14.7.2014

Sotaa simpanssien tapaan

Kuva Caelio / CC BY-SA 3.0

Simpanssi (Pan troglodytes) on bonobon (Pan paniscus) ohella ihmisen läheisin sukulaislaji. Ihmisen ja simpanssin arvioidaan alkaneen eriytyä eri lajeiksi likimain kuusi miljoonaa vuotta sitten. Simpanssin ja bonobon on puolestaan arvioitu alkaneen eriytyä lajeina 1,5–2 miljoonaa vuotta sitten, kun Kongo-joki muodostui ja jakoi niiden yhteisten esivanhempien elinalueen kahtia. Uimataidottomuuden takia joen eri puolille jääneet yksilöt eivät voineet lisääntyä keskenään ja eriytyivät ajan myötä geneettisesti siinä määrin, että niiden katsotaan kuuluvan nykyisin eri lajiin.


Simpanssit muodostavat tyypillisesti muutamien kymmenien yksilöiden yhteisöjä, joilla on oma reviiri, jolta yhteisön jäsenet hankkivat ravintonsa. Tavallisesti simpanssit liikkuvat kuitenkin pienissä, tilapäisissä ryhmissä. Simpanssien ravinto on pääosin kasviperäistä, mutta ne myös saalistavat esimerkiksi pienempiä apinoita. Simpanssiyhteisöön syntyvät naaraat muuttavat tyypillisesti nuorina muihin yhteisöihin, mutta urokset pysyvät syntymäyhteisöissään.

Erästä ehkä hieman yllättävää mutta samalla niin tuttua piirrettä simpanssien käyttäytymisessä on kuvattu BBC:n luontodokumenttisarjassa Planet Earth, joka on käännetty suomeksi nimellä Planeettamme maa. Kyseinen kohta on esitetty alle liitetyllä videolla, jonka BBC on ladannut YouTube-kanavalleen.





Videolla näytetään, kuinka suuresta määrästä simpanssiuroksia koostuva partio etenee paljastumista vältellen toisen simpanssiyhteisön alueelle ja kohti vieraan simpanssin ääntä. Partio havaitsee joukon syömässä olevia vieraan yhteisön jäseniä, ja hyökkää ylivoimaa hyödyntäen niiden kimppuun. Osa hyökkäyksen kohteeksi joutuneista simpansseista pakenee, mutta hyökkääjät saavat kiinni nuoren yksilön, jonka ne tappavat ja lopuksi vielä syövät.

BBC:n dokumentilla kuvattua käyttäytymistä on havaittu aiemminkin. Kädellisten tutkija Jane Goodall avustajineen tutki simpanssien elämää 1960-luvulta alkaen usean vuosikymmenen ajan Tansanian Gombe Streamin kansallispuistossa. Goodall kertoo esimerkiksi kirjassaan Through a Window: My Thirty Years with the Chimpanzees, kuinka yhtenäinen simpanssiyhteisö jakaantui kahdeksi eri asuinaluetta käyttäväksi erilliseksi yhteisöksi, joista toinen alkoi asuttaa alueen eteläosaa ja toinen pohjoisosaa.

Yhteisöistä pohjoisessa asuvalle annettiin nimeksi Kasakela ja eteläiselle Kahama. Kyseiset yhteisöt alkoivat ajan myötä suhtautua toisiinsa vihamielisesti. Seuranneessa ”neljän vuoden sodassa” Kasakela tuhosi koko Kahaman yhteisön. Hyökkääjät yllättivät uhrinsa yksitellen. Ne pitivät uhreistaan kiinni niin, että uhrit eivät päässeet karkuun. Hyökkääjät repivät, hakkasivat, purivat, potkivat ja polkivat uhrejaan, kunnes lopulta jättivät ne pahoin vahingoittuneina kuolemaan vammoihinsa. Julmalta kohtalolta säästyivät vain aikuistumassa olevat naaraat, joille on muutenkin tyypillistä vaihtaa yhteisöstä toiseen.

Kasakela ei menettänyt ensimmäistäkään jäsentä, vaan kaikki sen jäsenet pääsivät hyödyntämään valloitettuja alueita. Kuitenkin voittaneen yhteisön onni kääntyi, kun se alkoi menettää alueitaan naapuriryhmille. Kasakelan jäseniä katosi ilmeisesti naapuriyhteisöjen surmaamina, mutta se onnistui kuitenkin täpärästi välttämään tuhoutumisen.

Ennen Goodallin ryhmän havaintoja sotimista pidettiin ihmislajin elinolosuhteista aiheutuvana poikkeuskäyttäytymisenä, jota ei esiinny muilla lajeilla. Siksi havainnot otettiin epäillen vastaan. Esitettiin, että tarkkailun yhteydessä tapahtunut ruokinta sai simpanssit käyttäytymään epäluonnollisella tavalla tai kyse olisi poikkeuksellisesta käyttäytymisestä. Myöhemmin vastaavaa väkivaltakäyttäytymistä on havaittu toistuvasti, useilla eri simpanssien asuinalueilla ja ilman keinotekoista ruokintaa. Tämä vahvistaa, että kyse on lajityypillisestä käyttäytymisestä. (Wilson & Wrangham 2003; Mitani ym. 2010)

Aiemmin mainitussa kirjassaan Jane Goodall kertoo uskoneensa, että simpanssit ilmeisistä yhtäläisyyksistään huolimatta olisivat kiltimpiä kuin ihmiset. Häntä satutti yllättävä havainto, että simpanssit suorittavat julmia tekoja siinä missä ihmisetkin. Goodall kertoo kamppailleensa vuosia yrittäessään hyväksyä tämän asian.

– Usein, kun heräsin yöllä, karmivat kuvat nousivat mieleeni: Satan muodostamassa kourastaan kupin Sniffin leuan alle juodakseen tämän suuresta kasvoissa olevasta haavasta pulppuavaa verta; vanha Rodolf, tavallisesti niin hyväntahtoinen, seisomassa pystyssä paiskatakseen neljän naulan [2 kg] painoisen kiven Godin lyyhistyneeseen vartaloon; Jomeo repimässä ihosuikaletta Dén reidestä; Figan rynnäköimässä kohti ja iskemässä kerta toisensa jälkeen Goliathin – hänen lapsuutensa sankarin – lamaantunutta, nytkähtelevää vartaloa ja, ehkä kaikista pahinta, Passion mässäilemässä Gilkan vauvan lihalla naama sotkeutuneena vereen kuin jollakin lapsuuden tarinoiden groteskilla vampyyrilla, muistelee Goodall.

Viimeinen tapaus, johon Goodall edellisessä lainauksessa viittasi, on yksi heidän tarkkailijaryhmänsä havaitsemasta vähintään neljästä tapauksesta, jossa naaras on surmannut toisen naaraan imeväisikäisen jälkeläisen. Tällaistakin käyttäytymisestä on tehty riippumattomia havaintoja toisaalla. Kyseessä näyttäisi siis olevan tässäkin tapauksessa simpansseille lajityypillinen väkivallan muoto, jossa naaras tappaa avuttoman omaan sukuun kuulumattoman poikasen ilmeisesti poistaakseen sen käyttämästä samoja ravinnonlähteitä.

On syytä ymmärtää, että luonto ei toimi sen mukaan, mitä ihmiset pitävät hyvänä ja moraalisena, vaan piirteet seuloutuvat olemassaolon kamppailussa, joka joskus suosii juuri päinvastaisia toimintatapoja kuten lajitoverien vahingoittamista. Sellaisia toimintatapoja meillä ihmisillä on tapana nimittää pahuudeksi.


Jaa tämä kirjoitus :
 

Havainnoija Copyright © 2013
Distributed By Free Blogger Templates | Designed by BTDesigner · Powered by Blogger