31.7.2014

Tutkijoiden epäuskottava väite: miehet aiheuttivat vaihdevuodet



Reilu vuosi sitten uutisoitiin useissa tiedotusvälineissä, että naisten vaihdevuodet olisivat miesten vika ja kehittyneet, koska miehet suosivat lisääntymiskumppaneina nuoria naisia. Tämän takia naisille olisi sitten kertynyt mutaatioita, jotka tekevät naisista hedelmättömiä vanhalla iällä. Tällaista esittäneestä tutkimuksesta uutisoi mm. Uusi Suomi.

Pari rannalla. Kuva Pedro Ribeiro Simões / CC-BY 2.0
Kuitenkaan tällaisessa uutisessa ei ole mitään järkeä, minkä näytti sivustojen uutiskommenttien perusteella tajunneen moni lukijakin. Yleensä lehtien tiedeuutisten oudot väitteet johtuvat toimittajien ymmärtämättömyydestä. Varsin tyypillinen virhe on, että tehdään johtopäätöksiä syy-seuraussuhteesta silloinkin, kun tutkimus tosiasiassa näyttää vain, että asioilla on yhteys. Tällä kertaa kummallinen väite esitettiin kuitenkin jo tutkimuksessa.

Elinkiertoteorian mukaan eliön eri elinvaiheiden pituudet määräytyvät siten, että ne pyrkivät maksimoimaan eliön biologisen kelpoisuuden eli kyvyn tuottaa uusia sukupolvia. Kyse on resurssien käytön optimoimisesta. Eliö voi jakaa rajallisia resurssejaan kasvamiseen, ylläpitoon tai lisääntymiseen. Ylläpidolla tarkoitetaan ikääntymisen, tai muun hajoamisen estämistä. Kasvamalla eliö parantaa lisääntymiskykyään, mutta eliö ei voi käyttää kaikkia resurssejaan kasvuun, koska hankittu lisääntymiskyky jäisi silloin käyttämättä. Myös ylläpitoon panostaminen parantaa eliön tulevaisuuden lisääntymiskykyä. Kuitenkin eliö voi kuolla ulkoisen tekijän takia, mikä lisää lisääntymiseen panostamisen kannattavuutta ylläpidon ja samalla pitkäikäisyyden sijaan.

Ihmisillä on kasvuikä ja lisääntymisikä, ja viimeistään vanhuuden heikkous aiheuttaa lopulta kuoleman. Elinkiertoteorian mukaan olisi optimaalista, että ylläpitoon käytetyt resurssit jakautuisivat siten, että kaikki elintoiminnot lakkaisivat toimimasta keskimäärin suunnilleen samaan aikaan. Jos joku välttämätön toiminto pettää säännönmukaiset muita aiemmin, menevät muiden toimintojen ylläpitoon käytetyt ylimääräiset resurssit hukkaan.

Havaittu poikkeama edelliseen on naisten lisääntymiskyky. Naiset ovat kyvyttömiä lisääntymään suunnilleen elinikänsä viimeisen kolmanneksen ajan ennen vanhuudesta johtuvaa kuolemaa. Tarkemmin muotoiltuna kysymys on, miksi naisen elimistö jakaa resursseja siten, että muut elintoiminnot säilyvät kymmeniä vuosia sen jälkeen, kun lisääntymistoiminto on lakannut toimimasta. Suvunjatkamisen kannalta pysyvällä lisääntymiskyvyttömyydellä nimittäin on sama vaikutus kuin kuolemalla.

Yleisimmin naisten lisääntymisvuosien jälkeistä pitkää elinikää selitetään sillä, että nainen pystyy parantamaan biologista kokonaiskelpoisuuttaan toimimalla lisääntymisikänsä jälkeen lastensa tai lastenlastensa – tai molempien – eduksi ja edistää näin kyseisen piirteen leviämistä jälkeläisten parantuneen aseman kautta.

Tarkasteltavana olevassa tutkimuksessa lähdettiin kuitenkin hakemaan toista selitystä. Tukijat antoivat reunaehtoina, että miehet pyrkisivät lisääntymään vain nuorten naisten kanssa ja että olisi olemassa mutaatioita, jotka johtaisivat vanhojen naisten hedelmättömyyteen. Tutkijat osoittivat simuloimalla, että tällaiset mutaatiot pystyvät yleistymään satunnaisvaihtelun eli geneettisen ajautumisen takia, koska ne ovat kelpoisuuden kannalta riittävän neutraaleja, kun miehet eivät pyri lisääntymään vanhojen naisten kanssa.

Valitettavasti esitetty malli on tosiasiassa vain matemaattinen ajatusleikki, jolla ei ole paljon kiinnityskohtia todellisuuteen. Tutkijat eivät anna selitystä, miksi miehet kelpuuttaisivat kumppaneiksi sukupuoliyhteyteen vain nuoria naisia. Miesten taipumusta suosia nuoria naisia kun ei voi pitää sellaisenaan naisten lisääntymisiän jälkeisen pitkän elämän selittäjänä, vaan kyseinen taipumus itsessään vaatii selityksen.

Myöskään havainnot reaalimaailmasta eivät tue oletusta, että vanhat naiset eivät olisi kelvanneet miehille ollenkaan. Jos nykyään on ihan tavallista, että lisääntymisiän ohittaneet naiset elävät parisuhteessa, niin miksi miehet eivät olisi aiemmin kelpuuttaneet edes hedelmällisessä iässä olevia saman ikäisiä naisia. Ei siis ole uskottavaa väittää, että oletetut vanhalla iällä naisten hedelmättömyyteen johtavat mutaatiot olisivat luonnonvalinnan suhteen riittävän neutraaleja, että ne voisivat vastustaa puhdistavaa valintaa ja korvata edeltäjänsä geneettisen ajautumisen avulla. Lisäksi esitetty malli ei myöskään tosiasiassa vastaa peruskysymykseen siitä, miksi naiset elävät vuosikymmeniä lisääntymisiän päättymisen jälkeen.

Selitys jälkeläisiin panostamisesta onnistuu siinä, missä aiemmin käsitelty malli epäonnistuu. Selityksen perusteella resurssien käyttäminen elämän jatkamiseen on hyödyllisempää kuin lisääntymisiän pidentäminen, koska mahdollinen äidin kuolema synnytyksessä tai pian sen jälkeen jättäisi aiemmin syntyneet lapset vaille äidin panosta ja lapsenlapset vaille isoäidin panosta. Tämän kanssa sopii yhteen myös se havainto, että ihmislajilla esiintyy samaan aikaan poikkeuksellisen pitkä lasten riippuvuus kasvattajien huolenpidosta ja poikkeuksellisen pitkä naisten lisääntymisiän jälkeinen elämä.

Miesten suurimman seksuaalisen mielenkiinnon kohdistuminen nuoriin naisiin ei myöskään jää tässä selityksessä avoimeksi kysymykseksi, vaan se selittyy naisten lisääntymiskyvyn häviämisellä iän myötä. Tämän takia luonnonvalinta on suosinut miehissä taipumusta hakeutua, mikäli mahdollista, lisääntymään nuorten, parhaassa lisääntymisiässä olevien naisten kanssa.

Tämä tapaus oli hyvä esimerkki, kuinka matemaattisen mallin käyttö voi johtaa harhaan, jos sen alkuoletukset ovat pielessä. Näin käy siitä huolimatta, että itse malli taustalla on matemaattisuutensa takia erittäin täsmällisesti määritelty. Aihe ansaitsi tarkastelun, koska harvoin näkee todellisuutta kuvattavan noin epäuskottavalla mallilla ja koska tutkimus myös sai kohtuullisesti julkisuutta. Kyseisen tutkimuksen ongelmia ovat nostaneet esiin myös mm. julkaisusivuston kommenttiosiossa kommentoineet vieraat tutkijat.
Lue lisää...


27.7.2014

Tutkimus paljastaa ulkonäön ja seksuaalikäyttäytymisen yhteyden

Oma ulkonäkö vaikuttaa seksuaalikäyttäytymiseen tavalla, joka riippuu henkilön sukupuolesta. Koska kaunis ulkonäkö tuo valinnanvaraa pariutumisessa, hyvännäköisillä ihmisillä on muita paremmat mahdollisuudet päästä suhteeseen, joka toimii heidän toivomallaan tavalla. Tätä seikkaa voidaan käyttää sen tutkimiseen, kuinka sukupuolille tyypilliset toiveet seksuaalikäyttäytymisen suhteen poikkeavat toisistaan. Tulokset osoittavat varsin mielenkiintoisia eroja.

 

Kuva Pedro Ribeiro Simões / CC BY 2.0
Ihmisoikeuksia kunnioittavassa järjestelmässä parisuhde ja seksi edellyttävät molempien osapuolien suostumusta. Kyse on neuvotteluprosessista, jota voidaan verrata markkinoiden toimintaan. Ihmiset pyrkivät löytämään itselleen mahdollisimman hyviä kumppaneita ja palkitsevia suhteita. Kuitenkin suhteeseen pääseminen edellyttää myös toisen osapuolen hyväksyntää.

Suhteeseen päästäkseen henkilöllä on oltava ominaisuuksia, jota toinen osapuoli haluaa. Yksi tällainen ominaisuus on viehättävä ulkonäkö. Sellaisissa tutkimuksissa, joissa on kysytty ihmisiltä ulkonäön merkitystä parinvalinnassa, on kuitenkin saatu tyypillisesti tulokseksi, että ulkonäkö ei merkitse paljon. Kun tutkimuksissa on mitattu mielipiteiden sijaan toimintaa, on havaittu, että ulkonäkö merkitsee tosiasiassa todella paljon. Esimerkiksi eräässä pikadeiteistä tehdyssä tutkimuksessa ulkonäkö havaittiin merkittävimmäksi vetovoimatekijäksi molempien sukupuolten kohdalla.

Ulkonäön merkitystä ei haluta myöntää

Ihmiset eivät ole halukkaita myöntämään ulkonäön merkitystä omalle parinvalinnalleen, koska sellaista taipumusta pidetään pinnallisuutena, ja ihmisillä on taipumus antaa toiminnalleen sosiaalisesti hyväksyttäviä selityksiä. Ihmiset siksi uskottelevat itselleen ja kertovat toisille, että ulkonäöllä ei ole merkitystä. Tällaisessa käytöksessä on kyse sosiaalisen toivottavuuden harhasta, josta kirjoitin myös aiemmassa tekstissäni.

Kyse voi olla joidenkin ihmisten kohdalla myös siitä, että henkilöllä itsellään ei ole riittävästi pariutumismarkkinoilla haluttuja ominaisuuksia, ja hän siksi joutuu tyytymään vähemmän hyvännäköiseen puolisoon ja selittää tilannetta itselleen sillä, että ei edes välitä ulkonäöstä. Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista.

Tutkimus sukupuolierojen selvittämiseksi

Sosiologian dosentti Elizabeth McClintock Stanfordin yliopistosta selvittää mielenkiintoisessa vuoden 2011 tutkimuksessaan, kuinka preferenssit pariutumisen ja seksin suhteen eroavat eri sukupuolilla. Tutkimuksen lähtökohta on se, että hyvännäköisillä on muita paremmat lähtökohdat päästä sellaiseen suhteeseen, jossa toimitaan heidän suosimallaan tavalla, mutta ulkonäöltään vaatimattomammat ihmiset joutuvat tekemään enemmän kompromisseja päästäkseen yleensäkään suhteeseen vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa.

Tutkimusaineistona toimi nimellä National Longitudinal Study of Adolescent Health tunnettu datakokoelma, ja tutkittavien keskimääräinen ikä oli 21,5 vuotta. McClintock käytti kauneuden mittarina datan keräämisen yhteydessä luotuja silmämääräisiä ulkonäköluokkia ja datasta luotuja painoindeksiluokkia. Ulkonäkö arvioitiin neljään luokkaan: ei-puoleensavetäviin, normaaleihin, puoleensavetäviin ja hyvin puoleensavetäviin. Painoindeksin luokat puolestaan olivat alipainoiset, normaalipainoiset, lievästi ylipainoiset ja ylipainoiset.


Miehillä viehättävä ulkonäkö yhdistyi normaaliin painoon ja lievään ylipainoon, johon mies voi päätyä helposti lihaksikkuuden tai ruumiinrakenteen takia olematta lihava. Naisilla viehättävä ulkonäkö yhdistyi alipainoisuuteen ja normaalipainoisuuteen. Tässäkään tapauksessa alipainoisuus ei tarkoita välttämättä liiallista laihuutta vaan voi selittyä myös ruumiinrakenteella. Lisääntynyt laihuus ei myöskään tarkoita naisella aina lisääntynyttä kauneutta. Normaalipainon alarajoilla olevat naiset arvioidaan keskimäärin kaikista kauneimmiksi, mutta sen alapuolelle mentäessä kauneus vähenee hyvin voimakkaasti, kuten oheinen kuvaaja osoittaa.

Hyvännäköiset muita harvemmin ilman suhdetta

Tutkimuksessa selvitettiin, kuinka usein suurella osalla tutkituista oli ollut vähintään yksi romanttinen kokemus tai seksikokemus. Havaittiin, että sukupuolesta riippumatta hyvännäköisillä oli muita useammin ollut vähintään yksi romanttinen kokemus, ja sama havaittiin myös seksikokemusten kohdalla. Tämä ei ole mitenkään yllättävää, sillä ulkonäkö auttaa kumppanin löytämisessä. Painoindeksin suhteen yhteys oli kuitenkin vähemmän selvä, sillä alipainoisilla ja normaalipainoisilla naisilla oli muita useammin romanttisia kokemuksia, mutta miesten kohdalla painolla ei ollut vaikutusta.

Hyvännäköisyys lisäsi miehillä seksikumppaneita mutta vähensi naisilla

Romanttisten kokemusten ja seksikokemusten lisäksi hyvännäköisillä miehillä oli keskimäärin selvästi enemmän seksikumppaneita kuin huonomman näköisellä. Mitä paremmaksi miehen ulkonäkö arvioitiin, sitä enemmän tällaisilla miehillä oli keskimäärin seksikumppaneita. Suurin ero vierekkäisistä luokissa oli kahden korkeimman välillä, eli merkitsi paljon, arvioitiinko mies puoleensavetäväksi vai erittäin puoleensavetäväksi. Vastaavasti painoindeksien kohdalla eniten seksikumppaneita oli normaalipainoisilla ja lievästi ylipainoisilla, jotka luokkina ovat yhteydessä hyvään ulkonäköön.

Naisten kohdalla tilanne kuitenkin kääntyi toisin päin, eli naisilla oli sitä vähemmän seksikumppaneita, mitä paremmaksi heidän ulkonäkönsä arvoitiin. Ulkonäön lisäksi myös painolla oli samansuuntainen vaikutus. Keskimääräinen seksikumppanien määrä naisilla oli sitä pienempi, mitä matalammasta painoindeksiluokasta oli kyse.

Hyvännäköiset naiset aloittivat seksin suhteessa muita myöhemmin

Kun selvitettiin, kuinka suurella osalla oli ollut seksiä suhteen ensimmäisellä viikolla, naisten tapauksessa seksiä oli sitä epätodennäköisemmin, mitä kauniimmaksi nainen oli luokiteltu. Vastaavasti seksiä oli suhteen ensimmäisellä viikolla muita harvemmin niillä naisilla, jotka eivät olleet ylipainoisia.

Miehillä näkyi sama ilmiö kuin seksikumppanien suhteen, eli erittäin puoleensavetäviksi arvioiduilla miehillä oli muita useammin seksiä suhteen ensimmäisellä viikolla. Kuitenkin ero muiden ulkonäköluokkien välillä oli vähäinen, eikä painoindeksilläkään ollut merkittävää vaikutusta.

Hyvännäköisillä naisilla muita epätodennäköisemmin pelkkä seksisuhde

Pelkkää seksiä sisältävä suhde oli suhdetyyppinä naisella sitä todennäköisempi, mitä vähemmän ulkonäöltään puoleensavetävästä naisesta oli kyse. Erityisesti tämä näkyi vähiten puoleensavetäviksi arvioitujen naisten kohdalla. Vastaavasti pelkkää seksiä sisältävä suhde oli sitä todennäköisempi, mitä korkeampi oli naisen painoindeksi.

Miehillä tilanne oli taas päinvastainen. Todennäköisimmin pelkkää seksiä sisältävä suhde oli kaikista parhaimman näköisiksi arvioiduilla ja epätodennäköisimmin huonoimman näköisiksi arvoiduilla, mutta kaksi keskimmäistä luokkaa eivät järjestyneet saman kaavan mukaan.

Hyvännäköiset naiset muita useammin yksinomaisessa suhteessa

Erittäin puoleensavetävillä naisilla oli suhdetyyppinä muita useammin yksinomainen suhde kumppaninsa kanssa. Vastaava ilmiö näkyi myös painoindeksin suhteen. Mitä suurempi oli naisen painoindeksiluokka, sitä harvemmin nainen oli yksinomaisessa suhteessa.

Tässäkin tulokset osoittivat miehillä toiseen suuntaan. Suhteessa olevista miehistä todennäköisimmin yksinomaisessa suhteessa olivat vähiten puoleensavetäviksi arvioidut miehet. Painoindeksin perusteella arvoituna yksinomaisessa suhteessa olivat yleisimmin ylipainoiset ja alipainoiset miehet, jotka siis arvioitiin painoindeksiluokkansa osalta huonoimman näköisiksi.

Miehet vähemmän sitoutumishaluisia kuin naiset

Tutkimuksen muodostama kokonaiskuva on selkeä: hyvännäköiset naiset elivät muita naisia sitoutuneemmissa suhteissa, kun taas hyvännäköiset miehet elivät muita miehiä vähemmän sitoutuneissa suhteissa. Koska hyvännäköisillä on oletettavasti muita paremmat mahdollisuudet päästä omia toiveitaan vastaaviin suhteisiin, havainto todistaa sen puolesta, että naiset haluavat suhteiltaan keskimäärin enemmän sitoutumista kuin miehet.

Samaan viittaa myös David P. Schmittin vuonna 2005 julkaistu tutkimus, jonka mukaan miehet olivat säännönmukaisesti kaikissa tutkituissa maissa vähemmän sitoutuvaan seksuaalisuuteen suuntautuneita kuin naiset. Tutkimuksessa käytettiin toimintaa ja asenteita mittaavaa ns. sosioseksuaalisuuden mitta-asteikkoa, ja läpi käytiin 48 maata kattaen hyvin erilaisia kulttuureja. Havaittiin myös, että naisten suuri suhteellinen osuus väestöstä oli yhteydessä siihen, että kyseisessä kulttuurissa suosittiin keskimääräistä vähemmän sitoutuvaa seksuaalisuutta. Tämäkin on linjassa aiemmin käsitellyn Elizabeth McClintockin tutkimuksen kanssa, sillä siinä suuren samaa sukupuolta olevien osuuden oletettiin siinä heikentävän kyseiseen sukupuoleen kuuluvien mahdollisuutta päästä suhteeseen itselleen sopivilla ehdoilla.

Tunnetason sopeumat lisääntymisen epäsymmetriaan eivät katoa

Naiset siis hyödyntävät ulkonäön tuomaa valinnanvapautta parinvalinnassa sitoutumisen hyväksi ja miehet toimivat juuri päinvastoin. Kyse on mitä ilmeisimmin evoluution tuottamasta sopeumasta. Nainen on ollut ihmislajin kehityshistoriassa se sukupuoli, joka on joutunut kantamaan vastuun mahdollisesta raskaudesta ja lapsesta sitoutumattomassa suhteessa, kun taas miehelle vastaava tilanne on ollut edullinen mahdollisuus lisääntyä näkemättä ollenkaan vaivaa lapsesta. Lisäksi naisen raskaaksi saattaminen ei estä miestä lisääntymästä muiden naisten kanssa, mutta naiselle raskaaksi tuleminen ja lapsen saaminen sulkevat muut lisääntymismahdollisuudet pitkäksi aikaa pois.

On syytä olettaa, että epäsymmetrisen tilanteen takia miehille on kehittynyt tunnetason sopeumia, jotka saavat miehet tuntemaan naisia helpommin mielihyvää sitoutumattomasta seksistä ja naiset puolestaan kokemaan helpommin negatiivisia tuntemuksia vastaavassa tilanteessa. Näitä tunnetason ilmiöitä ei poista se tosiasia, että nykyään epätoivotut raskaudet pystytään pitkälti estämään.

Kuitenkin länsimaissa ollaan taipuvaisia ajattelemaan, että naiset ovat seksuaalisesti samanlaisia kuin miehet, ja vain kulttuuri on estänyt naisia toteuttamasta seksuaalisuuttaan. Koska erot kuitenkin ovat mitä ilmeisimmin merkittävissä määrin biologisia, voidaan olettaa, että naiset epäonnistuvat jatkossakin olemaan seksuaalisesti miesten kaltaisia, vaikka yhteiskunta toisin odottaa.
Lue lisää...


22.7.2014

Protestantismi yhteydessä naisten työllisyyteen

Uskonnollinen perinne on ollut luomassa valtioissa vallitsevia arvoja, ja se selittää valtioiden onnistumista ja niiden välisiä taloudellisia eroja. Maailman menestyneimmät valtiot ovat suurelta osin protestanttisia.


Erkki Tuomiojan mukaan naisten tasavertainen asema ja täysimittainen osallistuminen kaikilla yhteiskunnan aloilla ovat syynä Suomen menestymiselle ja sille, että Suomi on toistuvasti valittu maailman vähiten epäonnistuneeksi maaksi. Tuomiojan näkemyksestä uutisoi mm. Turun Sanomat.

Ei ole mitään syytä olettaa, etteikö Tuomioja olisi oikeassa naisten osallistumisen suhteen, vaikka muitakin syitä, kuten korruption vähäisyys, varmasti myös on. Korkea naisten työllisyys näyttäisi kuitenkin olevan menestyviä maita yhdistävä tekijä. Tuomiojan selitys on myös järkeenkäypä, sillä markkinataloudessa työpaikoilla on taipumus syntyä sinne, missä tuottavuus on korkea, ja tästä syystä naisten työ on tuottavampaa työelämässä kuin sen ulkopuolella.

Jos ilmiötä halutaan tutkia tarkemmin, voidaan esittää, miksi toisissa valtioissa naisten yhteiskunnallinen osallistuminen esimerkiksi työelämään on korkeampaa kuin joissakin muissa valtioissa. Tohtori Horst Feldmann englantilaisesta Bathin yliopistosta osoitti vuoden 2007 tutkimuksessaan, että työllisyysaste etenkin naisten kohdalla on protestanttisissa maissa vertailumaita korkeampi. Vaikka tutkimuksessa vakioitiin useita taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin oloihin liittyviä tekijöitä, protestantismi jäi silti selittäväksi tekijäksi. Protestantismilla tarkoitetaan kalvinistisia ja luterilaisia kristinuskon suuntia.

Feldmannin mukaan protestantismi korosti alkuaikoinaan ahkeran työnteon merkitystä ja protestantit arvottivat toisiaan tämän normin toteuttamisen suhteen. Työlle omistautuminen nähtiin sen merkkinä, että yksilö on ennalta määrätty pelastumaan eli pääsemään paratiisiin. Vaikka oppi predestinaatiosta eli pelastumisen määräytymisestä ennalta ei kestänyt enempää kuin sukupolven tai kaksi, se muodosti silti perustan protestanttiselle työetiikalle.

Feldmannin näkemys myötäilee yhtenä sosiologian perustajana pidetyn saksalaisen Max Weberin näkemystä, jonka hän esitti vuoden 1905 teoksessaan Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki. Weber liitti kuitenkin näkemyksensä erityisesti kalvinismiin jossa predestinaation oppi on edelleen voimassa.

Toisenlaista näkemystä protestanttien taloudellisesta menestymisestä edustavat Sascha O. Becker ja Ludger Wößmann Münchenin yliopistosta. Heidän mukaansa ero syntyi protestantismin vaikutuksesta koulutukseen osallistumiseen, sillä protestantismiin on syntynyt opiskelun merkitystä korostava perinne, koska kykyä lukea raamattua pidettiin tärkeänä kaikille, mukaan luettuna naiset. Opiskeluaktiivisuuden lisäksi Becker ja Wößmann osoittivat, että protestantismi oli yhteydessä tyttöjen suurentuneeseen osuuteen koulua käyvistä 1800-luvun alun Preussissa.

On mahdollista, että suhtautuminen sekä työntekoon että koulutukseen selittävät protestanttisten alueiden menestystä. Selitystä koulutukseen suhtautumisesta tukee myös se, mitä tapahtui Koreassa, kun protestanttiset lähetyssaarnaajat saapuivat maahan 1800-luvun lopulla. Heidän johdollaan perustettiin suuri määrä kouluja ja yliopistoja sekä luotiin niille koulutusohjelmat. Protestantit loivat käytännössä Korean koulutusjärjestelmän ja ovat muutenkin olleet merkittävä voima maan modernisoimisessa. Protestantit ajoivat uudistukset, vaikka eurooppalaisista uskonsuunnista katolilaisuus oli rantautunut Koreaan jo lähes vuosisata aiemmin 1700-luvun lopulla.

On kuitenkin syytä huomata, että protestanttisessa etiikassa ei ole kyse uskonnosta vaan sosiaalista normeista, jotka vaikuttavat yhteiskunnan jäseniin näiden uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta. Ihmiset pyrkivät toteuttamaan yhteiskunnan arvostamia ja vaatimia asioita saadakseen hyväksyntää muilta. Tämä on siis tilanne protestanttisissa kulttuureissa, mutta Horst Feldmannin mukaan muut uskonnot – kuten katolilaisuus, islam ja buddhalaisuus – ovat todennäköisesti luoneet kulttuureita, jotka eivät anna paljon arvoa kovalle ja ahkeralle työnteolle, minkä lisäksi ovat usein vihamielisiä naisten palkkatyötä kohtaan.

Mielenkiintoisia kysymyksiä ovat, kestääkö protestanttinen etiikka protestanttisissa maissa tapahtuvan nopean uskonnon merkityksen häviämisen tai pystyvätkö jotkut yhteiskunnat luomaan tietoisesti tyhjästä tehokkaasti hyvinvointia luovan sosiaalisen normiston. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että varsin harvoin edes yritetään nähdä, miksi osa yhteiskunnista menestyy ja osa ei, mikä ei ole erityisen hyvä lähtökohta tietoisten muutosten tekemiseen.
Lue lisää...


20.7.2014

Salaliittoväki väärässä: Kennedy ammuttiin takaa

Yleinen salaliittoteorioiden väite on, että Kennedyä ei ammuttu takaapäin, toisin kuin virallinen selvitys esittää. Kuitenkin tarkempi analyysi osoittaa, että tällainen näkemys on fysiikan lakien vastainen ja siksi mahdoton, vaikka videokuvan perusteella on helppo erehtyä luulemaan toisin. 

Internet on oivallinen ympäristö erilaisten salaliittoteorioiden leviämiselle. Salaliittoteoriat ovat kiehtovia, ja ne pyrkivät leviämään sellaisessa muodossa, jossa mahdollisimman moni uskoo niihin. Tämä kuuluu salaliittoteorioiden luonteeseen, koska niiden kyky saada ihmismieli uskomaan niihin ja levittämään niitä on niiden olemassaolon ehto.

Lisäksi ihmiset ovat myös keskimääräistä vähemmän alttiita epäilemään sellaisia teorioita, jotka sopivat yhteen heidän ennakkoasenteidensa kanssa. Jos Yhdysvallat on joidenkin ihmisen mielestä kaiken pahan alku ja juuri, teoriat Yhdysvaltain viranomaisten salaliitoista menevät heille helpommin läpi kuin ilman vastaavaa ennakkoasennetta oleville ihmisille.

Kennedy ennen kohtalokkaita laukauksia
Moni on nähnyt Abraham Zapruderin kuvaaman kaitafilmin Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedyn vuonna 1963 tapahtuneesta murhasta. En laita esille kuvallista materiaalia siitä, koska haluan antaa lukijoille vapauden päättää, katsovatko he mahdollisesti järkyttävää materiaalia. Käyn kuitenkin videota läpi sanallisesti, koska se on aiheen käsittelyn kannalta välttämätöntä.

Edellä mainitulla kaitafilmillä näkyy, kuinka Kennedyn pään läpäisevä luoti pölläyttää punertavan pilven hänen päänsä eteen ja hänen ylävartalonsa kaatuu välittömästi taaksepäin. Tämän taaksepäin suuntautuvan liikkeen takia useat kuvittelevat luodin tulleen edestä.

Kuitenkin filmiä kuva kuvalta tarkastelemalla on helppo osoittaa, että tällainen tulkinta on väärä ja fysiikan lakien vastainen. Ratkaiseva kohta näkyy filmin kuvissa 312 ja 313, joista ensimmäinen ajoittuu juuri ennen osumaa ja toinen välittömästi osuman jälkeen. Näiden kuvien välillä Kennedyn aiemmin liikkumaton pää hypähtää eteenpäin viitisen senttiä kuvien välissä olevana hieman yli 0,05 sekunnin aikana. Tosiasiassa pään massan keskimääräinen siirtymä on vielä hieman suurempi kuin pään siirtymä, koska osa hänen päänsä sisällöstä on punertavassa pilvessä pään etupuolella. Kyseisen kuvaparin voi katsoa gif-animaationa tästä linkistä.

Jos ymmärtää liikemäärän säilymisen periaatteen, on helppo ymmärtää, miksi luoti ei ole voinut tulla takaa. Kun luoti lävistää pään, se hidastuu ja menettää siten osan liikemäärästään. Tämä liikemäärä siirtyy päähän, jonka nopeus muuttuu luodin kulkusuuntaan päin. Yksinkertaisesti ilmaistuna luoti siis tönäisee päätä kulkusuuntaansa. Pään kiihtyvyys eteenpäin on luodin hidastuvuuden eli sen tulosuuntaan tapahtuvan kiihtyvyyden seuraus. Ilman luodin taaksepäin suuntautuvaa kiihtyvyyskomponenttia havaittua pään kiihtyvyyttä eteenpäin on mahdoton selittää. Siksi luodin on täytynyt tulla takaa.

Ylävartalon kaatumisliike taaksepäin alkaa vasta eteenpäin suuntautuneen nytkähdyksen jälkeen, joten sillä täytyy olla jokin muu syy. Kyse voi olla lihaskouristuksesta. Videon katsojien arviointikykyä heikentävät luultavasti myös ne elokuvien ammuskelukohtaukset, joissa luodista osuman saanut lentää iskun voimasta. Kyse on kuitenkin epärealistisesta elokuvien tehokeinosta, sillä luodin liikemäärä ei todellisuudessa riitä aiheuttamaan sellaista.

Toivottavasti tämä kirjoitus ei auta ymmärtämään pelkästään käsitellyn salaliittoteorian epäuskottavuutta vaan auttaa suhtautumaan vastaaviin tapauksiin kriittisesti. Salaliittoteorian leviäminen ei todista sen todenperäisyydestä vaan leviämiskyvystä. Jos lähtee kaikkien salaliittoteorioiden kohdalla olettamuksesta, että ne ovat epätosia, on todennäköisesti useammin oikeassa kuin salaliittoihin usein uskova henkilö.
Lue lisää...


17.7.2014

Psykiatria vallankumouksen partaalla


Ihmisen psykologiset prosessit, kuten vietit, tunteet ja ajatukset ovat useimmiten luonteeltaan tarkoituksenmukaisia, vaikka ne saattavat olla joskus epämukavia tai tuskallisia. Nämä prosessit tapahtuvat ihmisen aivoissa, jotka koostuvat tiettyihin tehtäviin erikoistuneista keskenään vuorovaikuttavista piireistä. Toisinaan aivotoiminnan prosesseissa esiintyy häiriöitä, jotka saavat ihmisen toimimaan tehottomasti ja epätarkoituksenmukaisella tavalla. Tällaista esiintyy joskus kaikilla, mutta jos häiriöt ovat vakavia ja selvästi elämää haittaavia, voidaan niitä pitää mielenterveyden häiriöinä.

Jotta mielenterveyteen liittyviä ongelmia voidaan ymmärtää, ne pitää pystyä tunnistamaan ja luokittelemaan. Lisäksi luokittelujärjestelmän on oltava luotettava, eli sen on tuotettava luokittelijasta ja luokittelukerrasta riippumatta saman tapauksen kohdalla riittävän samanlaisia tuloksia. Alkuaikojen kliinisillä psykologeilla ja psykiatreilla ei ollut yhteisiä kriteerejä luokitteluun, ja diagnoosit vaihtelivat paljon riippuen luokittelun suorittajasta.

Vastauksena tähän ongelmaan kehitettiin luokittelujärjestelmiä, ja käyttöön vakiintuivat amerikkalainen mielenterveyden häiriöihin kehitetty Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders (DSM) ja WHO:n ylläpitämä sairauksien luokittelujärjestelmä International Statistical Classification of Diseases and Related Health Problems (ICD), johon mielenterveyden häiriöt on lisätty kuudennesta versiosta (ICD-6) alkaen. ICD-6 julkaistiin vuonna 1949 ja ensimmäinen DSM vuonna 1952. Alkuvaiheessa niiden esittämät määritelmät olivat suuripiirteisiä ja luotettavuus oli varsin kehno, mutta kun versioita uudistettiin erityisesti luotettavuutta silmälläpitäen, tilannetta saatiin korjattua.

Vaikka luotettavuus on parantunut, nykyjärjestelmissä on paha ongelma, jonka takia Yhdysvaltain terveysviraston mielenterveyteen keskittyvä tutkimuslaitos National Institute of Mental Health (NIMH) on käynnistänyt projektin nimeltään Research Domain Criteria (RDoC). Nykyjärjestelmän ongelmana on nimittäin se, että mielenterveysongelmat vain luokitellaan käyttäytymispiirteiden perusteella, eikä ongelmien elimellisiä syitä tunnisteta.

– Toisin kuin määritelmämme sepelvaltimotaudista, imusolmukesyövästä ja aidsista, DSM-diagnoosit perustuvat yhteisymmärrykseen kliinisten oireiden yhdistelmistä eivätkä ollenkaan laboratoriomittauksiin. Muussa lääketieteessä se vastaisi diagnostisen systeemin luomista perustuen rintakivun ominaisuuksiin tai kuumeen laatuun, toteaa NIMH:n johtaja Thomas Insel blogissaan.

Tässä ongelmassa on kyse mittauksen pätevyydestä, joka on luotettavuuden lisäksi toinen tärkeä mittauksen laadun kriteeri. Pätevyys tarkoittaa sitä, että mittaus kuvaa mahdollisimman hyvin mitattavana olevaa ilmiötä. On kuitenkin osoittautunut, että psykiatriset diagnoosit sopivat varsin huonosti yhteen esimerkiksi geneettisen tutkimuksen ja aivotutkimuksen löytämien syiden kanssa. Yksi taustalta löydetty syy saattaa liittyä useaan psykiatriseen diagnoosiin tai vain osaan samoin diagnostisoiduista potilaista.

Diagnoosien pätevyyden puute on hoidon toimivuuden suhteen iso ongelma, koska se vaikeuttaa sopivan hoitomenetelmän löytämistä. Kuitenkin RDoC-projektin ensisijaisena tarkoituksena on tuottaa tutkijoita varten kehys potilaiden luokittelemiseen. Luokittelua ei tehdä vanhan menetelmän pohjalta vaan vuosien saatossa eri lähestymistavoilla syntyneen tieteellisen tiedon pohjalta. Kliinisten diagnoosimenetelmien ja hoitojen toivotaan parantuvan nopeasti näin saadun tietämyksen lisääntymisen kautta.

RDoC on projektina äärimmäisen lupaava, ja se saattaa mullistaa mielen sairauksien ymmärtämisen ja hoidon. Kyseessä on vallankumouksellinen paradigman muutos oireyhdistelmien luokittelusta syiden ymmärtämiseen. Tämän muutoksen mahdollistajiin kuuluvat muun muassa kuvantamismenetelmien kehitys, genomin lukemisen mahdollistava tekniikka sekä aihepiiriin liittyvä tutkimus. Kun tutkijat osaavat parantuneen oireiden luokittelun takia tarkastella aiempaa useammin oikeita kysymyksiä, myös merkittävien löytöjen todennäköisyys kasvaa. NIMH on oikea taho toteuttamaan tällaista uudistusta, koska se on maailman suurin mielenterveyteen keskittyvä tutkimuslaitos, ja siksi sillä on käytössään runsaasti resursseja.

Mielen sairaudet aiheuttavat sairastuneille pahimmillaan erittäin paljon kärsimystä. Kyse ei ole pelkästään omista sisäisistä tuntemuksista vaan esimerkiksi myös siitä, että poikkeava käytös vaikeuttaa sosiaalisesti hyväksytyksi tulemista. Ystäviä ei välttämättä ole eikä toivoa parisuhteesta. Jos työhönkään ei pysty, ei voi tuntea itseään sitäkään kautta hyödylliseksi.

Kuitenkin toivoa on, että sellaisia ihmisiä, jotka on nykytietämyksen perusteella tuomittu kärsimään tilastaan lopun elämänsä, pystytään tulevaisuudessa parantamaan, ja he kykenevät toteuttamaan asioita, joita heidän elämästään on puuttunut. On vaikea edes kuvitella sitä iloa, minkä elinikäiseksi taakaksi arvioidusta kärsimyksestä vapautuminen aiheuttaa. Kyse on henkilötasolla valtavan suurista asioista.
Lue lisää...


14.7.2014

Sotaa simpanssien tapaan

Kuva Caelio / CC BY-SA 3.0

Simpanssi (Pan troglodytes) on bonobon (Pan paniscus) ohella ihmisen läheisin sukulaislaji. Ihmisen ja simpanssin arvioidaan alkaneen eriytyä eri lajeiksi likimain kuusi miljoonaa vuotta sitten. Simpanssin ja bonobon on puolestaan arvioitu alkaneen eriytyä lajeina 1,5–2 miljoonaa vuotta sitten, kun Kongo-joki muodostui ja jakoi niiden yhteisten esivanhempien elinalueen kahtia. Uimataidottomuuden takia joen eri puolille jääneet yksilöt eivät voineet lisääntyä keskenään ja eriytyivät ajan myötä geneettisesti siinä määrin, että niiden katsotaan kuuluvan nykyisin eri lajiin.


Simpanssit muodostavat tyypillisesti muutamien kymmenien yksilöiden yhteisöjä, joilla on oma reviiri, jolta yhteisön jäsenet hankkivat ravintonsa. Tavallisesti simpanssit liikkuvat kuitenkin pienissä, tilapäisissä ryhmissä. Simpanssien ravinto on pääosin kasviperäistä, mutta ne myös saalistavat esimerkiksi pienempiä apinoita. Simpanssiyhteisöön syntyvät naaraat muuttavat tyypillisesti nuorina muihin yhteisöihin, mutta urokset pysyvät syntymäyhteisöissään.

Erästä ehkä hieman yllättävää mutta samalla niin tuttua piirrettä simpanssien käyttäytymisessä on kuvattu BBC:n luontodokumenttisarjassa Planet Earth, joka on käännetty suomeksi nimellä Planeettamme maa. Kyseinen kohta on esitetty alle liitetyllä videolla, jonka BBC on ladannut YouTube-kanavalleen.





Videolla näytetään, kuinka suuresta määrästä simpanssiuroksia koostuva partio etenee paljastumista vältellen toisen simpanssiyhteisön alueelle ja kohti vieraan simpanssin ääntä. Partio havaitsee joukon syömässä olevia vieraan yhteisön jäseniä, ja hyökkää ylivoimaa hyödyntäen niiden kimppuun. Osa hyökkäyksen kohteeksi joutuneista simpansseista pakenee, mutta hyökkääjät saavat kiinni nuoren yksilön, jonka ne tappavat ja lopuksi vielä syövät.

BBC:n dokumentilla kuvattua käyttäytymistä on havaittu aiemminkin. Kädellisten tutkija Jane Goodall avustajineen tutki simpanssien elämää 1960-luvulta alkaen usean vuosikymmenen ajan Tansanian Gombe Streamin kansallispuistossa. Goodall kertoo esimerkiksi kirjassaan Through a Window: My Thirty Years with the Chimpanzees, kuinka yhtenäinen simpanssiyhteisö jakaantui kahdeksi eri asuinaluetta käyttäväksi erilliseksi yhteisöksi, joista toinen alkoi asuttaa alueen eteläosaa ja toinen pohjoisosaa.

Yhteisöistä pohjoisessa asuvalle annettiin nimeksi Kasakela ja eteläiselle Kahama. Kyseiset yhteisöt alkoivat ajan myötä suhtautua toisiinsa vihamielisesti. Seuranneessa ”neljän vuoden sodassa” Kasakela tuhosi koko Kahaman yhteisön. Hyökkääjät yllättivät uhrinsa yksitellen. Ne pitivät uhreistaan kiinni niin, että uhrit eivät päässeet karkuun. Hyökkääjät repivät, hakkasivat, purivat, potkivat ja polkivat uhrejaan, kunnes lopulta jättivät ne pahoin vahingoittuneina kuolemaan vammoihinsa. Julmalta kohtalolta säästyivät vain aikuistumassa olevat naaraat, joille on muutenkin tyypillistä vaihtaa yhteisöstä toiseen.

Kasakela ei menettänyt ensimmäistäkään jäsentä, vaan kaikki sen jäsenet pääsivät hyödyntämään valloitettuja alueita. Kuitenkin voittaneen yhteisön onni kääntyi, kun se alkoi menettää alueitaan naapuriryhmille. Kasakelan jäseniä katosi ilmeisesti naapuriyhteisöjen surmaamina, mutta se onnistui kuitenkin täpärästi välttämään tuhoutumisen.

Ennen Goodallin ryhmän havaintoja sotimista pidettiin ihmislajin elinolosuhteista aiheutuvana poikkeuskäyttäytymisenä, jota ei esiinny muilla lajeilla. Siksi havainnot otettiin epäillen vastaan. Esitettiin, että tarkkailun yhteydessä tapahtunut ruokinta sai simpanssit käyttäytymään epäluonnollisella tavalla tai kyse olisi poikkeuksellisesta käyttäytymisestä. Myöhemmin vastaavaa väkivaltakäyttäytymistä on havaittu toistuvasti, useilla eri simpanssien asuinalueilla ja ilman keinotekoista ruokintaa. Tämä vahvistaa, että kyse on lajityypillisestä käyttäytymisestä. (Wilson & Wrangham 2003; Mitani ym. 2010)

Aiemmin mainitussa kirjassaan Jane Goodall kertoo uskoneensa, että simpanssit ilmeisistä yhtäläisyyksistään huolimatta olisivat kiltimpiä kuin ihmiset. Häntä satutti yllättävä havainto, että simpanssit suorittavat julmia tekoja siinä missä ihmisetkin. Goodall kertoo kamppailleensa vuosia yrittäessään hyväksyä tämän asian.

– Usein, kun heräsin yöllä, karmivat kuvat nousivat mieleeni: Satan muodostamassa kourastaan kupin Sniffin leuan alle juodakseen tämän suuresta kasvoissa olevasta haavasta pulppuavaa verta; vanha Rodolf, tavallisesti niin hyväntahtoinen, seisomassa pystyssä paiskatakseen neljän naulan [2 kg] painoisen kiven Godin lyyhistyneeseen vartaloon; Jomeo repimässä ihosuikaletta Dén reidestä; Figan rynnäköimässä kohti ja iskemässä kerta toisensa jälkeen Goliathin – hänen lapsuutensa sankarin – lamaantunutta, nytkähtelevää vartaloa ja, ehkä kaikista pahinta, Passion mässäilemässä Gilkan vauvan lihalla naama sotkeutuneena vereen kuin jollakin lapsuuden tarinoiden groteskilla vampyyrilla, muistelee Goodall.

Viimeinen tapaus, johon Goodall edellisessä lainauksessa viittasi, on yksi heidän tarkkailijaryhmänsä havaitsemasta vähintään neljästä tapauksesta, jossa naaras on surmannut toisen naaraan imeväisikäisen jälkeläisen. Tällaistakin käyttäytymisestä on tehty riippumattomia havaintoja toisaalla. Kyseessä näyttäisi siis olevan tässäkin tapauksessa simpansseille lajityypillinen väkivallan muoto, jossa naaras tappaa avuttoman omaan sukuun kuulumattoman poikasen ilmeisesti poistaakseen sen käyttämästä samoja ravinnonlähteitä.

On syytä ymmärtää, että luonto ei toimi sen mukaan, mitä ihmiset pitävät hyvänä ja moraalisena, vaan piirteet seuloutuvat olemassaolon kamppailussa, joka joskus suosii juuri päinvastaisia toimintatapoja kuten lajitoverien vahingoittamista. Sellaisia toimintatapoja meillä ihmisillä on tapana nimittää pahuudeksi.

Lue lisää...


11.7.2014

Muinainen aboriginaali Usain Boltia nopeampi – vai oliko sittenkään?



Olen useammin kuin kerran törmännyt väitteeseen n. 20 000 vuotta sitten jääneistä jalanjäljistä, jotka todistavat, että ne jättänyt Australian aboriginaali olisi ollut nopeampi kuin Usain Bolt. Se on kiehtova tarina, joka saa mielen tuottamaan kuvan käsittämättömällä nopeudella kiitävistä vähäpukeisista alkuasukkaista. Tällaisille tarinoille on sosiaalista tilausta, ja siksi ne nousevat esille yhä uudelleen ja uudelleen.

Kuten Yle uutisessaan kertoo, tarinan taustalla on australialainen antropologi Peter McAllister ja hänen kirjansa nimeltään Manthropology. Onko tarina kuitenkaan totta? Asian tarkastelu eri näkökohtia huomioiden osoittaa, että on lähes mahdotonta, että näin olisi. Tälle johtopäätökselle on olemassa hyvä vahvistus, mutta on syytä aloittaa käymällä läpi asioita, joiden pitäisi herättää epäilykset vastaavissa tapauksissa.

Huippu-urheilijat ammattimaisesti valmennettuja poikkeusyksilöitä


Usain Bolt on yksi aikakautemme ylivoimaisimmista urheilijoista. Hän on valikoitunut huipulle miljardeihin nousseesta maapallon väkimäärästä. Pikajuoksu kuuluu maailman arvostetuimpiin lajeihin, mikä saa suuret määrät ihmisiä omistamaan elämänsä sille. Lisäksi lahjakkuuksien on helppo löytää lajin pariin, sillä hyvin suuri osa lapsista pääsee kokeilemaan juoksukykyjään muita ikäluokkansa lapsia vastaan. Kilpailu on kovaa, ja tilaa huipulla on vain harvoille.

Tutkimus ja urheiluväen kokemusperäiset havainnot tuottavat tietoa urheilijan optimaalisesta harjoittelusta ja ravitsemuksesta, minkä lisäksi osa urheilijoista pyrkii parantamaan suoritustaan käyttämällä luvattomia lääketieteen mahdollistamia keinoja.

On erittäin epäuskottavaa olettaa, että harvoin tehtävällä jalanjäljistä arvioimisella löydettäisiin nopeampi juoksija kuin suuresta ihmismäärästä seuloutunut nykyisen ammattimaisen koneiston tuottama kirkkain tähti, joka on vielä ylivoimainen muihin saman järjestelmän tuottamiin kilpailijoihin nähden.

Epätarkat menetelmät eivät oikeuta poikkeuksellisia arvioita


Ehkä kaikista voimakkain looginen perustelu liittyy tilastollisiin menetelmiin, mutta sen takana olevan logiikan seuraaminen saattaa olla vaikeaa, jos ei tunne aihepiirin käsitteitä. Kyseinen perustelu liittyy askelpituudesta ennustamisen epätarkkuuteen. Nimittäin samalla nopeudella juoksevista ihmisistä osalle on luontaista kipittää keskimääräistä lyhemmällä askeleella ja osalla harppoa verrattain pitkällä askeleella. Tämän lisäsi askelpituus saattaa vaihdella tapauskohtaisesti mitä erilaisimmista syistä. Kaikki nämä tekijät synnyttävät epätarkkuutta askelpituudesta tehtäviin nopeusarvioihin.

Edellä mainittu asia voidaan ilmaista myös sanomalla, että askelpituus selittää vain osan juoksunopeuden vaihtelusta eri juoksusuoritusten välillä. Tämä tarkoittaa, että askelpituuden avulla juoksunopeudesta tehdyt harhattomat arviot vaihtelevat vähemmän kuin todelliset juoksunopeudet. Käytännön seuraus tällä on, että huomattavaa epätarkkuutta sisältävällä menetelmällä ei voi tuottaa voimakkaasti keskinkertaisesta poikkeavia arvioita, ilman että ne olisivat harhaisia ja liioittelisivat systemaattisesti arvion kohteen, tässä tapauksessa juoksunopeuden, poikkeavuutta.

Koska juoksunopeuden arvioimisessa askelpituudesta on merkittäviä epävarmuustekijöitä ja Usain Boltin tasoa kovemmat juoksusuoritukset ovat äärimmäisen poikkeavia, on tarkasteltavana olevaan nopeusarvioon päätyneen menetelmän mitä ilmeisimmin oltava vääristyneitä tuloksia tuottava.

Mistä McAllister repii lukunsa?


Verkosta löytyvien katkelmien mukaan McAllister väittää kyseisen aboriginaalin, jota tutkijat kutsuvat nimellä T8, juosseen jäljet jättäessään nopeudella 23 mph eli 37 km/h ja pystyneen juoksemaan kovempaa kuin parhaat nykyjuoksijat.  McAllister ei kuitenkaan kerro lähdettä tai perusteita tälle arviolle. Ainakaan jäljet alun perin tutkineiden Steve Webbin, Matthew L. Cupperin ja Richard Robinsin (2006) arvio ei tue McAllisterin näkemystä. Tämän osoittaa alle liitetty lainaus, joka on paljon kertova.

The most impressive track in terms of speed is T8. These footprints are 295 mm long and 100 mm wide; the estimated height of the person who made the tracks is 1.94 ± 0.15 m ( ~ 6.4 ft), close to that of the T1 individual. The tracks indicate that this individual was running the fastest of any person at the site. Pace length increases from 1.8 to 1.9 m over 11 m, indicating acceleration, and speed is estimated at ~ 20 km hr–1

Tutkijat siis mittasivat kyseisen aboriginaalin askelpituudeksi 1,8–1,9 metriä ja arvioivat nopeudeksi n. 20 km/h. Maćkała Krzysztof ja Antti Mero (2013) mittasivat Usain Boltin Berliinissä juokseman 100 metrin maailmanennätysjuoksun (9,58 s) keskimääräiseksi askelpituudeksi 2,47 metriä ja viimeisen 20 metrin keskimääräiseksi askelpituudeksi 2,85 m eli askeleet olivat lopussa jopa metrin pidempiä kuin aboriginaalilla.

On täysin selvä, että aboriginaalille mitatut askelpituudet eivät oikeuta väitteitä Usain Boltia paremmasta juoksijasta, vaikka Bolt tekikin suorituksensa paremmalla alustalla. Alkuperäisessä tutkimuksessa esitetty nopeus 20 km/h sen sijaan vaikuttaa suuruusluokaltaan järkevältä. Tuolla nopeudella satanen taittuisi varsin vaatimattomaan 18 sekunnin aikaan.

Tapauksesta jäi sellainen tuntuma, että kyseinen kirjailija tinkii totuudesta viihdyttääkseen lukijoita mielenkiintoisilla jutuilla ja saadakseen sitä kautta enemmän rahaa. Lukijat saavat rahoilleen vastineeksi viihdyttäviä tarinoita mutta joutuvat samalla johdetuiksi harhaan. Tämä ei ole kovin edullinen asetelma lukijan kannalta katsottuna.
Lue lisää...


9.7.2014

Korupuheilla suosioon

Alkuperäinen kuva Jorge Mejía PeraltaCC BY 2.0

Brittilehti Daily Mail kertoi viime vuonna jalokiviliikkeen teettämästä tutkimuksesta, jonka mukaan miehet kuluttivat toisen vaimonsa kihlasormukseen enemmän rahaa kuin ensimmäisen. Kolmannen vaimon kohdalla rahaa kulutettiin vielä enemmän kuin toisen kohdalla. Miesten kertomat syyt ilmiölle olivat varsin mielenkiintoisia.

– Kun kysyttiin, miksi he tuhlasivat enemmän rahaa toiseen avioliittoonsa, 48 prosenttia sanoi ylimääräisen rahan olleen käyttämisen arvoista, koska heillä oli aiempaa kertaa enemmän uskoa uuden suhteensa kestävyyteen, kun taas 38 prosenttia myönsi sen johtuvan yksinkertaisesti lisääntyneestä varakkuudesta, kertoo Daily Mail.

Kertoivatko nämä kasvaneen luottamuksen syyksi esittäneet 48 % miehistä totuuden? Voiko luottamus uuden liiton kestävyyteen kasvaa ensimmäisen eron jälkeisessä tilanteessa suuremmaksi kuin vastaavassa tilanteessa eroa edeltäneessä suhteessa ja mahdollisesti vielä tätäkin suuremmaksi toisen eron jälkeen? Ei vaikuta uskottavalta. Suuren osan vastaajista tapauksissa vastaus edellisiin kysymyksiin on siis todennäköisesti kielteinen. Onko vastauksissa kyse sitten valehtelemisesta? Todennäköinen vastaus tähän on, mikä saattaa olla hieman yllättävää, myös kielteinen. Ei, kyseiset vastaajat eivät valehdelleet vaan uskoivat itsekin vastauksiinsa. He eivät vain tunnistaneet todellisia motiivejaan.

Ihmiset näyttelevät rooleja elämässään tehdäkseen mahdollisimman hyvän vaikutuksen muihin edustamiensa yhteisöjen jäseniin. Roolit vaihtelevat sen mukaan, ollaanko esimerkiksi työpaikalla vai kotona. Tällaista tapahtuu, vaikka ihminen ei sitä tiedostaisikaan. Ihmisillä on taipumus selittää toimintaansa ja asenteitaan tavalla, joilla he saavat sosiaalista hyväksyntää. Tällaista taipumusta nimitetään sosiaalisen toivottavuuden harhaksi.

Itsepetosta ihmiselle lajityypillisenä käyttäytymispiirteenä selitetään sillä, että joskus on edullista olla esittämättä asioiden olevan jollakin tietyllä tavalla, ja uskominen vaihtoehtoiseen selitykseen tuo sille uskottavuutta muille kerrottaessa. Kun kertoja uskoo itsekin viestiinsä, ei vastaanottaja pysty saamaan viestin kertojan olemuksesta vihjeitä, että viesti ei ole totta. Valhe ei voi näkyä olemuksesta, koska henkilö ei valehtele vaan uskoo sanomaansa itsekin. Kun oma kulta tai joku muu kysyy, miksi mies laittoi enemmän rahaa hänen kihlasormukseensa kuin edellisen puolison, niin mies voi kirkkain silmin selittää, miten paljon hän uskoo nykyiseen liittoon. Tällainen vastaus miellyttää kuulijaa hyvin todennäköisesti enemmän kuin esimerkiksi toteamus kasvaneesta varallisuudesta.

Ihminen, joka tiedostaa taipumuksen itsepetokseen, voi tunnistaa sellaista käytöstä itsestään. Esimerkiksi henkilö, joka on ryhtynyt kasvissyöjäksi, saattaa perustella valintaansa sillä, että kasvisravinnon tuottaminen vie vähemmän resursseja ja se on siksi ympäristöystävällisempää kuin sekaravinto. Kuitenkin kyseinen ihminen voi asiaa tarkemmin ajatellessaan muistaa, että on ollut aikeissa ryhtyä – tai on jo ryhtynyt – kasvissyöjäksi, ennen kuin on saanut tietää tästä perustelusta. Tällaisessa tapauksessa todellisena syynä on täytynyt olla joku muu, kuten esimerkiksi tuotantoeläimiin kohdistuva empatia. Oman ruokavalion rajoittaminen yhteisen ympäristön hyväksi on sosiaalisesti hyväksyttävämpi kuin liharuoan syömiseen liittyvät ikävät tuntemukset, joita suurin osa muista ihmisistä ei jaa. Tämä on otollinen asetelma vääriin motiiveihin uskomiselle.

Viimeiseksi täytyy kuitenkin kysyä, onko omien itsepetostaipumusten tunnistamisesta loppujen lopuksi edes hyötyä. Asioiden oivaltaminen tuottaa mielihyvää, mutta jos hintana on se, että ei pysty enää esittämään itseään niin hyvä ihmisenä muille, niin asian tiedostaminen saattaa vähentää ihmisen onnellisuutta. Koska sosiaalinen hyväksyntä merkitsee tavallisesti ihmiselle todella paljon, vaakakuppi voi helposti kallistua sen puolelle ymmärtämisen sijaan. Vastaus kysymykseen riippuu varmasti myös henkilön persoonallisuudesta ja elämäntilanteesta. Jos totuuden puhujalle ei ole yösijaa, joku saattaa asettaa etusijalle totuuden ja joku toinen yösijan.
Lue lisää...


7.7.2014

Jalkapallon kaksi kulttuuria

Kuva Alasdair Middleton / CC BY 2.0

Eräs jalkapallossa esiintyvä ilmiö on ns. filmaaminen eli vastustajan rikkeen teeskentely tai korostaminen näyttävän kaatumisen tai tuskan esittämisen avulla. Onnistuessaan filmaaminen voi tuottaa ottelun kannalta ratkaisevan vapaapotkun, rangaistuspotkun tai ulosajon. Loukkaantumista esittämällä saatetaan myös hankkia pelikatko oman joukkueen kannalta sopivaan aikaan.

Merkittävä ero suhtautumisessa filmaamiseen näyttäisi esiintyvän katolisten ja protestanttisten kulttuurien välillä. Katolisissa maissa, esimerkiksi Etelä-Euroopassa ja Etelä-Amerikassa filmaamiseen ei suhtauduta kovin vakavasti, ja onnistuessaan sitä saatetaan pitää jopa nerouden osoituksena.

– Se ei ole filmausta vaan se on älykkyyttä. Tätä debattia ei pitäisi käydä, koska tämä ei ole mikään todellinen ongelma, kommentoi espanjalaispelaaja Sergio Busquets brasilialaiseen Neymariin kohdistuneita filmaussyytöksiä. Mainitut kaksi FC Barcelonan pelaajaa tunnetaan pelitaitojensa lisäksi filmaamistaipumuksistaan.

Protestanttisissa maissa, joihin kuuluu mm. suurin osa germaanisia kieliä puhuvista maista ja Suomi, on sen sijaan pääosin vallalla filmaamisen tuomitseva kulttuuri. Filmaamista pidetään yleisesti pahana, ja sitä myös näyttäisi esiintyvän selvästi vähemmän kuin katolisissa maissa.

Vähän aikaa sitten pelatussa jalkapallon MM-kisojen puolivälieräottelussa Brasilia menetti loukkaantuneena Neymarin, joka on joukkueensa suurin tähti. Kolumbian pelaaja Juan Zuniga hyppäsi pallontavoittelutilanteessa polvi edellä Neymarin selkään, minkä seurauksena Neymarin selkänikama murtui ja hänet kannettiin tuskaisena paareilla pois kentältä.

Vastustajan rikkeen takia loukkaantunut Neymar ei kuitenkaan saanut osakseen pelkästään myötätuntoa. Esimerkiksi suomalaislehtien kommenttipalstoilla ja sosiaalisesta mediassa oli runsaasti kommentteja, joissa annettiin ymmärtää, että Neymar oli aiempien filmaamisten takia ansainnut tulla telotuksi. Myös Ylen studiossa kommentoinut Petri Pasanen esitti samansuuntaisen näkemyksen.

Vaikka Neymar on pelannut näissä kisoissa aiempaa puhtaammin, hänen filmaajamaineensa aiheuttama moraalinen raivo saa osan ihmisistä tuntemaan mielihyvää hänen vahingoittamisestaan. Heille ihminen, joka ei noudata yhteisön normeja, ei myöskään ansaitse suojaa muiden rikkomuksilta vaan ansaitsee joutua itse rikkomuksen kohteeksi. Tosin kulttuurissa, jossa Neymar itse toimii, ei vastaavaa voimakasta filmaamisen vastaista sosiaalista normia esiinny.

Filmaamista jalkapallossa voidaan pitää yhteiskunnan kannalta varsin merkityksettömänä asiana, mutta huijaaminen ei rajoitu pelkästään jalkapalloon vaan kertoo asenteista yleisemmin. Transparency Internationalin korruptioindeksin mukaan protestanttiset maat kuuluvat maailman vähiten korruptoituneisiin, mutta katolisissa maissa korruptiota on selvästi enemmän. Korruptio haittaa yhteiskunnan tehokkuutta, ja siksi se on yksi ilmeinen syy sille, miksi katoliset maat menestyvät taloudellisesti huonommin kuin protestanttiset maat. Sama koskee myös veronkiertoa. Tällaiset ilmiöt eivät ole enää yhteiskunnallisesti vähämerkityksellisiä.

Eroja huijaamismuotojen yleisyydessä eri yhteiskuntien välillä selittävät yhteiskunnassa vallitsevat sosiaaliset normit. Kyse on siis siitä, miten toiset yhteiskunnan jäsenet suhtautuvat huijaamiseen. Ihmisillä on tapana välttää sellaista toimintaa, joka saa yhteisön muut jäsenet närkästymään ja tuomitsemaan kyseisen toiminnan. Sosiaalinen hyväksyntä merkitsee tyypilliselle ihmiselle todella paljon. Tästä syystä sellaista toimintaa vältetään, joka saa muut yhteisön jäsenet suhtautumaan yksilöön kielteisesti. Ihmiset, jotka ilmaisevat närkästyksensä huijaamisesta, osallistuvat normien ylläpitoon ja edistävät osaltaan yhteiskunnallista tehokkuutta.

Kyse ei kuitenkaan ole käytöksestä, joka voitaisiin yleistää yhteiskunnalliselta tasolta yksilötasolle. Filmaamista jalkapallossa, korruptiota ja muuta vastaavaa esiintyy kaikissa nykyaikaisissa yhteiskunnissa samoin kuin niistä pidättäytymistä. Kyse on tilastollisista eroista eli siitä, että kulttuurierot selittävät kyseisten käyttäytymismallien yleisyyttä. Tämän suhteen kulttuurilla on väliä.
Lue lisää...


 

Havainnoija Copyright © 2013
Distributed By Free Blogger Templates | Designed by BTDesigner · Powered by Blogger