tahtoa niiden sosiaalisen hyväksyttävyyden takia.

Lue lisää...


22.5.2015

Rikostuomiot ja kansan muuttuva oikeustaju

Kun suomalaiset puhuvat rikoksista annetuista tuomioista, hämmästelyn kohteena on usein, kuinka lieviä tuomioita saa henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista tai seksuaalirikoksista talousrikoksiin verrattuna.

Demokraattisessa yhteiskunnassa tuomioiden voi olettaa seuraavan äänestäjien oikeustajua, mutta muutokset lakeihin syntyvät oikeustajun muutosta myöhemmin, koska puolueiden ohjelmien muuttuminen ja lakien muuttaminen vievät aikaa. Tilanne viittaa siis siihen, että suomalainen yhteiskunta on muutoksessa. Mielenkiintoinen kysymys on, millaisesta muutoksesta on kyse.

Yhdysvaltalainen sosiaalipsykologian professori Richard Nisbett tunnetaan tutkimuksistaan, jotka koskevat käyttäytymiseroja Yhdysvaltojen pohjoisten ja eteläisten alueiden välillä. Nisbett ja hänen kollegansa havaitsivat, että eteläisten osavaltioiden asukkaat reagoivat koetilanteissa pohjoisten osavaltioiden asukkaita voimakkaammin henkilökohtaisiin kunniaan kohdistuviin loukkauksiin. Tutkijoiden mukaan tällainen kulttuuriero juontaa juurensa eroihin menneisyyden yhteiskuntien rakenteissa.

Eteläisillä alueilla oli voimassa kunniakulttuuri, jollainen kehittyy alueille, joille valtiollinen lainvalvonta yltää heikosti ja joilla ihmiset ovat voimakkaasti riippuvaisia helposti varastettavissa olevasta omaisuudesta. Tällainen tilanne vallitsi etelässä, jossa ihmiset elättivät itsensä pitkälti karjankasvatuksella. Karjankasvatus on luonteeltaan karujen alueiden elinkeino eikä se pysty elättämään kovin tiheää väestöä. Lainvalvojien saatavuus oli harvan asutuksen takia heikko, minkä lisäksi elanto oli riippuvainen helposti varastettavasta karjasta.

Jotta yhteiskunta pystyy toimimaan tällaisissa oloissa, ihmiset joutuvat kehittämään keinoja, joilla he pystyvät välttämään rikollisten riiston kohteeksi joutumisen. Ratkaisuna tällaisille alueille kehittyy kunniakulttuuri, jossa miesten on tärkeää osoittaa olevansa kovia ja olevansa valmiita kostamaan heihin ja heidän sukuunsa kohdistuvat loukkaukset, vaikka se olisi heille itselleen vaarallista. Näin he antavat rikoksia harkitseville signaalin, että heidät kannattaa jättää rauhaan.

Kaksintaisteluun haastaminen viestii jyrkästä suhtautumisesta kunnian loukkaamiseen.

Pohjoisessa vallitseva elinkeino oli puolestaan maanviljelys, joka mahdollisti etelää tiheämmän asutuksen ja sitä kautta tehokkaamman lainvalvonnan. Lisäksi maanviljelijöiltä oli vaikeampi viedä elintärkeää omaisuutta kuin karjankasvattajilta. Tällaisille alueille kehittyi vähemmän väkivaltainen kulttuuri kuin karjankasvattajien alueille, ja kyseisenlaista kulttuuria nimitetään lakikulttuuriksi.

On kyseenalaistettu, että havaitut erot Yhdysvalloissa johtuisivat niin kaukaisesta menneisyydestä. Kuitenkin yhteiskunnallisen järjestyksenvalvonnan puute kunniakulttuurin syntymekanismina vaikuttaa maailmanlaajuisen tarkastelun perusteella uskottavalta. Kunniakulttuureja esiintyy nykyisin esimerkiksi islamilaisissa maissa, joissa karjanpito on merkittävä elinkeino. Lisäksi kunniakulttuuri on ominaista esimerkiksi rikolliselle alamaailmalle, jossa poliisiin turvautuminen ei ole sosiaalisesti hyväksyttävää.

On selvä, että kulttuurit eivät jakaudu kahteen erilliseen ryhmään, lakikulttuureihin ja kunniakulttuureihin, vaan kyseessä on jatkumo näiden yhteiskuntatyyppien välillä. Richard Nisbettin mukaan kunniakulttuuri näkyy Yhdysvaltojen eteläisten osavaltioiden kohdalla esimerkiksi siinä, että henkirikoksia tehdään pohjoisia alueita enemmän, mutta ainoastaan henkilökohtaisten loukkauksien kohdalla. Kuitenkaan Yhdysvaltojen eteläisissä osavaltioissa ei edellytä tai edes hyväksytä tappamista kunnian takia, toisin kuin jyrkimmissä kunniakulttuureissa.

Suomalaisten asenteiden jyrkentyminen suhteessa henkeen ja terveyteen kohdistuviin rikoksiin ja lieventyminen suhteessa omaisuusrikoksiin saattaa olla yhteydessä suomalaisen yhteiskunnan muuttumisesta rakenteeltaan aiempaa enemmän lakikulttuurin suuntaan. Tämä saattaa taas johtua siitä, että nyky-Suomessa toimeentulo riippuu vain harvoin omaisuudesta, minkä lisäksi sosiaaliturvan kaltaiset yhteiskunnan turvaverkot toimivat viimeisenä suojana. Tämän takia omaisuusrikokset ovat aiempaa vähemmän haitallisia, ja niihin suhtaudutaan siksi aiempaa lievemmin. Poliisien saatavuutta puolestaan on parantanut yhteiskunnan ja tekniikan – kuten esimerkiksi matkapuhelinten tai kulkuvälineiden – kehitys, mikä myös vähentää tarvetta puolustaa itseään ja etujaan väkivaltaisesti. Tämä on saattanut johtaa asenteiden muuttumiseen vähitellen ja heikentää yksityisen väkivallan yleistä hyväksyttävyyttä.

Tällaisen muutoksen kanssa sopii hyvin yhteen se, että henkirikokset ovat Suomessa vähentyneet selvästi ajanjaksona, joka alkaa vuoden 1990 vaiheilta. Erityisesti ovat vähentyneet miehiin kohdistuvat henkirikokset, jotka ovat kyseisen aikavälin aikana likimain puolittuneet. Ehkä syynä on se, että loukkauksiin ei vastata yhtä usein väkivallalla ja väkivaltaan ratkaisukeinona suhtaudutaan aiempaa kielteisemmin.

Henkirikosten määrien vertailu on varsin hyvä väkivallan mittari, koska jokseenkin kaikki henkirikokset tulevat viranomaisten tietoon ajasta ja kulttuurisista käytännöistä riippumatta, eivätkä lukemat ole herkkiä ilmoitusherkkyyden tai määritelmien muutoksille.

Yle kysyi 28.4.2015 järjestettyä Tuomio-iltaa varten sivustollaan vierailevilta mielipidettä koskien viiden eri rikosesimerkin tuomioita. Tulokset kansalaisten näkemyksistä ja todellisista tuomioista ovat alla olevassa taulukossa.


Rikos Oikeus Kansa
Raiskaus 1v 8kk 7v 6kk
Huumerikos 2v 2v 1kk
Rattijuopumus ja kuolemantuottamus 1v 8kk 6v
Veropetos 6v 6kk 3v 5kk
Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö 3v 10kk 9v

Huomattavaa on, että kansalaiset suhtautuvat tuomareita paljon ankarammin seksuaalirikoksiin ja kuolemaan johtaneeseen rattijuopumukseen mutta selvästi tuomareita lievemmin veropetokseen. Suhteellisesti ankarimmin suhtaudutaan siis sellaisiin rikoksiin, joissa on kyse toisen henkilön vahingoittamisesta vastoin tämän tahtoa.

Erityisesti silmiin pistää oikeuslaitoksen ja vastanneiden kansalaisten näkemysero raiskaustapauksen kohdalla. Tämä tyrmää täysin joidenkin feministien viljelemän ajatuksen, jonka mukaan nykyisessä Suomessa vallitsisi raiskauksia puolusteleva tai vähättelevä kulttuuri. Feministinen idea raiskauskulttuurista on peräisin 70-luvun puolivälin Yhdysvalloista, eikä se näytä soveltuvan ainakaan 40 vuotta myöhempään Suomeen.

Tässä kaikki tällä kertaa.

Lue lisää...


16.5.2015

Ymmärsivätkö luonnonkansat luonnonsuojelun merkityksen?

Suomalaisten keskuudessa näyttää olevan suosiossa ajatus, jonka mukaan alkukantaiset kulttuurit ymmärtävät luonnonsuojelun merkityksen, ja osaavat siksi elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Ajatus ei kuitenkaan ole suomalaisen ajatusmaailman erityispiirre, vaan sillä on suosiota muuallakin länsimaissa kuten Yhdysvalloissa. Se pohjautuu jalon villin myyttiin, jossa pahaksi koetut asiat yhdistetään sivistykseen ja alkukantaisissa kulttuureissa elävien ihmisten katsotaan olevan vapaita tästä turmeluksesta. Kyseinen myytti on hyvin voimakkaasti läsnä länsimaisessa ajattelussa.

Ihmislajin leviämistä seurasi massiivinen sukupuuttoaalto

Alkukantaisten ihmiskulttuurien luonnonsuojelun ymmärryksestä, tai pikemminkin sen puutteesta, antaa kuvan se tosiasia, miten monille eläinlajeille kävi samaan aikaan kuin anatomisesti moderni ihminen alkoi levittäytyä Afrikan ulkopuolelle jonkin verran alle 100 000 vuotta sitten. Noihin aikoihin ihmisten käyttöön näyttävät tulleen projektiiliaseet, joihin kuuluvat esimerkiksi heittokeihäät ja jousipyssyt. Nykyihmisen etu Euraasiassa syrjäytetyksi joutuneeseen neandertalinihmiseen ja denisovanihmiseen verrattuna saattoi olla se, että nykyihmisen anatomia soveltui paremmin projektiiliaseiden käyttöön ja teki nykyihmisestä tehokkaamman tappajan.

Australian aboriginaaleja esittelemässä vipukeihään käyttöä. Kuva Steve Evans / CC BY-NC 2.0

Nykyihmisen levittäytymisen yhteydessä alkoi megafaunan eli isojen, määritelmästä riippuen vähintään 45 kg (100 lb) tai 100 kg painavien maalla asuvien eläinlajien katoaminen, mikä näyttää ajoittuvan eri mantereilla ja alueilla ajankohtiin, jotka sopivat yhteen ihmisen levittäytymisen kanssa. Manner toisensa jälkeen kymmenet suuret eläinlajit, jotka olivat asuttaneet alueita jopa miljoonia vuosia, katosivat suhteellisen lyhyellä aikavälillä. Ihmisen saapumisen megafaunan tuhoon yhdistävän ajatuksen teki tunnetuksi 1960-luvulla paleontologi Paul S. Martin, joka nimitti sitä blitzkrieg-malliksi. Blitzkrieg tarkoittaa saksaksi salamasotaa, joka tunnetaan erityisesti Saksan toisen maailmansodan taktiikkana.

Nuolet osoittavat, kuinka kauan sitten nykyihminen levittäytyi eri alueille.

Tuho iski Australiaan

Australian megafauna alkoi kadota likimain 50 000 vuotta sitten, mikä ajoittuu likimain samaan ajanjaksoon Australian ihmisasutuksen kanssa. Suurin osa Australian megafaunasta katosi muutaman kymmenen tuhannen vuoden aikana.

Diprotodon ihmiseen suhteutettuna.
Australiasta katosi suuri määrä jättiläiskokoisia pussieläinlajeja, kuten esimerkiksi lähes kolme tonnia painava diprotodon. Linnuista katosi esimerkiksi jopa 500 kg painava, sorsalintuihin kuuluva dromornis ja enintään 250-kiloiseksi kasvava bullockornis. Kadonneista matelijoista mainitsemisen arvoinen on 7-metrinen varaanilaji megalania, jonka kohdalla arviot enimmäispainosta vaihtelevat voimakkaasti tuhannen kilon molemmin puolin.

Pohjois-Amerikka muuttui täydellisesti

Myös Pohjois-Amerikassa suurin osa megafaunasta hävisi, mutta tämä tapahtui eri aikaan kuin Australiassa. Pohjois-Amerikassa suurin sukupuuttoaalto näyttää ajoittuvan muutaman vuosituhannen jaksolle, joka alkoi hieman päälle 10 000 vuotta sitten. Sukupuuttoaalto alkoi vain vähän sen jälkeen, kun paleointiaanien clovis-kulttuuri levittäytyi alueelle. Clovis-kulttuuri, joka harjoitti suurriistan metsästystä, tunnetaan äärimmäisen taitavasti valmistetuista keihäänkärjistään.

Pohjois-Amerikasta katosi esimerkiksi useita jättiläismäisiä maalaiskiaislajeja, kuten jopa kolme tonnia painava eremotherium. Mantereelta katosi myös vyötiäisiin kuuluva, kilpikonnaa muistuttava glyptodon, joka kasvoi enintään tuhannen kilon painoiseksi, ja samaa kokoluokkaa oli myös tylppäkuonokarhu. Lisäksi alueelta katosi useita mammuttilajeja. Muita kadonneita lajeja ovat esimerkiksi paikalliset leijonat, gepardit, kamelit, laamat ja useat hevoslajit.

Hevosen kohdalla mielenkiintoista on se, että nykyiset hevoset ovat peräisin Pohjois-Amerikasta, josta ne levittäytyivät Euraasiaan. Tämän takia Pohjois-Amerikan sukupuuttoaalto ei ollut hevosten loppu, vaan ne palasivat mantereelle eurooppalaisten ratsuina ja vetojuhtina. Vapaaksi päässeistä hevosista on muodostunut Pohjois-Amerikkaan uusi luonnossa elävä hevoskanta, joka tunnetaan mustangeina.

Taiteilija Heinrich Harderin maalaus glyptodonista.

Tuho levisi myös Etelä-Amerikkaan

Myös Etelä-Amerikka koki yhtä suuren megafaunan tuhon kuin Pohjois-Amerikka, mutta suurin tuho näyttää ajoittuvan satoja vuosia Pohjois-Amerikkaa myöhäisemmäksi, mikä sopii yhteen sen kanssa, että asutus levisi pohjoisesta etelään.

Etelä-Amerikasta kadonnut maalaiskiaislaji megatherium oli nykyisen norsun painoinen ja kuusi metriä pitkä. macrauchenia oli hieman kamelia muistuttanut laji, joka saattoi painaa likimain tuhat kiloa. Arctotherium puolestaan on Etelä-Amerikasta hävinnyt karhulaji, joka on saattanut painaa likimain 1 500 kg. Lisäksi Etelä-Amerikasta hävisi myös muita megafaunaan kuuluvia lajeja, joista osa on samoja kuin Pohjois-Amerikasta hävinneet lajit.

Megatherium Pariisin luonnonhistorian museossa.

Afrikka kehittyi ihmisten kanssa ja säästyi tuholta

Suurin poikkeus megafaunan häviämiseen on Afrikka, jossa lähes kaikki megafaunaan kuuluvat lajit säilyivät. Tätä asiaa selittää se, että samaan aikaan kuin evoluutio kehitti ihmisen kykyä metsästää, kehittyi saalislajeille puolustusmekanismeja, kuten pelkoa ihmistä kohtaan, minkä takia metsästämisestä tuli aiempaa vaikeampaa. Kyse ei ole vain nykyihmisistä, vaan myös nykyihmistä edeltäneistä hominideista, jotka saalistivat jo aiemmin ja näin vaikuttivat saaliseläinten evoluutioon.

Euraasiassa luonto sopeutui nykyihmisten edeltäjiin

Myös Euraasiassa megafaunan kato jäi rajalliseksi, mikä johtunee siitä, että pystyihminen (homo erectus) asutti eteläisen Euraasian likimain kaksi miljoonaa vuotta sitten ja heidelberginihminen n. 500 000 vuotta sitten. Heidelberginihmisestä kehittyi Afrikassa nykyihminen, Lähi-idän seudulla neandertalinihminen ja Itä-Aasiassa denisovanihminen. Kaksi jälkimmäistä asuttivat alueitaan ennen nykyihmisen saapumista ja geneettisten todisteiden mukaan myös lisääntyivät nykyihmisten kanssa. Nämä nykyihmistä edeltävät ihmistyypit ovat auttaneet Euraasian megafaunaa sopeutumaan myös nykyihmisten muodostamaan uhkaan. Silti Euraasiasta hävisivät mm. luolahyeenat, luolaleijonat, villasarvikuonot ja villamammutit.

Saaret viimeisiä turvapaikkoja

Muilla alueilla megafaunan viimeisinä turvapaikkoina toimivat saaret, jotka ihminen asutti mannermaata myöhemmin. Villamammutti kuoli sukupuuttoon mantereilta n. 10 000 vuotta sitten, mutta laji eli pohjoisella Jäämerellä sijaitsevalla Wrangelin saarella vielä alle 5 000 vuotta sitten ennen ihmisasutuksen saapumista. Viimeiset maalaiskiaislajit hävisivät Karibian saarilta n. 5 000 vuotta sitten, kun ihmiset levittäytyivät kyseisille saarille. Afrikan vieressä sijaitsevalla Madagaskarilla megafaunan tuho alkoi vasta alle 2 000 vuotta sitten, kun ihmiset löysivät saaren. Sama kuvio toistui myös Karibialla, Uudessa-Seelannissa, Tyynen valtameren saarilla ja niin edelleen. Kun ihminen levittäytyi, useat selvinneisiin eläimiin verrattuna hämmästyttävän suuret eläinlajit hävisivät.

Muut selitykset megafaunan tuholle heikkoja

Megafaunan häviämisaallolle on esitetty myös muita selityksiä kuin saalistavat ihmiset. Yhdeksi syyksi on esitetty komeetan osumaa Pohjois-Amerikkaan 12 900 vuotta sitten, mutta tällaisen tapahtuman puolesta ei ole selkeää näyttöä, eikä se myöskään selittäisi ilmiön esiintymistä eri aikoina eri paikoissa. Toiseksi selitykseksi on esitetty ihmisten tai ihmisten mukana tulevien koirien levittämiä tauteja. Tällaista teoriaa vastaan puhuu se, että sukupuutot kohdistuivat hyvin erilaisiin lajeihin, mutta sukupuuttojen ulkopuolelle jäi hävinneiden lajien sukulaislajeja. Sukupuutot eivät siis osuneet biologisesti läheistä sukua toisilleen oleviin lajeihin, kuten tautien tapauksessa voisi olettaa.

Myös ilmaston muuttumista on esitetty syyksi, mutta tuoreeseen dataan perustuvan mallin mukaan sillä näyttäisi olevan enintään heikko yhteys sukupuuttoihin ja tämäkin pelkästään Euraasian kohdalla, kun taas ihmisen leviäminen selittää saman tutkijaryhmän mallin mukaan megafaunan tuhoutumista ja sen ajoittumista vahvasti. Myöskään megafaunaan kuuluvien lajien selviäminen saarilla kaikista pisimpään ei sovi yhteen ilmastonmuutoksen kanssa, koska saarten pienten populaatioiden rajoittunut geneettinen vaihtelu ja paremmille asuinalueille siirtymisen mahdollisuuden puuttuminen tekevät ilmastonmuutoksesta selviämisestä vaikeampaa saarilla kuin mantereella.

Paul S. Martinin kaavio isojen nisäkkäiden katoamisesta ja ihmisen saapumisesta eri alueille.

Tiedon ja ymmärryksen puute voi olla ongelma

Tilanne, jossa riistan säilyminen on riippuvainen metsästyksen sääntelystä, on alkukantaisten ihmisyhteisöjen tapauksessa hankala. Ihmiset elivät tällaisessa tilanteessa tyypillisesti omassa pienessä kuplassaan tietämättä juuri mitään mantereen suuruudesta, riistakannan koosta tai sitä kaukana hyödyntävistä ihmisistä. Ihmiset eivät tuolloin eläneet nykyisen kaltaisessa maailmankylässä, jossa tieto leviää nopeasti. Myös riistaresurssien hyödyntämisen ja sen kulumisen yhteyden ymmärtäminen on oletettavasti ollut puutteellista.

Riistaresurssien hallinnointi yhdessä oli käytännössä mahdotonta

Toinen ongelma on, että riista on luonteeltaan yhteisresurssi, mutta asutus koostui tyypillisesti vain osittain toisiinsa kontaktissa olevista ihmisryhmistä, eivätkä kontaktit todennäköisesti olleet aina rauhanomaisia. Ei siis ollut mahdollisuutta tarkkailla yhdessä riistakantojen kehitystä ja sopia, kuinka paljon kukin ryhmä saa niitä hyödyntää. Tällaisessa tilanteessa ne ryhmät, jotka eivät rajoita metsästystään riistakantojen säilymisen hyväksi, pystyvät hyötymään ja kasvamaan sitä rajoittavien ryhmien kustannuksella. Lopulta kuitenkin kaikki kärsivät riistakantojen romahduksesta. Kyseinen asetelma tunnetaan yhteismaan ongelmana. Mikään taho ei ollut tekemässä riistalaskentoja, jakamassa kaatolupia tai valvomassa metsästystä. Ei siis ihme, että useille riistaeläinlajeille kävi kehnosti.

Luonto joutui sopeutumaan ihmiseen

Ajatus, että luonnonkansat ovat ymmärtäneet elää sopusoinnussa muun luonnon kanssa, voidaan kääntää toisin päin. Alkukantainen ihminen ei oppinut elämään sopusoinnussa luonnon kanssa vaan luonto ihmisen kanssa. Kaikki ne lajit, jotka ovat eivät sopeutuneet siihen, että ihminen pyrkii hyödyntämään luonnon tarjoamia resursseja, olivat uudessa tasapainotilanteessa jo kuolleet sukupuuttoon. Sivistynyt ihminen teknologioineen on nyt taas rikkonut tämän tasapainon ja laittanut luonnon entistä ahtaammalle, mutta myös tiedämme toimiemme mahdolliset seuraukset, mikä mahdollistaa ratkaisujen kehittämisen.
Lue lisää...


8.5.2015

”Kannatan sananvapautta, mutta...”

Toisinaan sananvapauskeskustelussa esiintyy puheenvuoroja, joissa puhuja ilmoittaa ensin kannattavansa sananvapautta, mutta ilmoittaa saman tie, että joidenkin näkemysten ilmaiseminen ei kuulu sanavapauteen. Kuitenkin tällaiset näkemykset hukkaavat ajatuksen, mistä sananvapaudessa on pohjimmiltaan kyse.

Toisinaan sanotaan esimerkiksi, että sananvapaus ei tarkoita oikeutta loukata. Jää kuitenkin huomioimatta, että sananvapauden idea on juuri suojata oikeutta ilmaista sellaisiakin näkemyksiä, jotka voivat loukata muita ihmisiä. Oikeutta ilmaista sellaisia näkemyksiä, joihin käytännössä kaikki suhtautuvat myötämielisesti, ei edes tarvitse aktiivisesti puolustaa, koska juuri kenelläkään ei ole mielenkiintoa rajoittaa sellaisten näkemysten ilmaisua.

Kuitenkin sellaiset ajatukset, jotka poikkeavat kuulijan ideologisista näkemyksistä tai ovat hänen arvomaailmaansa tai todellisuuskäsitystään vastaan, loukkaavat helposti kuulijaa. Juuri tällaisten ajatusten suojaaminen sananvapaudella on tärkeää, ja se on myös välttämätön ehto demokraattisen järjestelmän toimivuuden kannalta.

Toisin sanoen näkemys, että sananvapaus ei tarkoita oikeutta loukata, hukkaa täysin sananvapauden tarkoituksen, sillä koko sananvapaus voidaan määritellä oikeutena ilmaista mielipide, vaikka se loukkaisi. Sananvapauden käsitteen nurin kääntävänä kyseinen näkemys voi myös itse loukata – ja varmasti loukkaakin – joitakin sananvapauden puolustajia, eli sellaisen mielipiteen esittäjä lipsuu omista periaatteistaan tuomalla esille kyseisen loukkaavan näkemyksen.


Vainottu kirjailija Salman Rushdie. Alkuperäinen kuva David Shankbone / CC BY 2.0

Toinen kyseenalainen näkemys sananvapaudesta on se, että sananvapauteen kuuluu myös vastuu sanomisistaan. Tällaisia näkemyksiä on esitetty muun muassa satiirilehti Charlie Hebdon ja Lars Vilksin pilakuvien takia tehdyn terrorin kohdalla, mikä on aivan käsittämätöntä. Sellaisissa tilanteissa, jossa oman näkemyksen ilmaisusta joutuu teloitettavaksi, sananvapautta ei yksinkertaisesti vain ole. Miten sen ymmärtäminen voi olla joillekin niin vaikeaa?

Myös muslimifanaatikkojen uhkaa piileskelevä kirjailija Salman Rushdie ihmettelee, miksi sananvapautta puolustavan lauseen jälkeen tulee usein mutta-sana ja näkemys siitä, miten sananvapautta tulee rajoittaa. Hän muistuttaa, että sananvapauden käsitteen ydin on, että sana on vapaa. Kun sanomista rajoitetaan, kyse ei ole enää sananvapaudesta.

– Sinä hetkenä, kun joku sanoo: ”Uskon kyllä vapaaseen sanaan, mutta”, minä lakkaan kuuntelemasta, sanoo Rushdie.

Ajatukset, joiden mukaan vääriksi tai moraalittomiksi koettujen ajatusten ilmaiseminen ei kuulu sananvapauteen, ovat kestämättömiä. Käsitykset todellisuuden tilasta sekä oikeasta ja väärästä vaihtelevat ihmisten ja ihmisryhmien välillä. Jokseenkin kaikki ihmiset ovat vakuuttuneita omasta oikeamielisyydestään ja moraalisesta ylivertaisuudestaan. Sellainen ajatus, joka on omasta mielestä hyväksyttävä tai kannatettava, voi olla jonkun toisen mielestä sopimaton. Tästä syystä sananvapauden rajaaminen oman maailmankuvan kannalta hyväksyttäviin näkemyksiin vie tosiasiassa sisällön koko sananvapauden käsitteeltä. Esimerkiksi kommunistisissa maissa sananvapautta rajoitettiin maiden vallanpitäjien mielestään hyvistä syistä, eli suojaamaan yhteiskuntajärjestystä, jonka ylivertaisuuteen he itse uskoivat.

Käytännössä kaikki yhteiskunnat kuitenkin rajoittavat sananvapautta jollakin tavalla, ja on vaikea perustella, että joillekin rajoituksille ei olisi tarvetta. Yksi esimerkki on ihmisten yksityisyyden suojaaminen. Kuitenkin tällaisissa tapauksissa tulisi reilusti todeta, että kyse on sananvapauden rajoituksista eikä väittää, että sananvapaus ei käsitteenä sisällä kyseistä asiaa. Tällainen ei ole merkityksellistä ainoastaan sananvapauden käsitteen mielekkyyden kannalta, vaan se myös suojaa sananvapautta heikosti perusteltavissa olevilta rajoituksilta. Tämä johtuu siitä, että olemme länsimaisina ihmisinä sisäistäneet sananvapauden normina, minkä takia koemme sananvapauden rajoitukset helpommiksi hyväksyä, mikäli uskottelemme itsellemme, että ne eivät ole sananvapauden vastaisia.

Jos haluamme pitää kiinni demokratian toimivuudesta, meidän on suojeltava sen mahdollistavaa sananvapautta oikeamielisten ihmisten pyrkimyksiltä rajoittaa niitä mielipiteitä, jotka eivät mahdu heidän oikeamielisyytensä kehykseen.
Lue lisää...


 

Havainnoija Copyright © 2013
Distributed By Free Blogger Templates | Designed by BTDesigner · Powered by Blogger