9.9.2014

Yhteistyön itsekkäät juuret






Theodosius Dobzhansky oli kristitty biologi, joka vastusti kreationismia ja kannatti evoluutioteoriaa. Hänet tunnetaan lausumastaan, jonka mukaan mikään biologiassa ei ole ymmärrettävissä muuten kuin evoluution kautta tarkasteltuna. Tämä sama evoluutio selittää myös, miksi ihmisaivot poikkeavat muiden lajien aivoista ja miksi ihmislajin tyypillinen käytös on erilaista kuin muilla lajeilla. Dobzhanskyn lausuma koskee siis samalla suurelta osin myös psykologiaa.

Evoluutio toimii yksilön ja tämän sukulaisten kautta

Evoluutio toimii siten, että sellaisilla piirteillä, jotka parantavat eliön kykyä tuottaa jälkeläisiä, on taipumus yleistyä sukupolvien kuluessa. Biologiassa eliön kykyä uusien sukupolvien tuottamiseen kutsutaan sen kelpoisuudeksi. Kelpoisuuteen vaikuttavat yksilön kyky selviytyä ja lisääntyä. Kelpoisimpien yksilöiden yleistyessä yleistyy myös se perinnöllinen aines, joka kasvattaa kantajansa kelpoisuutta.

Evoluutio ei suosi pelkästään sellaisia piirteitä, jotka auttavat yksilöä selviytymään ja lisääntymään vaan myös sellaisia, joka saavat yksilön tuottamaan vastaavaa etua sukulaisilleen, jotka jakavat osin saman perimän kuin tarkasteltava yksilö. Tarkemmin sanottuna evoluutio pyrkii muuttamaan piirteitä sellaiseen suuntaan, että yksilön kelpoisuuden ja tämän sukulaisten sukulaisuusasteella painotettujen kelpoisuuksien summa eli kokonaiskelpoisuus kasvaa. Tämä periaate tunnetaan Hamiltonin sääntönä.

Muuta epäitsekkyyttä vaikea selittää kelpoisuudella

Kokonaiskelpoisuuden periaatteen kautta voi ymmärtää, miksi ihmiset toimivat sukulaistensa hyväksi, vaikka sen eteen joutuu uhraamaan esimerkiksi omaa aikaansa ja muita resurssejaan. Toimimalla sukulaistensa hyväksi yksilö voi kasvattaa kokonaiskelpoisuuttaan heidän kauttaan. Kuitenkin tiedetään, että ihmiset tekevät yleisesti uhrauksia myös muiden kuin sukulaistensa takia. Sellainen käytös näyttäisi kuitenkin heikentävän yksilön kokonaiskelpoisuutta, eikä sen tulisi säilyä evoluutiossa. Siksi sillä on oltava joku muu selitys.

Yhteisön jäsenet hyötyvät yhteistyöstä

On helppo löytää syitä, millä tavalla yhteistyö voi hyödyttää ihmisyksilöitä. Yhdessä on helpompi puolustautua saalistajia ja vihollisia vastaan kuin yksin. Jos ruuan löytämisessä on paljon vaihtelua, sitä voidaan tasoittaa ruokaa jakamalla. Sairastumisesta tai loukkaantumisesta selviytyminen helpottuu, kun saa muilta apua. Yhdessä on mahdollista ajaa saaliseläimiä ansaan ja tehdä monia muita asioita, jotka olisivat yksin hyvin vaikeita tai mahdottomia. Mahdollisia tapoja hyötyä on lukuisia.

Yhteistyön esteenä siitä hyötyvät vapaamatkustajat

On siis selvä, että sellaisella ihmisyhteisöllä, jonka jäsenet auttavat toisiaan, olisi paremmat mahdollisuudet selviytyä ja laajentua kuin yhteistyötä tekemättömien yksilöiden joukolla. Kuitenkin parhaassa asemassa olisivat sellaiset yksilöt, jotka hyödyntäisivät muiden panosta yhteisön hyväksi, mutta eivät itse osallistuisi itse sen tuottamiseen. Tämän perusteella itsekkäät toimijat saisivat kelpoisuusedun epäitsekkäisiin nähden, mikä muodostaisi esteen epäitsekkyyden yleistymiselle evoluution kautta. Ehtona yhteistyökyvyn kehittymiselle näyttäisi siis olevan, että vapaamatkustaminen saataisiin estettyä.

Ihmislajin poikkeuksena kieli, kulttuuri ja laaja yhteistyö

Kyky kieleen on ihmislajin ainutlaatuinen piirre. Kuten aiemmassa tekstissäni kirjoitin, älyllisesti vielä kehittymätön pikkulapsi pystyy omaksumaan kieltä nopeasti, ja lapsilla on oppimisen lisäksi myös kyky tarvittaessa luoda kieltä keskenään. Kielen opettaminen muille hominidilajeille on tuottanut varsin kehnoja tuloksia, vaikka esimerkiksi simpanssit selviytyvät monista älyllisistä tehtävistä yhtä hyvin kuin muutaman vuoden ikäinen ihmislapsi. Näiltä lajeilta yksinkertaisesti vain puuttuvat kielen omaksumisen vaatimat mielen mekanismit.

Kieli mahdollistaa yhteistyön tavoitteista ja säännöistä sopimisen sekä palautteen antamisen yhteistyön sujuvuudesta. Kieli mahdollistaa myös tietojen vaihtamisen siitä, miten muut tekevät yhteistyötä ja noudattavat yhteisiä sääntöjä. Tätä kautta kieli parantaa myös mahdollisuuksia sulkea vapaamatkustajat yhteistyön ulkopuolelle tai rangaista heitä, mikä edistää yhteistyön syntymistä.

Ilmeisesti kielikyvyn myötä ihmislajille on kehittynyt myös poikkeuksellinen kyky kulttuuriin. Kulttuuri ei tässä yhteydessä tarkoita vain taidetta, vaan yleisemminkin yhteisön kautta omaksuttavia asioita. Kulttuurillisia piirteitä ovat esimerkiksi elinkeinot, työkalut, asumistavat, uskonnot, kielet ja käyttäytymisnormit.  

Kuitenkaan kaikki kulttuuriset muunnokset eivät ole yhtä elinkelpoisia. Kulttuurisiin piirteisiin kohdistuu ympäristön aiheuttama valintapaine vastaavalla tavalla kuin ihmisen biologisiin piirteisiin. Tämä valintapaine synnyttää kulttuurievoluution, jonka alustana on ympäristönsä kanssa vuorovaikuttava ihmismieli. Koska kulttuuri elää ihmismielen luomalla alustalla, toisin kuin joissakin utopistisissa visioissa halutaan uskoa, kulttuurit eivät ole mielivaltaisesti muokattavissa, vaan ne voivat toimia vain ihmisluonnon asettamissa rajoissa.

Koska kulttuuri muokkaa ihmisten elinympäristöä, se muokkaa samalla myös ihmisten kokemia kelpoisuushaasteita ja siten vaikuttaa ihmisen evoluutioon. Kulttuurin sopeutumista ihmisluontoon ja ihmisluonnon sopeutumista kulttuuriin nimitetään yhdessä geenien ja kulttuurin yhteisevoluutioksi (gene-culture coevolution). Tämä ilmiö voi olla syy, miksi ihmisillä on taipumus tehdä yhteistyötä tavalla, jota on vaikea ymmärtää pelkästään geneettisen evoluution kautta. Kulttuurievoluution kautta taas on helppo ymmärtää, että yhteistyötä tekevät kulttuuriset ryhmät pystyvät syrjäyttämään yhteistyöhön haluttomammat ryhmät. Ihmismielen yhteistyötä edistävät piirteet voivat olla sopeumia kulttuurievoluution suosimiin kulttuureihin, jotka kannustimien ja sanktioiden kautta painostavat jäseniään yhteistyöhön.

Sääntöjen rikkojan rankaiseminen tuottaa mielihyvää

Ihmisillä näyttää olevan joukko piirteitä, jotka edistävät yhteistyötä. Itsekäs toiminta vastoin yhteisön sääntöjä tai muuten yhteisöä vahingoittavasti saa ihmiset tuntemaan vihaa sen tekijää kohtaan, ja rikkojan rankaiseminen tuottaa ihmisille mielihyvää. Kokeellisissa asetelmissa on havaittu, että ihmiset ovat taipuvaisia rankaisemaan yhteistä etua vastaan toimivia, vaikka rankaisijoille aiheutuisi siitä välittömiä kustannuksia. Tällaista toimintaa kutsutaan moralistiseksi rankaisuksi.

Yhteistyön lisäksi myöskään taipumus moralistiseen rankaisuun ei voi kehittyä evoluution kautta, jos se ei kasvata kantajansa kelpoisuutta. Yhteistä hyvää vastaan toimivien rankaisu hyödyttää yhteisön jäseniä, mutta suurin hyöty menee yhteisön niille jäsenille, jotka hyötyvät muiden suorittamasta rikkurin rankaisusta, mutta eivät itse osallistu rankaisemisen kustannuksiin.

Yksi mekanismi, jonka kautta rankaisija voi saada ylimääräistä hyötyä, on se, että rikkojan rankaiseminen on signaali epäitsekkyydestä ja sitoutumisesta sääntöjen noudattamiseen, mikä viestii, että rankaisija on hyvä yhteistyökumppani. Muiden parantunut halukkuus yhteistyöhön rankaisijan kanssa on saattanut olla yksilön kannalta merkittävämpi tekijä kuin rankaisemisen kustannus. Tutkimus, jonka mukaan sivullisten seuraajien läsnäolo lisää alttiutta moralistiseen rankaisuun, viittaa siihen, että moralistiseen rankaisuun todellakin liittyy jonkinlainen signalointiperusta.

Säännöistä piittaamattomat suljetaan ulos

Pahimmillaan yksilön itsekäs toiminta on voinut johtaa siihen, että yhteisö on hankkiutunut hänestä eroon karkottamalla tai tappamalla. Nykyisessäkin yhteiskunnassa on taipumus eristää sellaiset ihmiset, jotka syyllistyvät toistuvaan tai vakavaan yhteisön moraalisten normien rikkomiseen. Heidän kanssaan kieltäydytään tekemästä yhteistyötä, heitä ei tervehditä ja kohdellaan muutenkin kuin heitä ei olisi olemassa.

Yhteiskunnan moraalisten normien ei enää myöskään katsota suojaavan niistä piittaamatonta, vaan ihmiset kokevat jopa mielihyvää siitä, että rikkoja saa ansionsa mukaan, kun häntä vahingoitetaan yhteisön sääntöjen vastaisesti. Esimerkiksi kesän uutisessa, jossa isä pahoinpiteli tajuttomaksi lapsensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä housut kintuissa kiinni jääneen miehen, suuri osa uutista kommentoineista ilmaisi tyytyväisyytensä pedofiilin saamasta kohtelusta.

Eristäminen ihmisille tuskallista

Koska ihmisyksilöt ovat olleet hyvin riippuvaisia yhteistyöstä, ihmislajille on kehittynyt voimakas tarve sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja sosiaaliseen hyväksyntään. On havaittu, että poissulkeminen tekee kipeää, vaikka kyse olisi vain koeasetelmasta, missä poissulkemisesta saa vielä rahaa mutta osallisuus maksaa.

On myös havaittu, että joukosta eristäminen kiusaamisen muotona on lapsilla yhteydessä ympärivuorokautisesti kohonneeseen stressihormoni kortisolin tasoon toisin kuin fyysinen tai verbaalinen kiusaaminen. Eristäminen, jossa riistetään ihmisen kaipaama sosiaalinen hyväksyntä, on tämän perusteella jopa tuskallisin kiusaamisen muoto.

Ihmismieli toimii hyväksynnän puolesta

Yhteistyön välttämättömyyden takia ihmislajille on kehittynyt taipumuksia, jotka edistävät hyväksyntää. Silloin kun ihminen ei onnistu noudattamaan yhteisössä vallitsevia normeja, hän tuntee siitä tyypillisesti syyllisyyttä. Syyllisyys on epämiellyttävä tunne, ja se ohjaa ihmistä toimimaan tavalla, joka edistää sosiaalista hyväksyntää. Vastaavasti ihmisillä on myös taipumus saada mielihyvää epäitsekkyyden osoittamisesta muita auttamalla.

Ihmiset eivät kuitenkaan pelkästään toimi yhteistä etua hyödyttävällä, epäitsekkäällä tavalla vaan pyrkivät antamaan itsestään sellaisen kuvan silloinkin, kun se ei ole totuudenmukainen. Kuten aiemmassa tekstissäni kirjoitin, ihmisillä on taipumus kehittää käyttäytymiselleen sosiaalisesta hyväksyntää tuottavia selityksiä ja uskoa niihin itsekin, vaikka todelliset motiivit olisivat henkilöön itseensä liittyviä.

Sosiaalinen hyväksyntä ja itsekkyyden hyöty vastakkain

Taipumus yhteisöä kokonaisuutena hyödyttävään yhteistyöhön yksilön perimän kautta toimivassa evoluutiossa on siis voinut syntyä sitä kautta, että yhteistyön ulkopuolelle suljetaan ne, jotka ajavat omaa etuaan muista yhteisön jäsenistä välittämättä. Voidaan myös olettaa, että ihmisiä pelko sosiaalisen hyväksynnän menettämisestä ajaa toimimaan yhteisen hyvän ja sääntöjen noudattamisen puolesta, mutta vaakakupin toisella puolella on itsekkäästä toiminnasta saatava etu, ja sen tuottama nautinto.

Tällainen malli auttaa ymmärtämään, miten ihmiset valitsevat yhteisen hyvän huomioimisen ja itsekkyyden välillä, mikä mielletään pitkälti samaksi asiaksi kuin valinta hyvän ja pahan välillä. Ihmisluontoon kuuluu taipumus tasapainoilla näiden kahden välillä.


Jaa tämä kirjoitus :
 

Havainnoija Copyright © 2013
Distributed By Free Blogger Templates | Designed by BTDesigner · Powered by Blogger