14.12.2014

Toimittajat väittivät miehiä idiooteiksi – olivatkin itse pilan kohteina

 

Monessa uutisessa on kirjoitettu tutkimuksesta, jonka pitäisi osoittaa, että miehet ovat idiootteja. Toimittajien kannalta noloa on, että he olivatkin itse pilan kohteina

 

Viime päivien aikana yksi jos toinenkin verkkolehtien lukija on saattanut joutua hieraisemaan silmiään lukiessaan erästä ”tiedeuutista”.

Viikonloppu.comin artikkelissa ”Miehet ovat naisia tyhmempiä ja tekevät enemmän idioottimaisia asioita” toimittaja kirjoittaa:

Uusi tutkimus löysi todisteita tukemaan MIT-teoriaa, jonka mukaan miehet ovat idiootteja ja idiootit tekevät typeriä asioita.

Miehet ovat saaneet kyseenalaisen kunnian itselleen, sillä uuden tutkimuksen mukaan he ovat naisia tyhmempiä. Brittitutkijat löysivät todisteita, jotka tukevat MIT-teoriaa (Male Idiotic Theory), jonka mukaan miehet ovat idiootteja ja idiootit tekevät typeriä asioita.


Tekniikka & Talous -lehden toimittaja esittää samaa:

Koillis-Englannin yliopiston tutkijoiden keräämä tieto tukee jo aiemmin esitettyä ”miesten idioottisuuden teoriaa”, jonka mukaan miehet ovat idiootteja ja idiootit tekevät tyhmiä asioita.

Ilta-Sanomien anonyymi toimittaja taustoittaa:

Aineistoksi otettiin synkän leikkimielisen Darwin Awards-kilpailun data, jossa palkinnon saa henkilö, joka on idioottimaisimmalla tavalla ottanut omat geeninsä pois jaosta joko steriloimalla itsensä tai kuolemalla älyttömän tempauksensa vuoksi.

Dataa tutkittiin 20 vuoden ajalta ja vastaus oli selvä: miehet ovat selkeästi naisia ääliöimäisempiä tempauksissaan.

Uuden Suomen artikkelin ”Yksi erottaa miehen ja naisen: Kyllä, miehet ovat täysiä ääliöitä” kirjoittanut toimittaja kertoo:

Tutkijat toivovat voivansa jatkaa miehisen idiotismin teorian tutkimista jatkossakin. Tieteen kannalta olisi hyödyllistä tietää, miksi miehet ajavat itsensä hengenvaarallisiin tilanteisiin vapaasta tahdosta.

Toimittajat siis nimittävät miehiä halventavasti idiooteiksi. Heiltä jäi kuitenkin huomaamatta, että kyse on pilasta. Lääketieteellinen lehti BMJ nimittäin julkaisee perinteisesti joulupainoksessaan huumoriartikkeleita.

Toimittajat menivät nolosti lankaan. Edes se, että ”tutkimus” yleistää poikkeusyksilöiden käyttäytymisen koko miessukupuoleen, ei saanut toimittajia kriittisiksi. Vastaavanlaista typeryyttä olisi väittää miehiä neroiksi sillä perusteella, että nobelisteista ylivoimainen enemmistö on miehiä.

Tätä kirjoitettaessa ainoastaan Helsingin Sanomien artikkelissa on maininta tutkimusartikkelin huumoriluonteesta, joka on ilmeisesti lisätty siihen päivityksessä, joka on tehty asiasta maininneen lukijakommentin jälkeen.

On jokseenkin noloa nimitellä ihmisryhmää idiooteiksi siitä johtuen, että on itse joutunut höynäytetyksi. Tilannetta voi kuitenkin pitää siinä mielessä ansaittuna, että itse nimittelivät halventavasti puolta maapallon väestöstä. Ei häpeään kuole, mutta virheistä on syytä ottaa opiksi. Jos joku erehdyttää toimittajat nimittelemään halventavasti esimerkiksi tummaihoisia tai naisia, siinä saattavat olla työpaikatkin vaarassa.

Lue lisää...


8.12.2014

Suomessako vähän korruptiota?


Transparency International julkaisi hiljattain havaittua korruptiota mittaavat eri maiden Corruption Perceptions Index -lukemat. Niiden mukaan Tanska on maailman vähiten korruptoitunut valtio ja Suomi tulee perässä kolmantena Uuden-Seelannin jälkeen. Korruptoituneimpia ovat Pohjois-Korea ja Somalia.

Reaktio tämän korruptiomittarin tuloksiin näyttää olevan vuodesta toiseen suomalaisten keskuudessa epäuskoinen: voiko Suomi tosiaan olla näin korkealla sijalla. Ihmiset tuntuvat olevan suorastaan närkästyneitä tällaisista tuloksista.

Millä perusteella suomalaiset voivat sitten epäillä Suomen sijoitusta? Juuri kenelläkään ei ole henkilökohtaisia havaintoja korruption yleisyydestä edustavassa otoksessa eri maailman maita. Miksi asia herättää ihmisissä tunteita, jotka viittaavat väitteen olevan pikemminkin moraalisesti kuin tiedollisesti väärin?

Mahdollinen vastaus tähän on suomalaiselle yhteiskunnalle ominainen voimakas lainkuuliaisuuden arvostus, jonka takia suomalaiset suhtautuvat jyrkän kielteisesti laittomaan korruptioon. Suomalaiset kokevat, että maassamme on liikaa korruptiota, ja tulosten, joiden mukaan Suomessa on muihin maihin suhteutettuna vähän korruptiota, pelätään keventävän suhtautumista korruption torjumiseen. Kuitenkin lainkuuliaisuuden arvostamisen kautta tuleva korruptiovastaisuus on tosiasiassa johtanut siihen, että korruptiota on kansainvälisesti verrattuna vähän.

Silti korruptiota esiintyy. Ylen haastattelemien asiantuntijoiden mukaan poliittiset virkanimitykset ovat Suomelle tyypillinen korruption muoto. Yhtenä esimerkkinä mainitaan menettely, jolla Ruotsalaista kansanpuoluetta edustava Eva Biaudet päätyi vähemmistövaltuutetuksi. Virkaan vaadittiin hakijoilta ylempää korkeakoulututkintoa, mutta hakijaksi kelpuutettiin myös täysin ilman korkeakoulututkintoa oleva Eva Biaudet, joka saikin tehtävän, vaikka koulutusvaatimuksen täyttäviä hakijoita oli 29. Hallituspuolue RKP:n jäsenkirja näytti siis korvaavan puuttuvan tutkinnon. Ylen artikkelin mukaan arviolta puolet, ehkä jopa kaksi kolmannesta, kuntien ja valtion virkanimityksistä tehdään poliittisin perustein. Tämän mahdollistaa perustuslaissa olevan yhdenvertaisuuspykälän aukko, joka sallii syrjinnän, kun siihen on "hyväksyttävä syy".

Koska poliittisten virkanimitysten muodossa esiintyvällä korruptiolla on tosiasiassa oikeusjärjestelmän siunaus, sitä ei välttämättä usein edes mielletä korruptioksi. Näin se saattaa olla Suomen kohdalla aliraportoitu Transparency Internationalin vertailussa.

Laajamittaisen korruption ylläpitäminen vaatii välinpitämättömän tai hyväksyvän yhteiskunnan. Poliittisten virkanimitysten järjestelmää ei voisi olla olemassa, jos kansalaiset eivät katsoisi sitä läpi sormien ja äänestäisi kerta toisensa jälkeen valtaan siihen sotkeutuvia puolueita. Suomalaisten suhtautumista korruptioon näyttää siis ohjaavan ennemmin lainkuuliaisuuden arvostus kuin tietoisuus laillisenkin korruption aiheuttamista haitoista yhteiskunnalliselle tehokkuudelle.

Siitäkään huolimatta, että poliittista korruptiota on ehkä Suomen kohdalla aliarvioitu, ei Suomen sijoitus korruption vähäisyyden suhteen ole todennäköisesti kovin kaukana kärjestä. Tähän viittaa se, että kulttuuriltaan Suomea eniten muistuttavat maat, siis Pohjoismaat ja taustaltaan protestanttiset maat, sijoittuvat säännönmukaisesti vähiten korruptoituneisiin. Pelkät arvelut ilman minkäänlaista vertailudataa eivät oikeuta vahvoihin johtopäätöksiin tulosten virheellisyydestä. Siksi on uskottavampaa olettaa, että tulokset epäilyttävät pikemminkin suomalaisten asenteiden kuin virheellisyyden takia.
Lue lisää...


7.11.2014

Miesten sosiaalinen eriarvoisuus naisten aseman heikentäjänä

Miesten hallitsema yhteiskunta ei ole miesten paratiisi, sillä sitä ei ole olemassa ilman suurta alisteisten miesten joukkoa, jonka asema on naisiakin heikompi


Feministisessä kielenkäytössä patriarkaatti tarkoittaa karkeasti määriteltynä yhteiskunnallista asetelmaa, jossa naiset elävät miesten vallan alaisuudessa. Feministiksi tunnustautuva psykologian ja antropologian professori Barbara B. Smuts esitti vuonna 1995 julkaistussa Human Nature -lehden artikkelissaan varsin mielenkiintoisen näkemyksen aiheesta. Smuts on tutkinut muiden kädellislajien keskuudessa esiintyviä pakottamisen muotoja, joissa urokset alistavat naaraita edistääkseen omia lisääntymismahdollisuuksiaan. Tällaista käyttäytymistä esiintyy useilla kädellislajeilla, ja keinoja ovat esimerkiksi liikkumisen rajoittaminen, parittelemisesta kieltäytyvän naaraan pahoinpiteleminen tai raiskaaminen.

Alistaminen seuraus lisääntymisintressien ristiriidasta

Smutsin mukaan tällainen toiminta on sopeuma konfliktiin, joka syntyy siitä, että sukupuolten intressit lisääntymisen suhteen ovat erilaiset. Kädellisuroksilla jälkeläisten määrää rajoittaa pitkälti vain parittelukumppanien saatavuus, mutta naarailla lisääntyminen on raskauden ja imettämisen takia runsaasti kehon resursseja ja aikaa vievää toimintaa, ja tämän takia jälkeläismäärä on rajallinen. Tästä syystä naaraat ovat uroksia voimakkaammin valikoivia lisääntymiskumppanien suhteen ja painottavat uroksissa esimerkiksi laadukkaasta perimästä kertovia piirteitä tai kykyä hankkia resursseja.

Uros voi kuitenkin pakkokeinoja käyttämällä pyrkiä rajoittamaan naaraan kykyä valita lisääntymiskumppaninsa. Tällainen toiminta auttaa urosta itseään lisääntymään, mutta naaraalle siitä koituu kustannuksia esimerkiksi jälkeläisten geneettisen laadun ja väkivallan tuottamien kehollisten vaurioiden kautta.

Muiden urosten etu on torjua naaraiden alistamista, jos pystyvät

On huomattavaa, että samalla kun uros pakkokeinoja käyttäen saa naaraan pakotettua lisääntymään kanssaan, niin vastaavasti joku toinen uros jää ilman tätä lisääntymismahdollisuutta. Smuts toteaa, että tällöin muiden urosten etu on vastustaa pakottamista, joka vie niiltä itseltään mahdollisuuden lisääntyä naaraan kanssa. Smutsin mukaan naaraiden pakottaminen on mahdollista vain silloin, jos urosten kesken on olemassa niin voimakas valtahierarkia, että hierarkian pohjalla olevat urokset eivät pysty puolustamaan lisääntymisetujaan puolustamalla naaraita pakottamista vastaan.

Yhteiskunnan voimakas hierarkkisuus myös naisten alistamisen taustalla?

Smutsin mukaan ihmisyhteisöjen patriarkaalisuudella on samanlaiset biologiset juuret kuin muiden kädellislajien vastaavalla ilmiöllä. Hän sanoo, että patriarkaalisuus on ihmisyhteisöjen universaali piirre, ja se on ilmiönä ihmislajia vanhempi. Hän kuitenkin korostaa, että ihmislajin käyttäytyminen on joustavaa, ja se mahdollistaa myös yhteiskunnat, jossa asia on toisin.

Smuts esittää ihmisyhteisöjen patriarkaalisuus muistuttaa muiden kädellislajien vastaa siten, että se ei ole ilmiö, jossa miehet yhdessä alistavat naisia, vaan kyse on siitä, että valtaa ja resursseja hallitseva miesten eliitti dominoi muita miehiä ja monopolisoi naiset. Se vaatii taustalle yhteiskuntajärjestyksen, jossa osalla miehistä on valtaa alistaa muita miehiä. Smuts esittää myös, että yhteisöjen patriarkaalisuus on verrannollinen siihen, kuinka epätasa-arvoisessa asemassa miehet ovat kyseisessä yhteisössä toisiinsa verrattuna.

Kuolemantapaukset selvittävät epätasa-arvon taustoja

Daniel J. Kruger, Maryanne L. Fisher ja Paula Wright (2014) tutkivat, kuinka miesten ja naisten ylimääräisten kuolemantapausten lukumäärien ero eri maissa on yhteydessä sukupuolten väliseen tasa-arvoon, jota mitattiin UN-GEM-indeksillä (The United Nations Gender Empowerment Measure).

Jos oletetaan, että sukupuolten epätasa-arvoa pitää yllä miessukupuolen liittoutuminen naisia vastaan, voidaan olettaa, että ylimääräiset kuolemantapaukset olisivat ennemmin alistettujen naisten kuin yhteiskunnan eliittinä toimivan miessukupuolen ongelma.

Jos tilanne on kuitenkin niin, että sukupuolten epätasa-arvo yhdistyy miesten suurentuneeseen osuuteen ylimääräisistä kuolemantapauksista, se tukee oletusta miesten välisestä epätasa-arvoisuudesta naisten alistetun aseman taustalla. Syrjäytyvien miesten kohdalla esiintyy keskimääräistä enemmän esimerkiksi itsemurhia, päihteiden ongelmakäyttöä, puutteita terveydenhoidossa, arvostuksen hakemista väkivaltaisiin jengeihin osallistumisen kautta sekä muita riskikäyttäytymisen muotoja. Koska ilmiö esiintyy erityisesti nuorilla miehillä, psykologian professorit Martin Daly ja Margo Wilson (1985) nimittävät sitä nuoren miehen syndroomaksi. Nuorilla vailla parisuhdetta olevilla huono-osaisilla miehillä on kohonnut riski ongelmakäyttäytymiseen, ja suuressa mittakaavassa esiintyessään kyseinen ilmiö aiheuttaa myös vaaran yhteiskuntajärjestykselle.

Naisten heikko asema kasvattaa miesten osuutta kuolemantapauksista

Tarkasteltavana olevan tutkimuksen tulokset osoittivat, että sukupuolten epätasa-arvo UN-GEM-indeksillä mitattuna oli yhteydessä lisääntyneeseen miesten ylimääräiseen kuolleisuuteen naisten ylimääräiseen kuolleisuuteen suhteutettuna. Miesten ylimääräinen kuolleisuus yhdistyi sukupuolten epätasa-arvoon niin ulkoisten kuolinsyiden, kuten itsemurhien ja henkirikosten, kuin sisäisten, terveydellisistä syistä johtuvien kuolemien kohdalla. Sukupuolten epätasa-arvo oli lisäksi yhteydessä yhteiskunnassa esiintyvään polygyniaan eli monivaimoisuuteen, joka kasvattaa eroja miesten yhteiskunnallisessa asemassa jättämällä väistämättä osan miehistä ilman puolisoa. Nämä tulokset tukevat Smutsin oletusta, jonka mukaan miesten keskinäinen epätasa-arvoinen asema toimii naisten alistamisen mahdollistajana. Sen sijaan on vaikeaa selittää, miksi ”patriarkaatti” miesten yhteisenä naisia alistavana mekanismina olisi yhteydessä ylimääräiseen kuolleisuuteen miehillä eikä naisilla.


Naisten yhteiskunnallisen aseman parantuminen on yhteydessä
miesten vähentyneeseen osuuteen kuolemantapauksista


Naisetkin pitävät yllä yhteiskunnallista epätasa-arvoa

Barbara B. Smuts esittää myös, että naiset osallistuvat omalta osaltaan patriarkaalisen yhteiskuntajärjestyksen ylläpitämiseen. Yksi syy tähän on se, että naiset suosivat pariutumiskumppaneina miehiä, joilla on paljon resursseja, mikä ajaa naiset toimimaan voimakkaan hierarkkisessa yhteiskunnassa resursseja hallitsevan mieseliitin ehdoilla. Lisäksi äidit ja muut naispuoliset sukulaiset pitävät yllä perinteitä, joiden tarkoitus on rajoittaa tyttärien seksuaalisuutta, jotta tyttäret näyttäytyisivät uskollisina, ja heidän mahdollisuutensa avioliittoon rikkaan miehen kanssa paranisivat. Tällaisia perinteitä ovat esimerkiksi tyttöjen eristäminen, burqaan pukeutuminen ja ympärileikkaus. Roy F. Baumeister ja Jean M. Twenge (2002) viittaavat naisten seksuaalisuuden kulttuurista tukahduttamista selvittävässä katsauksessaan havaintoihin, joiden mukaan esimerkiksi tyttöjen ympärileikkaus on sitä suorittavissa kulttuureissa naisten välinen asia, eikä miehillä ole juuri sanansijaa sen suhteen.

Miesten eriarvoisuuden vähentäminen vapauttaa ja vakauttaa

Sekä Barbara B. Smuts että kuolemantapausten sukupuolijakaumia selvittänyt Krugerin tutkimusryhmä esittävät, että miesten keskinäisen eriarvoisuuden vähentäminen olisi hyödyksi myös naisten yhteiskunnalliselle asemalle. Tällaisen vaikutuksen esiintyminen on uskottavinta kaikista epätasa-arvoisimmissa maissa, mutta se voisi toimia tasa-arvoisimmissakin maissa, sillä miesten huono-osaisuuden vähentyminen toisi naisille lisää kelvollisia pariutumiskumppaneita ja vähentäisi mieseliitin valtaa suhteessa naisiin. Krugerin ryhmä kuitenkin ennakoi, että tällaiset muutokset herättäisivät vastarintaa niissä, jotka nyt hyötyvät vallitsevasta tilanteesta.

Miesten välisten sosiaalisten erojen vähentämisellä on myös rikollisuutta vähentävä ja yhteiskunnallista vakautta lisäävä vaikutus. Ei tarvitse kuin katsoa, mitä juuri tällä hetkellä meneillään monissa vahvasti patriarkaalisissa islamilaisissa maissa. Kun arabisosialistiset diktaattorit ovat menettäneet otteensa maista, ne ovat muuttuneet lukuisten ryhmien taistelutantereiksi. Pitkälti miehistä koostuvat ryhmittymät taistelevat vallasta, sosiaalisesta asemasta ja resursseista. Kyse on pohjimmiltaan asioista, jotka tekevät miehistä kelvollisia parisuhteeseen voimakkaan hierarkkisessa yhteiskuntamallissa.

Kyse ei siis ole miesten salaliitosta vaan hierarkkisesta yhteiskuntamallista

On selvä, että ei ole olemassa miessukupuolen yhdessä muodostamaa ”patriarkaatin salaliittoa” naisia vastaan sen enempää tietoisesti kuin tiedostamattakaan toteutettuna. Sen sijaan sukupuolten suhteen epätasa-arvoisten yhteiskuntien taustalla on voimakas sosiaalinen hierarkia, jonka ylläpitämiseen niin miehet kuin naisetkin osallistuvat omasta edustaan riippumatta, koska he ovat sisäistäneet taustalla olevat kulttuuriset normit. Vallitsevaa yhteiskuntamallia ei tyypillisesti kyseenalaisteta, vaan pyritään saamaan arvostusta toimimalla sen odotusten mukaisesti. Myöskään islamilaisessa maailmassa nyt meneillään olevat levottomuudet eivät mitä ilmeisimmin tule johtamaan voimakkaan hierarkkisten yhteiskuntamallien purkautumiseen vaan vallan ja resurssien uudelleen jakautumiseen. Nyt vain määritellään uudelleen ne miehet, jotka saavat lähes kaiken, ja ne miehet, joilla ei ole juuri mitään menetettävää. Tästä on kyse.

Lue lisää...


11.10.2014

Lasten pakkonaittaminen kulttuurin osana



Norjassa on noussut kohu 12-vuotiaan Thean blogista, jossa hän kertoo avioituvansa 37-vuotiaan Geirin kanssa. Kyse on järjestetystä avioliitosta, jossa morsian ei edes tunne sulhasta. Blogista on tullut Norjan luetuin, ja huolestuneet ihmiset ovat keskustelleet asiasta runsaasti sosiaalisessa mediassa sekä olleet yhteydessä poliisiin ja sosiaaliviranomaisiin.

Norjalaisten huoli oli kuitenkin turha, sillä kyseessä ei ole oikea tapaus, vaan Plan-lastenoikeusjärjestön kampanja, jolla on tarkoitus nostaa esille kyseistä ongelmaa. Norjalaisten voimakas reaktio kuitenkin kertoo, että he eivät suhtaudu lapsiavioliittoihin välinpitämättömästi vaan tuomitsevat ne jyrkästi, minkä lisäksi tapaus synnytti kohua myös muualla maailmassa.

Lapsiavioliittotapausta käsittelevä YouTube-video keräsi huomattavan paljon kommentteja, joissa kommentoijat ilmaisivat tyrmistyksensä ja tuomitsivat asian. Kuitenkin asiaa kommentoitiin paljon myös hyväksyvään sävyyn, ja tällaisia kommentteja esittävät henkilöt olivat, yllättävää kyllä, usein yhdysvaltalaisia. Olen kerännyt ja kääntänyt alle joitakin lainauksia tällaisista kommenteista.

– Pakkoavioliittoja on ollut ikuisesti. Olen varma, että he olisivat järkyttyneitä joistakin asioista, joita me kutsumme ”normaaleiksi”. Kuka määrittelee, mikä on normaalia?

– Sadat amerikkalaistytöt menettävät neitsyytensä lukiossa jos ei jo peruskoulussa, ei poikkea mitenkään.

– Tämä on kulttuurinen juttu. Se ei ole lapsen hyväksikäyttöä. Se on sitä, mikä on oikein heidän kulttuurissaan.

– Se on heidän kulttuuriaan. Mitä me olemme sanomaan toisin? Se ei ole kidutusta. Hän saattaa päätyä pitämään kundista.

– Koska olen amerikkalainen, koen tämän häiritseväksi, mutta tämä on erilainen kulttuuri, jossa on erilaiset säännöt.

– Tämä on heidän kulttuuriaan. Kunnioittakaa sitä. Meidän kulttuurissamme on paljon väärin.

– He ovat tehneet tätä tuhansia vuosia. Miten helvetissä tätä voi kutsua vääräksi?

– Se on surullista, mutta ei ole meidän tehtävä lopettaa perinnettä, joka yltää satojen vuosien taakse. Kuka sen tietää, onko kaveri, jonka kanssa hän avioituu, mahdollisesti todella hyvä mies.

– Järjestetyissä avioliitoissa on paljon vähemmän avioeroja.

– Mitä väliä? Tämä on heidän perinteensä. Kaikki eivät ole länsimaisten perinteiden aivopesemiä. Jättäkää nämä ihmiset rauhaan.

– Kaikki, jotka kritisoitte: tämä on heidän tapansa elää.

– He eivät ”raiskaa pikkutyttöjä”. Hän vain avioituu hyvin nuorella iällä. Tätä tapahtuu monissa kulttuureissa ympäri maailman.

– Tämä on täysin normaalia ja on ollut sitä ihmisyyden aamunkoitosta asti.

– Tällä tavalla he tekevät asioita kulttuurissaan. Me emme voi tehdä sille mitään, koska niin tekeminen olisi rasismia. Se olisi kuin intiaanien käännyttäminen uudestaan ja pakottaminen muuttamaan heidän tapansa meidän tavoiksemme.

Nämä lainatut kommentit ovat todellisia, mutta ne eivät kuitenkaan koske Norjan tapausta vaan BBC:n videota, joka esittää pakkoavioliittotapausta perinteistä paimentolaiselämää viettävän afrikkalaisen himba-kansan keskuudessa.

Videolla esiintyy tyttö, joka on aiemmin paennut kahdesti välttääkseen avioliiton. Tyttö on pituuden, vartalon muotojen ja äänensä perusteella selvästi keskenkasvuinen. Hän on norjalaisen blogin fiktiivisen tytön tavoin suunnilleen 12-vuotias.

Kylän naiset taluttavat väkisin lapsen äänellään parkuvaa tyttöä kohti sulhasen muutaman mailin päässä sijaitsevaa asuntoa. Samalla videolla esiintyvä himba-kansan elämään tutustuva brittinainen Yvonne Power, tuntee voimakkaasti sääliä tyttöä kohtaan ja hänen on vaikea katsoa, kun tyttöä ollaan viemässä. Hän kertoo myöhemmin kameralle, kuinka pahalta asia hänestä tuntui. Moni videota kommentoinut kuitenkin tuomitsee hänen reaktionsa.

– Tyhmä irlantilainen lehmä. Arvaa mitä, he eivät halua myöskään englantilaisia lakeja. Tämä on heidän kulttuurinsa.

– Kuka on nainen, joka kommentoi videon lopulla tuomiten tämän kulttuurin? Onko hänen oma kulttuurinsa parempi? Hänen on täynnä uskonnollisia vainoja, murhia ja vihaa. Iljettävää, hänen ei pitäisi sallia häiritä tätä kulttuuria sellaisilla mielipiteillä.

– Ainoa järkyttävä asia on valkoinen nainen lopussa antamassa etnosentristisen tuomionsa, järkyttävää.

– Lopeta valittaminen narttu. Mitä sinun pitäisi sanoa, on se, että naiset ovat pitämässä yllä perinnettä, samaan aikaan kun miehet eivät tee omaa osaansa.

– Tuo on järkyttävää, tuo nainen tuomitsemassa heidän uskomuksiaan. Se on heidän tapansa, eikä meidän asia ole tuomita tai yrittää muuttaa niitä, jos tuo on sitä, mihin he uskovat.

– Kuka sinä olet puuttumaan heidän elämiinsä ja perinteisiinsä? Mene takaisin tyhjään elämääsi, narttu!

On mielenkiintoista, että monet kommentoijat näkevät Yvonnen järkyttymisen sopimattomana kulttuurisiin perinteisiin puuttumisena, vaikka hän ei tehnyt itse asialle mitään ja esitti tuntemuksensa asiasta vain kameralle. Hän on kuitenkin kotoisin maasta, jossa keskenkasvuisten naittaminen ja pakkoavioliitot tuomitaan jyrkästi. Tytön kohtalo herättää sääliä varmasti myös suuressa osassa muita länsimaalaisia ihmisiä.

Himba-kansan kohdalla tilanne on kuitenkin toinen. Videolla näkyy, kuinka muut naureskelevat tytön vastarinnalle ivallisesti. Tyttö rikkoo yhteisön normia järjestettyjen avioliittojen suhteen, ja naureskelu toisaalta toimii sanktiona rikkomusta vastaan ja toisaalta osoittaa muille yhteisön jäsenille, että vastaavalla käyttäytymisellä joutuu yhteisön silmätikuksi. Tätä kautta naureskelu toimii yhteisön normien ylläpitäjänä.

Länsimaissa arvostetaan yleensä paljon yksilön itsemääräämisoikeutta ja ollaan kärkkäitä arvostelemaan kulttuurisia instituutioita, jotka ovat tämän kanssa ristiriidassa. On yllättävää, että monet länsimaalaiset näkevät keskenkasvuisten pakkonaittamisen silti kulttuurikysymyksenä eivätkä universaalina ihmisoikeuskysymyksenä, kuten YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeusjulistus sen näkee.

Näihin sanoihin päättäen toivotan lukijoille hyvää YK:n kansainvälistä tyttöjen päivää.

Lue lisää...


9.10.2014

Syrjäytyminen ja etninen viha väkivaltajengien taustatekijöinä


Viime päivien aikana on saanut julkisuutta varsin raju nuorten väkivaltailmiö. Sosiaalisen median kautta vuodettiin poliisisosiaalityön viesti, jonka mukaan Helsingissä on paljastunut kymmenien pääosin etnisiin vähemmistöihin kuuluvien nuorten jengiväkivaltaa, joka on kohdistunut kuluvan syksyn aikana suomalaista syntyperää oleviin lapsiin ja nuoriin. Sittemmin asiasta on uutisoitu myös muussa mediassa.

Tarkoitus on ollut tehdä väkivaltaa väkivallan vuoksi, ja uhreja on paljastunut jopa noin 70. Joukossa on törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkit täyttäviä tapauksia. Tekijät ovat kaikki olleet miespuolisia. Jälkeenpäin on uutisoitu, että jengejä on ollut useita ja uhrien joukossa on muitakin kuin kantasuomalaisia. Poliisin mukaan nuoret ovat puhuneet sosiaalisessa mediassa tapauksiin liittyvästä pistelaskujärjestelmästä, vaikka kuulusteluissa sellaista ei ole tullut ilmi.

– Pisteitä saa siitä, jos saa ensimmäisellä lyönnillä maahan. Päähän potkimista, pään päällä hyppimistä, käytetään muun muassa pesäpallomailoja, jotka on hankittu tai ostettu tähän tarkoitukseen, ensin vuodetussa viestissä kuvataan.

Sen enempää poliisit kuin pahoinpitelijätkään eivät ole onnistuneet löytämään järkevää selitystä teoille. Tällaista selitystä tuskin on edes olemassa. Ihmisten toiminta kun ei usein ole usein rationaalista vaan intuitiivista, minkä ymmärtäminen auttaa motiivien käsittämisessä.

Jengiytymisen taustalla syrjäytyminen

Syitä voidaan lähteä selvittämään maahanmuuttajataustaisten nuorten syrjäytymisestä koulutuksesta, työelämästä ja sitä kautta yhteiskunnasta. Pisa-tutkimusten mukaan Suomessa on poikkeuksellisen suuri ero maahanmuuttajataustaisten ja kantasuomalaisten kouluosaamisen välillä, ja maahanmuuttajat ovat 2-3 vuotta kantaväestöä jäljessä osaamisen suhteen. Syitä erolle selvittänyt tutkimus havaitsi, että ilmiöllä on yhteys vanhempien matalaan sosioekonomiseen asemaan, koulutustasoon ja kulttuuriseen pääomaan. Erityisen syrjäytymisriskin kohteena näyttävät siis olevan kehittymättömistä maista tulleet.

Nuorten miesten joukkosyrjäytyminen on ilmiö, jolla on taipumus aiheuttaa yhteiskunnallisia ongelmia kaikkialla maailmassa. Seurauksena on jengiytymistä ja väkivaltaa sekä muita rikollisuuden muotoja. Kun yhteiskunnasta ei päästä osalliseksi, hyväksyntää haetaan jengeistä.

– Ryhmään kuuluminen, olemassaolon merkityksellisyys ja muilta saatava arvostus ovat ihmisen sosiaalisia perustarpeita. Väkivaltainen ääriryhmä tai ideologia voi vastata johonkin tai kaikkiin näihin tarpeisiin erityisesti sellaisilla yksilöillä, joilla on puutteita niiden tyydyttämisessä, todetaan Sisäasiainministeriön väkivaltaisia ääriliikkeitä koskevassa raportissa.

Syrjäytyminen yhdistyy etniseen vihamielisyyteen

Syrjäytymisellä voi olla myös muita kyseisen ilmiön kannalta oleellisia seurauksia. Syrjäytymiseenkin liittyy resurssien niukkuus, joka on realistisen konfliktiteorian mukaan yhteydessä negatiivisiin etnisiin asenteisiin. Toisin sanoen sellaisilla ihmisillä, joilla on itsellään pärjäämisvaikeuksia, on taipumus suhtautua keskimääräistä vihamielisemmin vieraita etnisiä ryhmiä kohtaan. Tästä ilmiöstä on näyttöä niin yhteiskuntien sisällä kuin niiden välilläkin. Myös maahanmuuttajia pahoinpidelleet suomalaisjengit ovat koostuneet pitkälti syrjäytymässä olevista nuorista.

– Uusnatsi- ja skinheadpiireihin rekrytoitumisen erityinen riskiryhmä ovat syrjäytyneet ja syrjäytymisvaarassa olevat kantasuomalaiset nuoret, jotka omassa lähiympäristössään joutuvat kosketuksiin uusnatsi- ja skinheadpiirien kanssa, todetaan jo aiemmin mainitussa Sisäasiainministeriön raportissa.

Ulkoryhmän jäsenten kipu voi synnyttää mielihyvää

Etnisyys yhdistyy väkivaltaan myös tavalla, joka ei suoraan liity taloudelliseen tilanteeseen. Kuten Tiede-lehti artikkelissaan kertoo, ihmisaivoilla on taipumus reagoida toisen ihmisen kipuun tavalla, joka riippuu siitä, kuuluuko kivun kärsijä ”meihin” eli sisäryhmään vai ”muihin” eli ulkoryhmään. Omaan ryhmään kuuluvien kivulla on taipumus aktivoida aivojen empatia-alueita ja aiheuttaa tarvetta auttaa. Vieraaseen ryhmään kuuluvien kohdalla kipu ei näy pelkästään heikentyneenä empatia-alueiden aktiivisuutena vaan myös palkitsemisalueiden aktivoitumisena. Toisin sanoen ihmisillä on taipumus saada mielihyvää ulkoryhmään kuuluvien kärsimyksestä.

Ihmisten taipumus saada mielihyvää tietyistä asioista on kehittynyt edistämään toimintoja jotka ovat ihmislajin menneisyydessä edistäneet toteuttajansa biologista kelpoisuutta eli perimän leviämistä. Hollantilaisen evoluutiopsykologiaan erikoistuneen professori Mark van Vugtin mukaan ihmisillä, ja erityisesti miehillä, on joukko käyttäytymiseen liittyviä piirteitä, jotka kertovat sopeutumisesta ryhmäkonflikteihin. Van Vugt listaa taipumuksen tuntea mielihyvää ulkoryhmään kuuluvan kärsimyksestä tällaiseksi piirteeksi.

Hyökkäyksien taustalla todennäköisesti mielihyvän hakeminen

Kerrottujen järkiperäisten motiivien puuttuessa on syytä epäillä, että väkivalta-aallon motiivina on mielihyvän hakeminen, eikä siihen liity esimerkiksi taloudellisen edun tavoittelua. HUS:n nuorisopsykiatrian osaston ylilääkäri Martti Korpela esittää Kalevan uutisessa Helsingin väkivaltajengin näennäiselle motiivittomuudelle samansuuntaisen arvion.

– Kyllä väkivaltaan syy on, mutta syyt voivat olla raadolliset. Väkivalta tuottaa nautintoa: On kiva mukiloida, on kiva kun toinen kärsii. Tämä on asia, jonka ympäristön on vaikea käsittää, Korpela toteaa.

Myös Yhdysvalloissa ilmiö esiintyy pitkälti etnisten ryhmien välillä

MTV:n mukaan kyseinen ilmiön taustalla on Yhdysvalloista peräisin oleva vastaava "tyrmäyspeli". On mielenkiintoista, että myös siellä ilmiöön näyttäisi englanninkielisen Wikipedian mukaan liittyvän tekijöinä pääosin muuta väestöä heikommin yhteiskunnassa menestyvä afroamerikkalainen vähemmistö ja uhreina euroamerikkalainen valtaväestö. Tämän lisäksi ilmiötä on esiintynyt juutalaisia vastaan kohdistuneiden juutalaisvihamielisten iskujen muotona. Kyse on siis Yhdysvalloissakin pitkälti etnisten ryhmien välisestä ilmiöstä.

Etnisyyteen liittyvä motiivi ei voi kuitenkaan näkyä syytteissä

Lyhyesti sanottuna kyseisen väkivaltailmiön taustalla on ilmeisesti syrjäytymiseen liittyvä jengiytyminen ja syrjäytymisen mahdollisesti vahvistama kielteinen suhtautuminen vieraisiin etnisiin ryhmiin. Väkivallan motiivina puolestaan on todennäköisesti mielihyvän hakeminen. Mielihyvän syntyminen voimistuu silloin, kun uhri kuuluu tekijän kannalta katsottuna ulkoryhmään, mikä selittää rikosmuodon etnistä komponenttia. Kuitenkaan vähemmistöihin kuuluvien syytteissä tiedostettukaan etninen motiivi ei voi näkyä, koska Suomessa ainoastaan valtaväestön tekemät rikokset voidaan luokitella rasistisiksi, kuten esimerkiksi rikosylikonstaapeli Matti Koivula Keski-Suomen poliisista kertoo Keskisuomalaiselle.

On kuitenkin syytä ymmärtää, että asiassa on kuitenkin loppujen lopuksi kyse rikollisuudesta, ja myös enemmistöön kuuluvien kansalaisten on syytä pidättäytyä syyttömiin vähemmistöjä edustaviin ihmisiin kohdistuvasta etnisestä vihanpidosta, jota tällaiset tapaukset voivat synnyttää. Kiihkoileminen kun vain pahentaa ilmiön taustalla olevia syitä.
Lue lisää...


30.9.2014

Miehiin kohdistuva suhdeväkivalta huvittaa, naisiin kohdistuva ei


Naisiin kohdistuva parisuhdeväkivalta on maailmanlaajuinen ongelma, jota vastaan muun muassa ihmisoikeusjärjestöt taistelevat. Esimerkiksi Amnesty Internationalin Suomen osaston Joku raja -kampanja laittaa rajan siihen, että se keskittyy vain naisiin kohdistuvan parisuhdeväkivallan torjumiseen.

Entä mikä on tilanne miehiin kohdistuvan parisuhdeväkivallan kohdalla? Vuonna 2010 julkaistun Tuhansien iskujen maa -raportin kyselyn mukaan miehet olivat kokeneet kyselyn aikaisen kumppanin tekemää parisuhdeväkivaltaa yhtä usein kuin naiset. Raportin mukaan vastaava tilanne on havaittu monessa muussakin maassa. On mielenkiintoista, että parisuhteissa tilanne on tällainen, vaikka naisten osuus Suomen vuoden 2012 kaikista väkivaltarikoksista oli vain hieman päälle yksi kuudesosa. Ero oli näin suuri siitäkin huolimatta, että se pieneni selvästi vuosien 2005 ja 2012 välillä, kun lievien pahoinpitelyiden siirtäminen virallisen syytteen alaiseksi toi esille runsaasti naisten aiemmin piiloon jäänyttä lähisuhdeväkivaltaa.

Voidaan siis todeta, että väkivaltarikollisuus on hyvin voimakkaasti miehiin painottuva ominaisuus, mutta parisuhdeväkivallan kohdalla naiset näyttävät pääsevän lähelle miesten lukemia. Mielenkiintoinen kysymys on, mikä saa parisuhdeväkivallan poikkeamaan tällä tavalla muista väkivaltarikosten muodoista. Uskon, että alle liitetty video antaa vihjeen.




Videolla esitetään YouTube-kanava OCK-TV:n Yhdysvalloissa tekemä sosiaalinen koe, jossa miespuolinen ja naispuolinen näyttelijä esittävät kadulla tilanteita, joissa toinen heistä esittää mustasukkaista puolisoa ja käyttää väkivaltaa kumppaniaan vastaan. Niissä tapauksissa, joissa mies toimii hyökkääjä, sivusta seuraavat tulevat väliin, osoittavat suuttumusta miestä kohtaan, ja yhdessä tapauksessa miespuolinen näyttelijä jopa heitetään rajusti katuun. Kun väkivallan kohteena on mies, ihmiset kääntyvät katsomaan tai pysähtyvät kuvaamaan, mutta kukaan ei tee elettäkään auttaakseen väkivallan uhria. Osalle todistajista väkivaltaisen tilanteen näkeminen tuottaa jopa mielihyvää, mikä näkyy leveästä hymystä heidän kasvoillaan. Vastaavaa käyttäytymistä on havaittu aiemminkin esimerkiksi Englannissa tehdyssä samantyyppisessä kokeessa.

Ei ole syytä olettaa, että nämä olisivat poikkeustapauksia, vaan vastaava välinpitämätön suhtautuminen on oletettavasti yleistä länsimaissa ja myös Suomessa. Viittauksia tähän löytyy asiaan liittyvästä uutisoinnista.

Muutama vuosi sitten hätäkeskuspäivystäjä oli ihmetellyt väkivaltaisesta puolisostaan soittavan miehen tapauksessa: "Otat sä naiselta pataan?" Hän oli lisäksi tiedustellut, kuinka paljon soittaja ja tämän puoliso painavat. Hän siis antoi ymmärtää, että miehen tulisi pärjätä yksin väkivaltaisen puolisonsa kanssa. Myös poliisin kohdalla on esiintynyt vastaavaa vähättelevää suhtautumista.

– Silloin kun miehet ottavat meihin yhteyttä, he saattavat sanoa, että poliisilta on tullut vähätteleviä kommentteja tai heille on jopa naureskeltu. Miehiä ei välttämättä oteta vakavasti, kun he pyytävät apua, kertoo Pääkaupungin turvakoti ry:n kriisityöntekijä Hanna Mikkonen Ylelle.

Vähättelyn lisäksi myös ilmiön tutkimista on yritetty torjua. Vuonna 2004 useat naisjärjestöt, kuten Vasemmistonaiset, Vihreät naiset ja Naisjärjestöjen keskusliitto, julkaisivat kaikki lähes identtisen tiedotteen, jossa ne paheksuivat Raha-automaattiyhdistyksen naisten lähisuhdeväkivaltaa selvittävälle tutkimukselle antamaa rahoitusta, koska se ei kohdistunut naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Rahoitusta saanut tutkimusprojekti oli nimeltään Vaiettu naiseus, mikä vaikuttaa naisjärjestöjen reaktioiden valossa varsin osuvalta nimeltä. Sittemmin ainakin Vihreät naiset on tunnustanut miehiin kohdistuvaan parisuhdeväkivaltaan liittyvän ongelman laajuuden, jota järjestö ovat kuvanneet yllättäväksi. Asia ei ehkä olisi ollut niin yllättävä, jos siihen olisi suhtautunut alun perin avoimemmin.

Vähättelevä, välinpitämätön ja jopa hyväksyvä suhtautuminen on todennäköinen syy sille, että naisten syyllistyminen parisuhdeväkivaltaan on niin yleistä, vaikka naiset ovat yleisesti ottaen paljon väkivallattomampia kuin miehet.

Ihmiset tuntevat suuttuessaan tarvetta vahingoittaa suuttumuksen kohdetta, mutta he toisaalta pelkäävät tällaisen toiminnan negatiivisia seurauksia. Erittäin merkittävä vahingoittamishaluja hillitsevä tekijä on pelko sosiaalisen hyväksynnän menettämisestä. Sosiaalinen hyväksyntä merkitsee tavallisesti ihmiselle todella paljon, ja sen tavoittelu ja ylläpito ohjaavat voimakkaasti ihmisten toimintaa.

Tämän takia ihmiset, jotka suhtautuvat välinpitämättömästi parisuhdeväkivaltaan tai muuhun antisosiaaliseen toimintaan, osallistuvat tosiasiassa ilmiön ylläpitämiseen. Tällaisen suhtautumisen takia kynnys vahingoittaa toisia madaltuu, koska muiden välinpitämättömyys vähentää pelkoa sosiaalisista seuraamuksista. Välinpitämättömät ovat vapaamatkustajia, jotka eivät osallistu yhteiskuntaa vahingoittavan toiminnan torjumiseen, mutta hyötyvät silti muiden osallistumisesta aiheutuvasta yhteiskunnan toimivuuden tehostumisesta.

Jos parisuhdeväkivaltaa halutaan torjua sukupuolesta riippumatta, tärkeää ei ole pelkästään paheksua siihen syyllistyviä vaan myös parisuhdeväkivallan toisen sukupuolen kohdalla hyväksyviä seksistejä ja asian suhteen yleisesti välinpitämättömiä. Näin sekä väkivallasta että sitä edistävästä välinpitämättömyydestä tulee aiempaa vähemmän houkuttelevaa ja kynnys niihin kasvaa.   

Lue lisää...


24.9.2014

1 400 alaikäistä hyväksikäytettiin Rotherhamissa – ei puututtu rasismileiman pelossa

Rotherham on väkiluvultaan suunnilleen Espoon kokoinen kaupunki Englannissa. Vaikka kaupunkia vaivasi suhteellisen korkea työttömyys ja ihmisten riippuvuus sosiaaliturvasta, saattoi kaupunki kuitenkin näyttää pinnallisesti katsoen varsin inhimilliseltä paikalta elää.
Kuva Ben Sutherland CC BY 2.0

Rotherham kätki kuitenkin sisäänsä hirveän salaisuuden. Elokuun loppupuolella paljastui, millaisen painajaisen keskellä suuri määrä kaupungin alaikäisiä asukkaita oli joutunut elämään. Professori Alexis Jayn johtaman selvityksen varovaisen arvion mukaan jopa yli 1 400 lasta oli joutunut kaupungissa harjoitetun järjestelmällisen alaikäisten seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi vuodesta 1997 vuoteen 2013 ulottuvalla jaksolla. Tapauksiin liittyi raskauksia, keskenmenoja ja raskauden keskeytyksiä. Sunday Mirror -lehden mukaan hyväksikäytetyt alaikäiset synnyttivät yli sata lasta. Erään nuoren naispuolisen todistajan mukaan joukkoraiskaus oli tavallinen osa Rotherhamissa kasvamista.

Julmaa väkivaltaa

Tytöt, joista nuorimmat olivat 11-vuotiaita, joutuivat suurten miesjoukkojen raiskaamiksi. Siepattuja uhreja kuljetettiin eri kaupunkien välillä, ja heihin kohdistettiin väkivaltaa ja uhkailua. Joissakin tapauksissa lapsia valeltiin polttoaineella ja uhattiin sytyttää palamaan. Heitä uhkailtiin aseilla, ja heidän annettiin nähdä raa’an väkivaltaisia raiskauksia uhaten saman toistuvan heille itselleen, mikäli he kertoisivat kenellekään.

Poliisi ei hoitanut tehtäviään

Hyväksikäytön uhrit olivat usein ongelmaperheiden lapsia. Joillakin heistä oli kova kaipaus hellyyteen ja huomioon, jollaista puuttuu usein tämän kaltaisten lasten kotiympäristöstä. Hyväksikäyttäjät hyödynsivät tätä tarvetta lähestymällä uhrejaan aluksi ystävyyden kautta, minkä lisäksi riippuvuutta synnytettiin tarjoamalla lapsille huumeita ja alkoholia.

Poliisi epäonnistui täydellisesti lasten koskemattomuuden suojelussa. Kahdessa tunnetussa tapauksessa isät jäljittivät tyttäriään hyväksikäyttäjien talolle ja kutsuivat poliisit joutuen kuitenkin itse pidätetyksi. Pienessä määrässä tapauksia hyväksikäyttäjien luota löytyneet uhrit oli pidätetty rauhanhäirinnästä tai humalassa ja sekaisin olemisen takia, mutta hyväksikäyttäjille ei tehty mitään. Poliisit suhtautuivat tapauksiin muutenkin välinpitämättömästi.

Emma (nimi muutettu) kertoo BBC:lle, että useat miehet alkoivat käyttää häntä seksuaalisesti hyväkseen, kun hän oli 13-vuotias. Kolmen kuukauden päästä hyväksikäytön alkamisesta hän ilmiantoi tapauksen poliisille ja antoi todisteena vaatteet, jotka olivat olleet hänen päällään tapausten aikana. Poliisi kuitenkin hukkasi vaatteet, eikä hänellä ollut enää todisteita. Epäillyt uhkailivat hänen perhettään, mutta poliisi sanoi, että ei voinut tehdä asialle mitään, minkä takia Emma taipui perumaan ilmiantonsa. Tämän jälkeen Emma joutui miesjoukon raiskaamaksi kerran viikossa. Raiskaajat varjostivat Emman äitiä ja olivat tietoisia hänen liikkeistään. Raiskaajat uhkasivat siepata ja raiskata äidin, jos Emma ei tulisi heidän luokseen. Koska viranomaiset eivät tehneet mitään, perhe pakeni lopulta maasta, kun Emma oli 15-vuotias. Myöhemmin Emma on palannut takaisin, mutta hänen raiskaajansa kulkevat yhä kaupungin kaduilla vapaina miehinä.

Asian selvittäminen yritettiin tukahduttaa

Poliisi ja suurimmalta osin työväenpuolueen edustajista koostuva Rotherhamin valtuusto epäonnistuivat lasten suojelussa täysin. Ne saivat tietoa ongelmasta vuosina 2002, 2003 ja 2006 tehdyistä raporteista, mutta ensimmäiseen raporttiin ei uskottu ja kaksi jälkimmäistä jätettiin huomiotta. Raporttien kuvaamien ongelmien ratkaisemiseksi ei tehty mitään.

Kyse ei kuitenkaan ollut pelkästään passiivisista laiminlyönneistä, vaan ongelman esille ottamista torjuttiin myös tietoisesti.  BBC:lle nimettömänä esiintyvä Home Officen tutkija kertoo, että valtuusto suhtautui vihamielisesti häneen ja kiisti epäilyt hyväksikäyttöongelmasta. Tutkijan tutkimusdataa poistettiin tietokoneelta luvattomasti, ja kun tutkija raportoi, että useimmat epäillyt kuuluivat kaupungin pakistanilaisyhteisöön, häntä kiellettiin tekemästä jatkossa niin, ja hänelle varattiin paikka kahden päivän etnisyys- ja monimuotoisuuskurssille. Tutkijan mukaan vastuuta vieritettiin nuorten harteille epäiltyjen hyväksikäyttäjien sijaan. Hänen raporttiaan aiheesta ei koskaan julkaistu, ja hänet yritettiin saada jopa erotettua. Tämän lisäksi hän kertoo saaneensa uhkauksia useilta tahoilta.


Vaiettiin rasistileiman ja etnisten suhteiden heikentymisen pelossa

Asiasta puhuminen oli vaikeaa, koska pelättiin rasisteiksi leimautumista. Lisäksi asiaa haluttiin peitellä, koska sen julki tulemisen pelättiin lietsovan rasismia ja siten haittaavan yhteisön koheesiota. Työväenpuoluetta Rotherhamissa edustaneen Denis MacShanen mukaan kaupungissa vallitsi kulttuuri, jossa yhteistä monikulttuurista venettä ei haluttu keikuttaa. Hän kuitenkin myöntää jälkikäteen, että asian suhteen toimittiin väärin.

Ilman tällaista vaikenemista Rotherhamin lapset eivät olisi joutuneet kasvamaan ympäristössä, jossa heihin kohdistuvat joukkoraiskaukset ovat arkipäivää. Jos rikollisille olisi näytetty ajoissa kaapin – tai paremminkin kalterien – paikka, olisivat myös alueen pakistanilaiset välttäneet suuren imagotappion, jonka ongelman paisuminen vaikenemisen takia heille aiheutti. Vaikka Rotherhamin tragedia luotiin vaikenemalla, joillakin tahoilla näyttäisi olevan silti haluja jatkaa samaa. Suomesta esimerkiksi voidaan nostaa verkkolehti Uusi Suomi, joka ei näytä kirjoittaneen aiheesta ollenkaan, vaikka esimerkiksi Joseph Fritzlin insestitapauksesta sillä on iso määrä artikkeleita.

Todellinen uhkakuva, johon ylireagoidaan

Kuitenkaan huoli yhteiskunnan koheesion rikkoutumisesta ei ole perusteeton. Alttius kehittää vihamielinen ja syrjivä suhtautuminen vieraisiin etnisiin ryhmiin on ihmisille tyypillistä, ja tällainen suhtautuminen syntyy helposti, jos yhteiskunta ei toimi aktiivisesti sitä vastaan. Vähemmistöihin kohdistuvaa vihamielisyyttä vastustavat sosiaaliset normit ovatkin kaikista menestyvimpien yhteiskuntien ominaispiirre. Tiedetään myös, että etnisillä konflikteilla voi olla todella vakavia seurauksia.

Englantilaiset näyttävät kuitenkin menneen asian suhteen liiallisuuksiin, mihin viittaa Rotherhamin vaikenemisen lisäksi esimerkiksi laki, joka määrää opettajat ilmoittamaan vihapuherekisteriin jopa päiväkoti-ikäisten lasten rodulliset tai seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistamat loukkaukset. Aivan kuin tavallinen lasten ojentaminen ei riittäisi, kuten muissa vastaavissa tapauksissa, joissa lapset eivät ymmärrä sopivan ja sopimattoman käytöksen rajoja.

Tilanne näyttää siltä kuin englantilaiset kilpailisivat keskenään, kuka noudattaa syrjinnän vastaista sosiaalista normia kaikista jyrkimmin. Kohtuullisuus ei tunnu enää olevan hyve asian suhteen.

Ulkoryhmän jäseniin kohdistuu vähemmän myötätuntoa kuin sisäryhmän

Taipumus etnisesti syrjiviin asenteisiin ei koske kuitenkaan pelkästään enemmistöä. Rotherhamin hyväksikäyttäjät olivat pitkälti etnistä vähemmistöä ja uhrit kantaväestöä. Ihmisillä on taipumus tuntea enemmän myötätuntoa sisäryhmän kuin ulkoryhmän yksilöihin kohdistuvaa kärsimystä kohtaan ja taipumus tuntea ulkoryhmän jäsenten kärsimyksestä jopa mielihyvää. Tämä piirre selittää etnisen väkivallan esiintymistä. Rotherhamissa hyväksikäytettyjen etniseen ulkoryhmään kuuluminen on ollut mahdollisesti yksi syy, miksi niin monet ovat olleet halukkaita aiheuttamaan keskenkasvuisille ihmisille kärsimystä.


Moraalittomiksi koettujen kärsimys aiheuttaa nautintoa

Toinen mahdollisesti vaikuttava asia on kulttuuriero seksuaalimoraalin suhteen. Pakistanilaisessa kulttuurissa seksi avioliiton ulkopuolella ja paljastava pukeutuminen tuomitaan naisten osalta jyrkästi, mutta englantilaiset suhtautuvat tyypillisesti niihin vapaamielisesti.

Ihmisille on tyypillistä tuntea mielihyvää silloin kuin moraalisista normeista välittämätön joutuu itse rikkomuksen kohteeksi. Normeista välittämättömän ei nähdä ansaitsevan suojelua häneen kohdistuvilta rikkomuksilta, vaan hänen katsotaan saavan ansionsa mukaan. Kantaväestön tytöt voidaan nähdä toisenlaisesta kulttuurista tulevien keskuudessa helposti ”lutkina”, jotka saavat seksuaalisen väkivallan uhreina mitä ansaitsevat.

– Seksijengin uhrit nähtiin ”prostituoituina”, koska he olivat ulkona, todennäköisesti suulaita eivätkä peitettyjä. Miehet, jotka tuhosivat heidän elämänsä, olivat sadistisia, mutta heidän rikoksensa tulivat joukosta vanhempien, pappien, vanhinten ja uskonnollisten opettajien asenteita valkoista yhteisöä kohtaan, sanoo osittain pakistanilaistaustainen muslimi Yasmin Alibhai-Brown.

Asenneongelma vaikuttaa myös yhteisön sisällä

Alibhai-Brownin ja selvitystä johtaneen professori Alexis Jayn mukaan kyse ei kuitenkaan ole vain etnisten ryhmien välisestä ongelmasta vaan myös pakistanilaisyhteisön sisäisestä ongelmasta suhtautumisessa naisiin. Jayn selvitys kertoo paikallisesta pakistanilaisnaisten ryhmästä, jonka mukaan pakistanilaisyhteisön miehet tekevät keskenään yhteistyötä käyttääkseen seksuaalisesti hyväkseen oman yhteisönsä naisia ja tyttöjä. Kulttuuriin kuuluva käsitys suvun kunniasta estää tapausten ilmiantamisen. Tämän takia tyttöjen suoja raiskauksia vastaan on heikko, mikä pitää yllä kyseistä ongelmaa.

Myös joukkoraiskausten yleisyys voidaan nähdä merkkinä kulttuuriin liittyvästä epäterveestä suhtautumisesta raiskauksiin. Jos raiskauksista tulee sosiaalista toimintaa, se kertoo, että suhtautuminen raiskauksiin on yhteisön sisällä vähintäänkin välinpitämätöntä. Hyväksyntä oman yhteisön sisällä merkitsee ihmisille todella paljon, eikä kukaan halua olla lähipiirinsä silmissä tunnettu raiskaaja, jos kulttuuriset normit ovat jyrkästi raiskauksia vastaan. Tällöin porukalla raiskaamista tuskin kehdataan edes ehdottaa, ja vielä vähemmän siihen saadaan suostujia.

Lisää paljastuksia ehkä luvassa

Näyttäisi siis, että niin englantilaisella kuin pakistanilaisellakin yhteisöllä on aihetta katsoa peiliin. Ongelma saattaa olla vielä paljon pahempi kuin tähän asti on tullut ilmi, ja uusia paljastuksia on todennäköisesti tulossa, kun asiaan aletaan kiinnittää huomiota. Sheffieldissä vuosina 2002–2004 toiminut sosiaalityöntekijä on Rotherhamin kohun jälkeen paljastanut, että aasialaisten – tätä nimitystä käytetään Englannissa myös pakistanilaisista – hänen aikanaan alaikäisiin tyttöihin kohdistama seksuaalinen hyväksikäyttö oli endeemistä ja järjestelmä epäonnistui täysin heidän suojelussaan. Lisäksi Pakistanilaisista ja muista islamilaisesta kulttuuripiiristä tulleista ihmisistä muodostuvia alaikäisten seksuaalista hyväksikäyttöä harjoittaneita jengejä on Rotherhamin lisäksi paljastunut Englannissa viime vuosien aikana ainakin Derbyssä, Rochdalessa, Oxfordissa ja Telfordissa. Näistä tapauksista tuomitut miehet ovat todennäköisesti vain hyvin pieni osa ilmiötä, mikä on tilanne myös Rotherhamissa, jossa ilmeisesti vain viisi on saatu tuomittua.

Englantilaisella yhteiskunnalla on siis todennäköisesti vielä paljon tehtävää, jotta se saisi palautettua lasten turvallisuuden, jonka se on vaikenemisellaan ja välinpitämättömyydellään riistänyt. Myös muissa maissa on syytä miettiä, mitä tapauksesta voi ottaa opiksi.
Lue lisää...


20.9.2014

Aatteellisuus tekee älykkäästä tyhmän



Toisinaan väitetään, että älykkyys johtaa ihmisillä siihen, että he päättävät poliittiset kantansa järkiperustein käyttäen perusteina havaintoja tosiasioiden tilasta ja loogista päättelyä. Tämän näkökulman perusteella oppineisuus ja älykkyys johtaisivat järkevään päätöksentekoon.

Yalen yliopiston oikeustieteen professori Dan Kahan työryhmineen tutki, kuinka laskutaito ja poliittinen suuntaus vaikuttavat ihmisten kykyyn ratkaista tilastolliseen dataan perustuvia tehtäviä. Tutkimukseen osallistuneille tehtiin laskutaitoa mittaava testi, minkä lisäksi tutkimuksessa kysyttiin, miten osallistujat kokevansa sijoittuvan liberaali–konservatiivi-akselilla ja demokraatti–republikaani-akselilla.

Jako liberaaleihin ja konservatiiveihin on Yhdysvalloissa perinteinen poliittinen jakolinja, joka on parin viimeisen vuosikymmenen aikana jyrkentynyt erittäin voimakkaasti. Voidaan sanoa, että Yhdysvaltoihin on muodostunut kaksi poliittista heimoa, joihin kuuluvat ovat aiempaa harvemmin yksittäisistä kysymyksistä eri mieltä kuin muiden heimoveljien ja -siskojen enemmistö. Tästä syystä politiikka on nykyään aiempaa vähemmän yhteisten asioiden hoitamista ja aiempaa enemmän osa ihmisten ryhmäidentiteettiä. Liberaaliksi itsensä määrittelevät yksilöt yrittävät olla liberaalimpia kuin muut liberaalit ja konservatiiviksi itsensä määrittelevät konservatiivisempia kuin muut konservatiivit osoittaakseen lojaalisuuttaan omalle ryhmälleen ja saadakseen siltä hyväksyntää. Yhdysvaltain politiikan polarisoituminen on edennyt siihen pisteeseen, että se estää päätöksentekoa ja on aiheuttanut maalle haitallisia seurauksia.

Osa Kahanin ryhmän tutkimukseen osallistuneista vastasi kysymykseen, jossa vastaajan piti päätellä ihottumavoiteen teho sen mukaan, kuinka monella voidetta käyttäneellä ihottuma paheni ja kuinka monella väheni ja vastaavasti kuinka monella voidetta käyttämättömällä se paheni ja kuinka monella väheni. Tehtävään liittyvät luvut oli tietoisesti valittu siten, että yleisimmin käytetyt virheelliset ratkaisumenetelmät johtavat virheelliseen vastaukseen.

Näissä tuloksissa ei näkynyt yllätystä. Osoittautui nimittäin, että keskimääräistä laskutaidottomammat henkilöt ratkaisivat kysymyksen tyypillisesti väärin, mutta keskimääräistä laskutaitoisempien ihmisten joukossa oikein ratkaisseiden osuus kasvoi verrannollisena laskutaitoon. Ei ollut eroa oliko kyseessä liberaali demokraatti vai konservatiivi republikaani.

Toiselle osalle tutkimukseen osallistuneista annettiin ihottumaa koskevan kysymyksen sijaan kysymys, jossa piti päätellä, kuinka piilotetun käsiaseen julkisella paikalla kantamisen kieltäminen vaikuttaa rikollisuuden esiintymiseen, kun sitä tarkasteltiin eri kaupunkien kohdalla. Tehtävä oli muuten rakenteeltaan samanlainen kuin ihovoidetehtävä. Osalle tutkituista annettiin tehtävä, jossa aseen kantamisen kielto lisäsi rikollisuutta ja osalle jossa vähensi. Tiedetään, että liberaaleiksi ja demokraateiksi itsensä mieltävät kannattavat tyypillisesti aseen kantamisen kieltoa, mutta konservatiiveiksi ja republikaaneiksi itsensä mieltävät tyypillisesti vastustavat sitä.

Kun katsotaan niitä tapauksia, jossa oikea vastaus tehtävään oli sama kuin ratkaisijan poliittiselle suuntautumiselle tyypillinen kanta, niin tällöin kyky oikeaan ratkaisuun kasvoi sitä mukaan, mitä parempi oli vastaajan laskutaito. Tältä osin tilanne on varsin samanlainen kuin ihovoidekysymyksessä.

Kuitenkin sellaiset tapaukset, joissa oikea vastaus poikkesi vastaajan poliittiselle viiteryhmälle tyypillisestä näkemyksestä, tuottivat yllätyksen. Keskimääräistä laskutaitoisemmat henkilöt olivat tällaisissa tapauksissa yhtä kyvyttömiä vastaamaan kysymykseen oikein kuin keskimääräistä laskutaidottomammat henkilöt. Kun otetaan huomioon, että laskutaitoiset olivat laskutaidottomia kyvykkäämpiä päätymään oman poliittisen ryhmänsä näkemystä puoltavaan tulokseen, lopputuloksena on että laskutaitoisuus vain voimistaa vahvistusharhaa eli päättelyn vääristymistä tukemaan aiempaa omaa näkemystä.

Kahanin ryhmän tutkimusraportin mukaan tulokset tukevat oletusta, jonka mukaan ihmiset pyrkivät totuuteen pyrkimisen sijaan muodostamaan näkemyksiä, jolla saa hyväksyntää omalta ryhmältä. Raportin mukaan yksittäiselle ihmiselle ei tule merkittävää haittaa siitä, että hän hylkää parhaimman empiirisen näytön mukaisen mielipiteen poliittisesti jakautuneissa asioissa. Kuitenkin, jos hän vastaa eri tavalla kuin hänen lähiryhmänsä edellyttää, siitä voi tulla vakavia seurauksia vertaisjoukon luottamuksen menetyksenä, ryhmän sisällä leimautumisena ja jopa taloudellisten mahdollisuuksien menettämisenä. Keskimääräistä paremmin tiedettä ymmärtävien odotetaan käyttävän osaamistaan ryhmän näkemysten puoltamiseen, ja he myös toimivat niin.

Kun verrataan tutkimuksessa käytettyä matemaattista tehtävää poliittiseen päätöksentekoon, matemaattinen tehtävä tuntuu naurettavan helpolta. Kyseiseen matemaattiseen tehtävään on olemassa yksikäsitteinen ratkaisu, ja siinä täytyy verrata vain neljää lukua. Poliittisiin päätöksiin taas ei ole olemassa eksakteja ratkaisukaavoja, ja poliittisessa päätöksenteossa joudutaan käsittelemään äärimmäisen monimutkaisia asioiden välisiä vuorovaikutuksia.

Asioiden monimutkaisuuden takia älykkäillä ihmisillä on poliittisessa päätöksenteossa lähes rajattomat mahdollisuudet kehittää hienolta vaikuttavia perusteluita ennalta lukkoon lyötyihin poliittisiin kantoihinsa, ja saada niillä arvostusta oman poliittisen leirinsä jäseniltä. Jos omalla poliittisella ryhmällä on selkeä kanta esimerkiksi ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen olemassaolon, ydinvoiman tai geenimanipuloitujen ruoka-aineiden turvallisuuden suhteen, ryhmän jäsenten on vaikea muuttaa näkemyksiään edes vahvan tieteellisen näytön perusteella.

Kahanin ryhmän havainto ei ole poikkeus, vaan sopii hyvin aiempiin havaintoihin ihmisten päätöksenteosta. Päätökset perustuvat usein välittömiin tunnereaktioihin, ja ratkaisuille kehitetään päätöksen jälkeen hyvältä kuulostava selitys. Jälkihypnoottisen suggestion avulla ja aivohalkipotilaiden kohdalla on pystytty osoittamaan, että ihmiset kehittävät toiminnalleen järkeviä selityksiä silloinkin, kuin eivät tiedä syytä sille. Näissä tapauksissa ihmiset saadaan tekemään käskettyjä asioita ilman, että he itse tiedostavat käskyjä. Silti he keksivät kysyttäessä toiminnalleen jonkun selityksen.

Aina jälkikäteen tapahtuvaan perusteluun ei edes pystytä, vaan ihmiset pitävät toisinaan tiukasti kiinni sellaisista päätöksistä, joille eivät pysty kehittämään järkeviä perusteluja. Moraalisista päätöksentekoa mittaavissa kysymyksissä ihmiset saattavat nähdä jonkun inhoa tuottavan asian, esimerkiksi liikenneonnettomuudessa kuolleen lemmikkikoiran syömisen, moraalisesti vääränä, vaikka eivät pysty antamaan kovasta yrityksestä huolimatta järkevää selitystä näkemykselleen.

Ihmisinä haluamme nähdä itsemme loogisina ajattelijoina, mutta kyse on suurelta osin illuusiosta. Haluamme ennemmin näyttää toisten silmissä hyvältä kuin olla oikeassa. Tilanteissa, joissa totuuden puhujalla ei ole yösijaa, valitsemme ennemmin yösijan kuin totuuden. Tuskin juuri kukaan on immuuni asialle, mutta ihminen, joka tunnistaa tämän piirteen itsessään, pystyy avartamaan ajatteluaan jossakin määrin. On kuitenkin syytä ymmärtää, että sillä voi olla epätoivottavia sosiaalisia seurauksia.
Lue lisää...


12.9.2014

Feministinaiset muita naisia maskuliinisempia


Joitakin vuosia sitten aloin kiinnittää huomiota siihen, että merkittävän osan eturivin feministeistä tiedetään olevan tai olleen lesboja. Kun kaikista naisista lesbojen osuus on lähellä yhtä prosenttia, on tällainen havainto varsin odottamaton ja sitä on vaikea selittää sattumalla. Taustalla täytyy siis olla joku tekijä, joka yhdistää näitä kahta asiaa.

Gynefilia ja androfilia seksuaalisen suuntautumisen luokittelutapoina

Seksuaalista suuntautumista tarkastellaan tyypillisesti sitä kautta, tunteeko henkilö seksuaalista mielenkiintoa omaan tai vastakkaiseen sukupuoleen. Skaala kulkee heteroseksuaalisuudesta biseksuaalisuuden kautta homoseksuaalisuuteen, joista jälkimmäiseen myös lesbous kuuluu.

Seksuaalisen suuntautumisen luonteen ymmärtämisen kannalta on kuitenkin parempi tapa tarkastella sitä seksuaalisen halun kohteen sukupuolen kautta sen sijaan, että luokiteltaisiin, kuuluuko halun kohde samaan vai eri sukupuoleen kuin halun kokija. Tämän perusteella seksuaalisuus voidaan jakaa miestyypilliseen tyyppiin, jossa seksuaalisen halun herättäjinä toimivat naiselliset piirteet ja naistyypilliseen, jossa vastaavaa aiheuttavat miehekkäät piirteet. Seksuaalista halua naiseutta kohtaan kutsutaan gynefiliaksi ja halua miehuutta kohtaan androfiliaksi.

Androfilia yhdistyy naisellisuuteen ja gynefilia miehekkyyteen

Marco Del Giudice, Tom Booth ja Paul Irwing havaitsivat vuoden 2012 tutkimuksessaan, että miehet ja naiset eroavat persoonallisuudeltaan niin paljon, että vain 10 % sukupuolten persoonallisuusjakaumasta menee päällekkäin. Toisin sanoen siitä huolimatta, että yksittäiset persoonallisuuspiirteet eivät poikkea sukupuolten välillä tyypillisesti kovin paljon, piirteitä yhdessä tarkasteltuna voidaan erottaa miestyypillinen persoonallisuus ja naistyypillinen persoonallisuus, jotka ovat voimakkaasti yhteydessä biologiseen sukupuoleen.

Homoseksuaalisuuteen erikoistuneen aivotutkija Simon LeVayn mukaan homomiehet ovat tyypillisesti muita miehiä feminiinisempiä ja lesbot muita naisia maskuliinisempia seksuaalisen halun kohdistumisen lisäksi myös muissa käyttäytymispiirteissä tai ominaisuuksissa, joissa esiintyy sukupuolidimorfismia. Gynefiiliset yksilöt ovat siis molemmilla sukupuolilla keskimäärin maskuliinisempia kuin androfiiliset yksilöt, joilla siis korostuvat feminiiniset piirteet.

Feministit arvostavat samoja asioita kuin miehet


Kun yritin ratkaista, miksi niin suuri osa feministeistä näyttäisi olevan lesboja, niin mietin, millaisiin naisiin feminismin sanoma vetoaisi. Oivalsin, että maskuliininen persoonallisuus sopii tällaiseksi tekijäksi, ja maskuliinisen persoonallisuuden voi olettaa esiintyvän miestyypillisen seksuaalisen suuntautumisen yhteydessä.

Feministeillä on tapana väittää, että miesten ja naisten persoonallisuudessa ei ole eroa. Tällainen selitys tuntuu luonnolliselta sellaisesta naisesta, joka itse suhtautuu asioihin kuin mies. Tästä näkökulmasta on myös luonnollista nähdä miesten ja naisten erilainen yhteiskunnallinen sijoittuminen naisten sorron tuloksena, koska feministin miehinen mieli arvostaa samoja asioita, jotka ohjaavat miehiä sijoittumaan yhteiskunnassa keskimäärin eri tavalla kuin naisia. Kuitenkin maakohtaiset tilastot osoittavat, että esimerkiksi työpaikkojen voimakas eriytyminen sukupuolen mukaan on päinvastoin yhteydessä naisten tasa-arvoisuuteen yhteiskunnassa. Tasa-arvosta ja miehiä  parempien koulunumeroiden tuottamasta koulutusalan valintaan liittyvästä edusta huolimatta, tai ehkä pikemminkin siitä johtuen, naiset näyttävät päätyvän keskimäärin hyvin erilaisiin tehtäviin kuin miehet.

Tutkimus vahvistaa feministien maskuliinisuuden

Ruotsalaisen Uumajan yliopiston psykologian laitoksella tehty tutkimus vahvistaa epäilyni feministien maskuliinisuudesta. Kyseisessä tutkimuksessa tutkijat keräsivät feministien kokoontumiseen osallistuneilta skannauskuvat käsistä ja pyysivät heitä vastaamaan johtajuuspyrkimystä mittaavaan kyselyyn.

Skannatuista käsien kuvista tukijat mittasivat etusormen ja nimettömän pituuden suhteen. Tämä mitta on sukupuolidimorfinen, ja se yhdistyy sikiöajan testosteronialtistumiseen, jolla on yhteys henkilön maskuliinisiin ja feminiinisiin piirteisiin. Sikiöajan hormonit siis selittävät osaltaan miksi ihmiset eroavat maskuliinisuuden ja feminiinisyyden suhteen toisistaan.

Tutkijat havaitsivat, että feministikokoontumiseen osallistuneilla naisilla etusormen ja nimettömän pituuksien suhde oli oikean käden kohdalla tutkituilla feministeillä maskuliinisempi kuin jopa 95 prosentilla ruotsalaisnaisista ja vasemmassakin maskuliinisempi kuin 88,5 prosentilla ruotsalaisnaisista. Feministinaisten lukemat olivat molempien käsien osalta maskuliinisempia kuin keskimääräisellä ruotsalaismiehellä.

Myös pyrkimys dominanssiin, jota tutkijat mittasivat johtajuuspyrkimystä mittaavalla kyselyllä, on miehillä korostuva ominaisuus. Tutkitut feministit osoittivat enemmän johtajuuspyrkimystä kuin 99 % naisista keskimäärin. Tutkijat epäilivät kuitenkin, että suurempi poikkeama maskuliiniseen suuntaan johtajuuspyrkimyksessä verrattuna etusormen ja nimettömän suhteesta laskettuun johtui tilaisuuteen osallistumisen luomasta mielialasta.

Tutkija havaitsivat, että etusormen ja nimettömän pituuden suhteella oli tilastollisesti merkittävä korrelaatio johtajuuspyrkimykseen myös tutkittujen feministien välillä. Ne feministit, joilla oli keskimääräistä feministiä maskuliinisempi sormien pituuksien suhde, olivat myös keskimääräistä feministiä enemmän johtamishaluisia.

Tutkimuksessa viitattiin myös toiseen tutkimukseen, jonka mukaan 45 % itsensä feministiksi määrittelevistä yhdysvaltalaisista oli muita kuin heteroseksuaaleja, mikä tarkoitti useimmiten gynefiliaa. Vastaava lukema koko väestön keskuudessa oli 5,6 %. Tämä sopii yhteen omien havaintojeni kanssa.

Naiset vierastavat feminismiä

Näyttää siis tosiaan siltä, että feministeiksi päätyvät muita todennäköisemmin maskuliiniset naiset. Feministien maskuliinisuutta selvittäneessä tutkimuksessa esitettiin, että suurin osa naisista ei tasa-arvon tärkeänä pitämisestä huolimatta halua määritellä itseään feministeiksi osin siitä syystä, että he eivät pysty samaistumaan maskulinisoitunutta naistyyppiä edustavien feministien näkökantoihin. Mielestäni tässä selityksessä on järkeä.
Lue lisää...


9.9.2014

Yhteistyön itsekkäät juuret






Theodosius Dobzhansky oli kristitty biologi, joka vastusti kreationismia ja kannatti evoluutioteoriaa. Hänet tunnetaan lausumastaan, jonka mukaan mikään biologiassa ei ole ymmärrettävissä muuten kuin evoluution kautta tarkasteltuna. Tämä sama evoluutio selittää myös, miksi ihmisaivot poikkeavat muiden lajien aivoista ja miksi ihmislajin tyypillinen käytös on erilaista kuin muilla lajeilla. Dobzhanskyn lausuma koskee siis samalla suurelta osin myös psykologiaa.

Evoluutio toimii yksilön ja tämän sukulaisten kautta

Evoluutio toimii siten, että sellaisilla piirteillä, jotka parantavat eliön kykyä tuottaa jälkeläisiä, on taipumus yleistyä sukupolvien kuluessa. Biologiassa eliön kykyä uusien sukupolvien tuottamiseen kutsutaan sen kelpoisuudeksi. Kelpoisuuteen vaikuttavat yksilön kyky selviytyä ja lisääntyä. Kelpoisimpien yksilöiden yleistyessä yleistyy myös se perinnöllinen aines, joka kasvattaa kantajansa kelpoisuutta.

Evoluutio ei suosi pelkästään sellaisia piirteitä, jotka auttavat yksilöä selviytymään ja lisääntymään vaan myös sellaisia, joka saavat yksilön tuottamaan vastaavaa etua sukulaisilleen, jotka jakavat osin saman perimän kuin tarkasteltava yksilö. Tarkemmin sanottuna evoluutio pyrkii muuttamaan piirteitä sellaiseen suuntaan, että yksilön kelpoisuuden ja tämän sukulaisten sukulaisuusasteella painotettujen kelpoisuuksien summa eli kokonaiskelpoisuus kasvaa. Tämä periaate tunnetaan Hamiltonin sääntönä.

Muuta epäitsekkyyttä vaikea selittää kelpoisuudella

Kokonaiskelpoisuuden periaatteen kautta voi ymmärtää, miksi ihmiset toimivat sukulaistensa hyväksi, vaikka sen eteen joutuu uhraamaan esimerkiksi omaa aikaansa ja muita resurssejaan. Toimimalla sukulaistensa hyväksi yksilö voi kasvattaa kokonaiskelpoisuuttaan heidän kauttaan. Kuitenkin tiedetään, että ihmiset tekevät yleisesti uhrauksia myös muiden kuin sukulaistensa takia. Sellainen käytös näyttäisi kuitenkin heikentävän yksilön kokonaiskelpoisuutta, eikä sen tulisi säilyä evoluutiossa. Siksi sillä on oltava joku muu selitys.

Yhteisön jäsenet hyötyvät yhteistyöstä

On helppo löytää syitä, millä tavalla yhteistyö voi hyödyttää ihmisyksilöitä. Yhdessä on helpompi puolustautua saalistajia ja vihollisia vastaan kuin yksin. Jos ruuan löytämisessä on paljon vaihtelua, sitä voidaan tasoittaa ruokaa jakamalla. Sairastumisesta tai loukkaantumisesta selviytyminen helpottuu, kun saa muilta apua. Yhdessä on mahdollista ajaa saaliseläimiä ansaan ja tehdä monia muita asioita, jotka olisivat yksin hyvin vaikeita tai mahdottomia. Mahdollisia tapoja hyötyä on lukuisia.

Yhteistyön esteenä siitä hyötyvät vapaamatkustajat

On siis selvä, että sellaisella ihmisyhteisöllä, jonka jäsenet auttavat toisiaan, olisi paremmat mahdollisuudet selviytyä ja laajentua kuin yhteistyötä tekemättömien yksilöiden joukolla. Kuitenkin parhaassa asemassa olisivat sellaiset yksilöt, jotka hyödyntäisivät muiden panosta yhteisön hyväksi, mutta eivät itse osallistuisi itse sen tuottamiseen. Tämän perusteella itsekkäät toimijat saisivat kelpoisuusedun epäitsekkäisiin nähden, mikä muodostaisi esteen epäitsekkyyden yleistymiselle evoluution kautta. Ehtona yhteistyökyvyn kehittymiselle näyttäisi siis olevan, että vapaamatkustaminen saataisiin estettyä.

Ihmislajin poikkeuksena kieli, kulttuuri ja laaja yhteistyö

Kyky kieleen on ihmislajin ainutlaatuinen piirre. Kuten aiemmassa tekstissäni kirjoitin, älyllisesti vielä kehittymätön pikkulapsi pystyy omaksumaan kieltä nopeasti, ja lapsilla on oppimisen lisäksi myös kyky tarvittaessa luoda kieltä keskenään. Kielen opettaminen muille hominidilajeille on tuottanut varsin kehnoja tuloksia, vaikka esimerkiksi simpanssit selviytyvät monista älyllisistä tehtävistä yhtä hyvin kuin muutaman vuoden ikäinen ihmislapsi. Näiltä lajeilta yksinkertaisesti vain puuttuvat kielen omaksumisen vaatimat mielen mekanismit.

Kieli mahdollistaa yhteistyön tavoitteista ja säännöistä sopimisen sekä palautteen antamisen yhteistyön sujuvuudesta. Kieli mahdollistaa myös tietojen vaihtamisen siitä, miten muut tekevät yhteistyötä ja noudattavat yhteisiä sääntöjä. Tätä kautta kieli parantaa myös mahdollisuuksia sulkea vapaamatkustajat yhteistyön ulkopuolelle tai rangaista heitä, mikä edistää yhteistyön syntymistä.

Ilmeisesti kielikyvyn myötä ihmislajille on kehittynyt myös poikkeuksellinen kyky kulttuuriin. Kulttuuri ei tässä yhteydessä tarkoita vain taidetta, vaan yleisemminkin yhteisön kautta omaksuttavia asioita. Kulttuurillisia piirteitä ovat esimerkiksi elinkeinot, työkalut, asumistavat, uskonnot, kielet ja käyttäytymisnormit.  

Kuitenkaan kaikki kulttuuriset muunnokset eivät ole yhtä elinkelpoisia. Kulttuurisiin piirteisiin kohdistuu ympäristön aiheuttama valintapaine vastaavalla tavalla kuin ihmisen biologisiin piirteisiin. Tämä valintapaine synnyttää kulttuurievoluution, jonka alustana on ympäristönsä kanssa vuorovaikuttava ihmismieli. Koska kulttuuri elää ihmismielen luomalla alustalla, toisin kuin joissakin utopistisissa visioissa halutaan uskoa, kulttuurit eivät ole mielivaltaisesti muokattavissa, vaan ne voivat toimia vain ihmisluonnon asettamissa rajoissa.

Koska kulttuuri muokkaa ihmisten elinympäristöä, se muokkaa samalla myös ihmisten kokemia kelpoisuushaasteita ja siten vaikuttaa ihmisen evoluutioon. Kulttuurin sopeutumista ihmisluontoon ja ihmisluonnon sopeutumista kulttuuriin nimitetään yhdessä geenien ja kulttuurin yhteisevoluutioksi (gene-culture coevolution). Tämä ilmiö voi olla syy, miksi ihmisillä on taipumus tehdä yhteistyötä tavalla, jota on vaikea ymmärtää pelkästään geneettisen evoluution kautta. Kulttuurievoluution kautta taas on helppo ymmärtää, että yhteistyötä tekevät kulttuuriset ryhmät pystyvät syrjäyttämään yhteistyöhön haluttomammat ryhmät. Ihmismielen yhteistyötä edistävät piirteet voivat olla sopeumia kulttuurievoluution suosimiin kulttuureihin, jotka kannustimien ja sanktioiden kautta painostavat jäseniään yhteistyöhön.

Sääntöjen rikkojan rankaiseminen tuottaa mielihyvää

Ihmisillä näyttää olevan joukko piirteitä, jotka edistävät yhteistyötä. Itsekäs toiminta vastoin yhteisön sääntöjä tai muuten yhteisöä vahingoittavasti saa ihmiset tuntemaan vihaa sen tekijää kohtaan, ja rikkojan rankaiseminen tuottaa ihmisille mielihyvää. Kokeellisissa asetelmissa on havaittu, että ihmiset ovat taipuvaisia rankaisemaan yhteistä etua vastaan toimivia, vaikka rankaisijoille aiheutuisi siitä välittömiä kustannuksia. Tällaista toimintaa kutsutaan moralistiseksi rankaisuksi.

Yhteistyön lisäksi myöskään taipumus moralistiseen rankaisuun ei voi kehittyä evoluution kautta, jos se ei kasvata kantajansa kelpoisuutta. Yhteistä hyvää vastaan toimivien rankaisu hyödyttää yhteisön jäseniä, mutta suurin hyöty menee yhteisön niille jäsenille, jotka hyötyvät muiden suorittamasta rikkurin rankaisusta, mutta eivät itse osallistu rankaisemisen kustannuksiin.

Yksi mekanismi, jonka kautta rankaisija voi saada ylimääräistä hyötyä, on se, että rikkojan rankaiseminen on signaali epäitsekkyydestä ja sitoutumisesta sääntöjen noudattamiseen, mikä viestii, että rankaisija on hyvä yhteistyökumppani. Muiden parantunut halukkuus yhteistyöhön rankaisijan kanssa on saattanut olla yksilön kannalta merkittävämpi tekijä kuin rankaisemisen kustannus. Tutkimus, jonka mukaan sivullisten seuraajien läsnäolo lisää alttiutta moralistiseen rankaisuun, viittaa siihen, että moralistiseen rankaisuun todellakin liittyy jonkinlainen signalointiperusta.

Säännöistä piittaamattomat suljetaan ulos

Pahimmillaan yksilön itsekäs toiminta on voinut johtaa siihen, että yhteisö on hankkiutunut hänestä eroon karkottamalla tai tappamalla. Nykyisessäkin yhteiskunnassa on taipumus eristää sellaiset ihmiset, jotka syyllistyvät toistuvaan tai vakavaan yhteisön moraalisten normien rikkomiseen. Heidän kanssaan kieltäydytään tekemästä yhteistyötä, heitä ei tervehditä ja kohdellaan muutenkin kuin heitä ei olisi olemassa.

Yhteiskunnan moraalisten normien ei enää myöskään katsota suojaavan niistä piittaamatonta, vaan ihmiset kokevat jopa mielihyvää siitä, että rikkoja saa ansionsa mukaan, kun häntä vahingoitetaan yhteisön sääntöjen vastaisesti. Esimerkiksi kesän uutisessa, jossa isä pahoinpiteli tajuttomaksi lapsensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä housut kintuissa kiinni jääneen miehen, suuri osa uutista kommentoineista ilmaisi tyytyväisyytensä pedofiilin saamasta kohtelusta.

Eristäminen ihmisille tuskallista

Koska ihmisyksilöt ovat olleet hyvin riippuvaisia yhteistyöstä, ihmislajille on kehittynyt voimakas tarve sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja sosiaaliseen hyväksyntään. On havaittu, että poissulkeminen tekee kipeää, vaikka kyse olisi vain koeasetelmasta, missä poissulkemisesta saa vielä rahaa mutta osallisuus maksaa.

On myös havaittu, että joukosta eristäminen kiusaamisen muotona on lapsilla yhteydessä ympärivuorokautisesti kohonneeseen stressihormoni kortisolin tasoon toisin kuin fyysinen tai verbaalinen kiusaaminen. Eristäminen, jossa riistetään ihmisen kaipaama sosiaalinen hyväksyntä, on tämän perusteella jopa tuskallisin kiusaamisen muoto.

Ihmismieli toimii hyväksynnän puolesta

Yhteistyön välttämättömyyden takia ihmislajille on kehittynyt taipumuksia, jotka edistävät hyväksyntää. Silloin kun ihminen ei onnistu noudattamaan yhteisössä vallitsevia normeja, hän tuntee siitä tyypillisesti syyllisyyttä. Syyllisyys on epämiellyttävä tunne, ja se ohjaa ihmistä toimimaan tavalla, joka edistää sosiaalista hyväksyntää. Vastaavasti ihmisillä on myös taipumus saada mielihyvää epäitsekkyyden osoittamisesta muita auttamalla.

Ihmiset eivät kuitenkaan pelkästään toimi yhteistä etua hyödyttävällä, epäitsekkäällä tavalla vaan pyrkivät antamaan itsestään sellaisen kuvan silloinkin, kun se ei ole totuudenmukainen. Kuten aiemmassa tekstissäni kirjoitin, ihmisillä on taipumus kehittää käyttäytymiselleen sosiaalisesta hyväksyntää tuottavia selityksiä ja uskoa niihin itsekin, vaikka todelliset motiivit olisivat henkilöön itseensä liittyviä.

Sosiaalinen hyväksyntä ja itsekkyyden hyöty vastakkain

Taipumus yhteisöä kokonaisuutena hyödyttävään yhteistyöhön yksilön perimän kautta toimivassa evoluutiossa on siis voinut syntyä sitä kautta, että yhteistyön ulkopuolelle suljetaan ne, jotka ajavat omaa etuaan muista yhteisön jäsenistä välittämättä. Voidaan myös olettaa, että ihmisiä pelko sosiaalisen hyväksynnän menettämisestä ajaa toimimaan yhteisen hyvän ja sääntöjen noudattamisen puolesta, mutta vaakakupin toisella puolella on itsekkäästä toiminnasta saatava etu, ja sen tuottama nautinto.

Tällainen malli auttaa ymmärtämään, miten ihmiset valitsevat yhteisen hyvän huomioimisen ja itsekkyyden välillä, mikä mielletään pitkälti samaksi asiaksi kuin valinta hyvän ja pahan välillä. Ihmisluontoon kuuluu taipumus tasapainoilla näiden kahden välillä.
Lue lisää...


29.8.2014

Jalo villi ja sotimisen alkuperä

Ihmiskunnan historia on murhenäytelmä, jonka juoni rakentuu pitkälti sotimisen ja tappamisen ympärille. Tuskin on olemassa kirjallisuuden tyyppiä, jonka kuvauksissa ja kuvissa esitetään yhtä paljon väkivaltaa ja tappamista kuin historian kirjoissa.

Mielenkiintoinen kysymys on, mikä saa ihmiset toimimaan tällä tavalla, vaikka hyvin harva ihminen pitää sotaa toivottavana tilana yhteiskunnalle. Tarkemmin sanottuna kyse on siitä, onko taipumus sotimiseen luonteeltaan evoluution tuottama sopeuma vai pelkästään jonkinlainen yhteiskunnan rakenteesta johtuva häiriö ihmisen käyttäytymisessä.

Ajatus sotaisasta ihmisluonnosta vaikea hyväksyä

Ajatus ihmisestä biologisesti sotimiseen taipuvaisena lajina on vaikea hyväksyä – niin vaikea, että jopa YK-järjestö Unesco on julkaissut Sevillan julkilausuman, jossa se väittää, että ajatus ihmisen sotimistaipumuksen sisäsyntyisyydestä on tieteellisesti epäkorrekti. Julkilausumaa perusteltiin johdanto-osassa sillä, että ajatusta ihmisen väkivaltaisuuden sisäsyntyisyydestä voidaan käyttää väkivallan oikeuttamiseen.

Kuitenkin tällaisessa ajattelumallissa on jotakin todella pahasti pielessä. Väitettä todellisuuden rakentumisesta ei voi perustella sen moraalisilla vaikutuksilla. Nämä asiat ovat toisistaan riippumattomia, ja todellisuuden rakentumista koskevan näkemyksen hylkääminen tai hyväksyminen siitä mahdollisesti aiheutuvien seurauksien takia on luonteeltaan moralistinen virhepäätelmä. Harvardin yliopiston psykologian professori Steven Pinker on arvostellut Sevillan julkilausumaa tästä syystä.

Vaikka sotiminen olisi ihmislajille luonnollista, se ei tarkoita, että sotiminen pitäisi hyväksyä. Vastaavasti syöpää aiheuttavien mutaatioiden syntyminen genomissa on luonnollista, mutta se ei tarkoita, että syöpää ei pitäisi yrittää parantaa. Tosiasiassa syövän syntymekanismien selvittäminen on olennaista syöpähoitojen kehittämisessä. Vastaavasti sotien syiden selvittämistä voidaan käyttää sotien torjumiseen. Jos sotiminen on ihmiskunnalle haitallista, se on sitä riippumatta sen taustalla olevista mekanismeista, ja motiivi sen torjumiselle on olemassa.

Katse aikaan ennen maataloutta

Koska maatalous elinkeinona on niin uusi, että sen aikana ei ole ehtinyt tapahtua kompleksisia psykologisia sopeumia, ihmisluonnon sotaisuuden olemassaolo edellyttää, että se on ollut olemassa jo maataloutta edeltäneissä metsästäjä-keräilijäkulttuureissa. Antropologi Douglas Fry tutki 21 metsästäjä-keräilijäyhteisöä, ja päätyi tulokseen, jonka mukaan sodankäynti on näissä yhteisöissä lähes tuntematonta. Asiasta uutisoi mm. Yle.

Kädellisten tutkija Richard Wrangham (2012) näkee kuitenkin Fryn menetelmissä puutteita. Hänen mukaansa esimerkiksi andamaanilaiset määritellään Fryn metodeilla sodattomiksi, koska heillä ei ole suuren mittakaavan taisteluja. Kuitenkin suurempi määrä metsästäjä-keräilijäkansoja luokiteltaisiin sotaisiksi, jos lukuihin laskettaisiin myös pienellä joukolla tapahtuvat tappavat hyökkäykset vieraiden ryhmien jäseniä kohtaan.

Wranghamin mukaan Fryn listaamasta 21 rauhanomaisesta metsästäjä-keräilijäyhteisöstä ainakin 13 vuorovaikutti karjankasvattajien, maanviljelijäväestön tai valtiovallan kanssa tavalla, joka tekee niistä sotilaallisesti tai taloudellisesti alisteisia. Lisäksi yhden yhteisön katsottiin elävän niin eristyksessä, että sen ei ollut mahdollista sotia. Wranghamin mukaan vain kaksi Fryn listaamista yhteisöistä näytti vahvoilta ehdokkailta rauhanomaisiksi. 

Jalo villi joutuu vaikeuksiin

Valistusajan Euroopassa syntyi ajatus jalosta villistä eli siitä, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja sivistys on aiheuttanut ihmisissä esiintyvän pahuuden. Vain luonnonkansojen nähtiin olevan vapaita tästä pahuudesta. Tällainen ajattelu syntyi vastavoimaksi kristinuskon käsitykselle perisynnistä ja luonnollisesta taipumuksesta pahaan.

Lisääntyvä tutkimustieto alkoi kuitenkin karistaa jalouden viittaa villin hartioilta 1900-luvun loppupuolella. Antropologi Napoleon Chagnonin tutkimukset aiemmin sivistyksestä erillään eläneiden Yanomami-intiaanien keskuudessa paljastivat heidän sotivan jatkuvasti naapurikylien ja naapuriheimojen kanssa. Lisäksi vaimoja pahoinpideltiin julmasti, mihin oli usein syynä epäilyt uskottomuudesta.

Kuten aiemmassa tekstissäni kirjoitin, kädellisten tutkija Jane Goodall havaitsi simpansseja tutkiessaan, että myös simpanssiryhmien urokset muodostivat keskenään partioita, jotka tunkeutuivat naapuriryhmien alueelle ja ylivoiman turvin tappoivat yksitellen niiden jäseniä. Nämä havainnot osoittivat, että sotiminen ei ole yksin ihmisten piirre vaan esiintyy myös simpanssilla, joka on bonobon ohella geneettisesti ihmisen lähin sukulainen.

Vuonna 1996 julkaistussa kirjassaan War Before Civilization: the Myth of the Peaceful Savage arkeologian professori Lawrence H. Keeley esitteli suuren määrän todistusaineistoa sen puolesta, että myös esihistorialliset ihmisryhmät sotivat. Keeleyn mukaan 90–95 % tunnetuista yhteiskunnista on sotaa käyviä ja alkukantainen sodankäynti on keskimäärin 20 kertaa yhtä tappavaa välilukuun suhteutettuna kuin 1900-luvun moderni sodankäynti.
Maailmansodista huolimatta länsimaiden sotakuolleisuus 1900-luvulla oli vähäistä verrattuna heimosotiin

Sotahistorioitsija Azar Gat kertoo 2006 julkaisussa kirjassaan War in Human Civilization, että metsästäjä-keräilijöiden elämäntavoista on vaikea saada tietoja, koska maatalous on jo kauan sitten syrjäyttänyt lähes kokonaan metsästys-keräilyn karuimpia alueita lukuun ottamatta. Hänen mukaansa eniten soditaan kaikista hedelmällisimmillä ja tiheimmin asutuilla alueilla, eivätkä pitkälti kaikista karuimmilla, maatalouteen kelpaamattomilla alueilla asuvat viimeisimmät metsästäjä-keräilijät ole muinaisen elintavan tyypillisiä edustajia. Gat esittää kuitenkin runsaasti näyttöä sotimisen yleisyydestä perinteistä elämää viettävien metsästäjä-keräilijäyhteisöjen keskuudessa.

Jalo villi elää silti

Näyttäisi siis, että Raamatun antama kuva ihmisluonnon pahuudesta olisi lähempänä totuutta kuin valistusajan kuva jalosta villistä, jonka vasta sivistys turmelee. Kuitenkin väitteet jalon villin kuolemasta länsimaisessa kulttuuriperinnössä ovat ennenaikaisia ainakin sotimisen kohdalla.

Napoleon Chagnonin havaintoihin Yanomami-intiaaneista on vastattu väittämällä häntä moraalisesti arveluttavaksi ja siten epäluotettavaksi ihmiseksi, hänen menetelmiään on väitetty vääristyneiksi tai hänen on väitetty rikkoneen intiaanien luonnontilan esimerkiksi toimittamalla heille aseiksi kelpaavia välineitä.

Kuitenkin Chagnonin väitteet Yanomami-intiaanien sotaisuudesta ovat sopusoinnussa sen kanssa, mitä Yanomami-intiaanien sieppaamaksi ja kasvattamaksi lapsena joutunut Helena Valero on muistelmissaan kertonut. Valero siepattiin 1930-luvulla ja tätä kautta hän pääsi näkemään intiaanien elämää ja konflikteja yhteisön osana ennen sen kontakteja sivistyksen kanssa.

Jane Goodallin havaintoja simpanssien sodankäynnistä on vastustettu väittämällä niitä poikkeuskäyttäytymiseksi tai simpanssien ruokkimisesta johtuvaksi.  Kuitenkin myöhemmät havainnot ovat todistaneet, että nämä vastaväitteet eivät päde. Silti voidaan vielä väittää, että vaikka simpanssien sotiminen voi olla lajityypillistä käytöstä, sillä ei ole yhteyttä ihmisten sotimisen kanssa.

Nykyään monet sodattomaan ihmisluontoon uskovat väittävät, että ihmiset olivat sodattomia vielä paleoliittisellä kivikaudella, joka päättyi 10 000 vuotta sitten. Heidän mielestään sotien puolesta esitetyt todisteet tältä ajalta eivät ole riittäviä. Paleoliittisten ihmisten sodattomuuden tarkoittaisi, että ihmislajilla ei olisi ollut riittävästi aikaa kehittää niin monimutkaista mielen mekanismia, kuin sotaisuus vaatisi, ja sotien täytyisi olla vain yhteiskuntarakenteesta johtuvaa poikkeuskäyttäytymistä.

Moraalisia näkemyksiä vaikea tarkastella neutraalisti

Ihmisen käyttäytymisen selittämistä evoluution kautta on vastustettu esittämällä, että sellaiset selitysmallit toimivat sortavien rakenteiden oikeuttajina tai ovat esteinä aiempaa paremman yhteiskunnan syntymiselle. Tähän kategoriaan kuuluu myös Sevillan julkilausuma, ja tällaisissa tapauksissa kritiikki esitetään moraalisista lähtökohdista.

Moraalipsykologi Jonathan Haidt kuvaa vuoden 2012 kirjassaan The Righteous Mind ihmisten päätöksentekoa moraalisissa asioissa. Ihmisen kannanotot moraalisiin kysymyksiin syntyvät intuitiivisesti tiedostamattomassa mielessä, ja tämä tapahtuu välittömästi. Tämän jälkeen ihminen käyttää rationaalista päättelykykyään keksiäkseen loogisen perustelun tälle intuition tuottamalle päätökselle.

Kuitenkin esimerkiksi moraaliseen dilemmaan, jossa kysytään, onko oikein syödä liikenneonnettomuuteen kuollutta lemmikkikoiraansa, monet vastaavat kielteisesti, koska ajatus iljettää heitä. Kun tälle kysytään perusteluita, ihmiset ponnistelevat keksiäkseen edes jonkun rationaalisen perustelun kannalleen, mutta eivät usein pysty sellaista keksimään. He saattavat myös muuntaa esitettyä tarinaa sillä tavalla, että pystyvät antamaan selityksen kannalleen eivätkä muuta näkemystään, vaikka heille huomautetaan asetelman muuttamisesta. Perustelukyvyttömyydestään huolimatta ihmiset pysyvät tiukasti alkuperäisessä kannassaan.

Jos kysymys sotaisasta ihmisluonnosta on jollekin moraalinen kysymys, voidaan olettaa, että hän ei pysty arvioimaan eri vaihtoehtojen uskottavuutta neutraalisti, vaan pyrkii käyttämään jokaisen näennäisenkin perusteen näkemyksensä puolesta.

Sitä, että ei ollenkaan hyväksy ihmismielen selittämistä evoluution kautta, on nimitetty kognitiiviseksi kreationismiksi. Nimitystä voidaan pitää siinä mielessä perusteltuna, että etenkin moraalisin perustein ihmisluonnon kieltävät suhtautuvat vastakkaisiin näkemyksiin paheksuvasti eivätkä ole avoimia kritiikille, mikä on tyypillistä myös uskonnollispohjaiselle kreationismille.

Sotimisen yleisyys vaatii selityksen

Historian kirjat kertovat tarinaansa toinen toisensa perään toistuvista sodista. Arkeologiset jäännökset sodankäynnistä ja väkivaltaan kuolleiden jäännöksistä kertovat samaa tarinaa. Antropologit joka puolella maailmaa ovat törmänneet siihen, että sodankäynti on läsnä luonnonkansojen arjessa lähes koko ajan ja rauhanomaista rinnakkaiselo on harvinaista.

Sitä, että sotaa esiintyy ja on esiintynyt lähes kaikkialla, on vaikea selittää ilman sotimistaipumuksen sisäsyntyisyyttä. Mikä ajaa ihmiset sotimaan lähes kaikkialla, jos ei ihmisluonto?

Se, että on olemassa ainakin ajoittain sodattomia yhteiskuntia, osoittaa rauhan olevan mahdollinen mutta ei kuitenkaan kumoa ajatusta ihmisluonnon sotaisuudesta. Jos taipumus sotimiseen on evoluution tuottama sopeuma, siihen täytyy liittyä jonkinlainen mekanismi, joka auttaa tunnistamaan sotimiselle otolliset ajankohdat, jolloin odotukset sotimalla saatujen resurssien tuottamasta hyödystä ylittävät sotimiseen liittyvät riskit.

Simpanssit ja luonnonkansat sotivat samalla tavalla

Azar Gat selvittää kirjassaan metsästäjä-keräilijöiden sotimistapoja. Eri yhteisöistä tehdyistä havainnoista paljastuu säännöllisesti sama kuvio. Yleisimpiä ja tappavimpia hyökkäystapoja olivat väijytykset ja tyypillisesti yöllä suoritetut yllätyshyökkäykset, joissa uhrit yllätettiin ja surmattiin heidän nukkuessaan. Naisia saatettiin tappamisen sijaan siepata. Tyypillistä näille hyökkäyksille oli, että niissä oli vain pieni riski hyökkääjälle siitä huolimatta, että ne olivat tuhoisia kohteelle. Korkeariskistä avointa sodankäyntiä valmistautunutta vihollista kohtaan vältettiin.

Kädellisten tutkija Richard Wranghamin mukaan ihmisen alkukantainen sodankäynti muistuttaa simpanssien sodankäyntiä, jossa urosten muodostamat partiot hyökkäävät yksittäisten vieraan lauman yksilöiden kimppuun ja pystyvät tappamaan uhrinsa vaarantamatta juurikaan itseään. Jos luonnonvalinta on suosinut simpansseilla taipumusta tehdä matalariskisiä hyökkäyksiä, se on voinut tehdä saman ihmisilläkin, ja sotimisen yhdenmukaisuus sopii hyvin yhteen tämän kanssa.

Muukalaisvastaisuus ja sotaisuus liittyvät toisiinsa

Jos sotiminen on ihmislajille tyypillistä, täytyy olla jonkinlainen mekanismi, jonka kautta sotaan päädytään, ja sotimisen on täytynyt vaikuttaa ihmismielen kehitykseen. Evoluutiopsykologiaan erikoistunut hollantilaisprofessori Mark van Vugt esittää, että ihmisten taipumus jakaa ihmisiä suosittavaan sisäryhmään ja syrjittävään ulkoryhmään sekä taipumus muukalaisvihaan ja muukalaispelkoon ovat sopeumia ryhmäkonflikteihin. Van Vugt nimittää näkemystään miessoturihypoteesiksi (male warrior hypothesis), koska sotiminen on pitkälti miesten ilmiö. Hän myös osoittaa, että muukalaisvihaan ja muukalaispelkoon yhdistyvät ilmiöt ovat yleisempiä miehillä kuin naisilla.

Muukalaisvihamielisyyttä näyttää esiintyvän varsin yleisesti ympäri maailman. Tämä on nähtävissä esimerkiksi Word Values Surveyn datasta, jota kävin läpi aiemmassa kirjoituksessani. Toin tuolloin esille, että kielteinen suhtautumiseen muihin rodun, kansallisuuden, kielen ja uskonnon perusteella eri maissa liittyvät voimakkaasti toisiinsa. Dataa läpi käydessä oli myös helppo havaita, että kielteisyyttä vieraita etnisiä ryhmiä kohtaan esiintyi yleisesti joka puolella maailmaa ja maailmalla keskimäärin vielä enemmän kuin Suomessa, vaikka suuri osa suomalaisista pitää Suomeakin rasistisena maana.

Myös kulttuurillisilta selityksiltä täytyy odottaa näyttöä

Sotimisen esiintyminen eri aikakausina ja lähes universaalisti ihmisten yhteiskunnissa, simpanssien sodan samankaltaisuus luonnonkansojen sotien kanssa ja joka puolella maailmaa esiintyvä muukalaisvihamielisyys viittaavat siis ihmisten sotimistaipumuksen sisäsyntyisyyteen.

Vaikuttaa epäuskottavalta, että sotaisuus olisi syntynyt kuin tyhjästä joka puolelle maailmaa joskus paleoliittisen kivikauden jälkeen. Tällainen muutos itsessään olisi mysteeri, joka vaatisi selityksen, eikä perustelu voi nojata pelkästään siihen, että paleoliittisen kivikauden harvoista ja monitulkintaisista jäännöksistä ei löydy tarpeeksi vahvoja todisteita sodankäynnistä. Oletus sotimisen nopeasta ilmestymisestä on voimakkaampi oletus kuin oletus jatkuvuudesta, ja siksi ilmiön tuottavasta mekanismista tulisi saada vahvaa näyttöä. On myös selvä, että selitystä ei voi perustaa moralistisen virhepäätelmän varaan.

Lue lisää...


 

Havainnoija Copyright © 2013
Distributed By Free Blogger Templates | Designed by BTDesigner · Powered by Blogger